yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Ahti Karjalainen - presidentin varamies

Kuva: Ahti Karjalainen 1950-luvulla. Kuvaaja Kalle Kultala.

Ahti Karjalaisen (1923-1990) ura kulki nopeassa tahdissa Kekkosen sihteeristä Suomen siihenastisen historian nuorimmaksi pääministeriksi.

Karjalaisen ura Maalaisliitossa alkoi 1940-luvulla. Hän toimi lehtimiehenä puolueen lehtiä koordinoineessa Sanomakeskuksessa.

1940-luvun lopulla Karjalaisesta tuli puolueen tiedotussihteeri, ja hän alkoi olla tekemisissä nk. k-linjan kanssa. K-linjan politiikan peruslinja oli Kekkosen ajamien neuvostosuhteiden puolustaminen.

Karjalainen muistetaan etenkin ulkopolitiikastaan, vaikka hän teki ansiokkaan uran myös mm. kauppa- ja teollisuusministeriössä.

Karjalaisesta tuli Suomen nuorin pääministeri 1962, ja hän toimi ministerinä useissa hallituksissa aina vuoteen 1977 asti, jolloin välit Kekkoseen olivat jo huonontuneet.

Vuonna 1981 tohtori Karjalainen oli Keskustapuolueen johdon suosikki puolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta hän hävisi esivaalissa Johannes Virolaiselle.

Työuransa lopun Karjalainen toimi Suomen Pankin johdossa mutta joutui luopumaan urastaan liiallisen alkoholinkäytön vuoksi.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: ministerit, politiikka, pääministerit, ulkoministerit, ulkopolitiikka


Katsele ja kuuntele

Karjalaisesta Suomen nuorin pääministeri

10 videoleikettä

Ahti Karjalaisen poliittinen ura kulki nopeaan tahtiin maalaisliiton lehtimiehestä maan hallituksen johtoon.
Katsele ja kuuntele

Pääministerin haastattelutunti lokakuussa 1963

2 audioleikettä

Päätoimittajien tentittävänä oli pääministeri Ahti Karjalainen. Haastattelutunnin puheenjohtajana toimi Niilo Ihamäki.
Katsele ja kuuntele

Ulkopoliitikko Karjalainen

5 videoleikettä

Viimeistään noottikriisin uhkaava tilanne nosti Ahti Karjalaisten suomalaisen ulkopolitiikan kansikuvapojaksi.
Katsele ja kuuntele

Karjalaisen ja Kekkosen välirikko

1 videoleike

Karjalaisesta povattiin Kekkosen jatkajaa presidenttinä, mutta UKK ei sallinut tämän kehityksen tapahtuvan hänen selkänsä takana.
Katsele ja kuuntele

Karjalainen ja Virolainen presidenttipelissä

1 videoleike

Suomen Pankin johdossa toiminut Ahti Karjalainen oli keskustajohdon suosikki presidenttiehdokkaaksi vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Ahti Karjalaisen ero Suomen Pankista

4 videoleikettä

Ministeriuransa jälkeen tohtori Ahti Karjalainen jatkoi uraansa Suomen Pankissa, josta hänet erotettiin alkoholiongelman takia.
Katsele ja kuuntele

Ahti Karjalaisen kuolinuutinen

1 videoleike

Valtiotieteen tohtori Ahti Karjalainen kuoli haimasyöpään Riistavuoren vanhainkodissa Helsingissä 7. syyskuuta 1990.
Katsele ja kuuntele

Kukka-Maaria Karjalainen: Isä

1 videoleike

Kukka-Maaria Karjalaisen vuonna 1998 ilmestynyt Isä-kirja valotti suomalaisille Ahti Karjalaisen mielenkiintoista ja traagista elämää.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Ahti Kalle Samuli Karjalainen syntyi 10. helmikuuta 1923 Hirvensalmella ja kuoli 7. syyskuuta 1990 Helsingissä
  • Suomen pitkäaikaisimpia ministereitä, lähes 5 800 ministeripäivää eli toimimista ministerinä lähes 16 vuotta.
  • Ministerinimikkeet: pääministeri, ulkoasiainministeri, ministeri valtiovarainministeriössä, kauppa- ja teollisuusministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa.
  • Kansanedustaja Mikkelin läänin vaalipiiristä 1966-1978. Pääministerinä jo ennen eduskunnan jäsenyyttä.
  • Maalaisliiton tiedotussihteeri 1947-1950, pääministerin sihteeri 1950-1956, Suomen Pankin tutkimuslaitoksen ylimääräinen tutkija 1953-1957, SP:n johtokunnan jäsen 1958-1983, SP:n pääjohtaja 1982-1983.
  • Valtiotieteen tohtori 1959 (kandidaatti -47, lisensiaatti -58)
  • Puoliso FK Päivi o.s. Koskinen. Lapset: Kerkko 1948, Kimmo 1950, Kukka-Maaria 1952, Tero 1960.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Blåfield, Antti: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui presidentinvaaleissa 1982, 1982.
  • Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen: tasavallan kakkosena, 1984.
  • Karjalainen, Ahti; Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä, 1997.
  • Karjalainen, Ahti; Tarkka, Jukka: Presidentin ministeri: Ahti Karjalaisen ura Kekkosen Suomessa, 1989.
  • Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä, 1998.
  • Seppinen, Jukka: Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta, 1997.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 09.08.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä