yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Missit ja kauneuskilpailut /

Suomen Neito -kilpailut 1952-1955

1952-1955

Kuva: Vuoden Neito vuodelta 1953, Teija Sopanen. YLE kuvanauha.

Miss Suomen ohella valittiin vuodesta 1952 Suomen Neito, joka pääsi edustamaan Suomea uudistettuun Miss Universum -kilpailuun Yhdysvaltojen Kaliforniaan.

Miss Suomi -kilpailut saivat osakseen yhä enemmän negatiivista arvostelua. Syntyi ajatus kilpailusta, jossa valittu neito luonnollisuudellaan ja sisäisellä kauneudella edustaisi suomalaisuutta.

Kilpailussa järjestettiin paikalliset ja maakunnalliset karsinnat sekä valtakunnallinen loppukilpailu. Uimapukukierros järjestettiin vain tuomareita varten, ja kansallispukukierroksella esiinnyttiin paljain jaloin.

Suomen Neito oli Sotainvalidien Veljesliiton symboli. Nimeä ei haluttu sotkea varsinaisiin missikisoihin. Niinpä päätettiin, että osallistuessaan Miss Universum-kilpailuun ehdokas käyttää titteliä Miss Suomi Suomen Neidon sijasta.

Suomen Neidon tehtäviin kuului esiintyminen Sotainvalidien Veljesliiton järjestämissä tilaisuuksissa, joita oli vuoden mittaan runsaasti.

Teksti: Seija De Rybel

AVAINSANAT: ajankuva, esikuvat, ihailu, ihanteet, kampaukset, kansallispuvut, kauneus, kauneusihanteet, kauneuskilpailut, kauneuskuningattaret, kruunut, kukkakimput, mielikuvat, Miss Universum, missikisat, missit, palvonta, Sotainvalidien Veljeskunta, suomalaisuus, Suomen Neito, Suomi-kuva, uimapuvut, voittajat, voittaminen, yleisötilaisuudet


Katsele ja kuuntele

Teija Sopanen, Suomen Neito 1953

4 videoleikettä

Juhlapuku- ja kansallispukukierroksen jälkeen tuomaristo valitsi Suomen Neidoksi 20-vuotiaan tamperelaisen ylioppilaan Teija Sopasen.
Katsele ja kuuntele

Kenestä Suomen Neito 1954

5 videoleikettä

Suomen Neito -kilpailujen alkukarsinnat suoritettiin tällä kertaa valokuvien perustella. Loppukarsinnan voitti 17-vuotias helsinkiläinen Lenita Aulikki Airisto.
Katsele ja kuuntele

Sirkku Talja, Suomen Neito 1955

1 videoleike

Suomen Neito -kilpailut pidettiin Messuhallissa kesäkuun kuudentena. Tuomaristo valitsi 14 loppukilpailuun päässeen joukosta voittajaksi Sirkku Taljan.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Kilpailun järjestäjä Suomessa oli Sotainvalidien Veljesliitto yhteistyössä Seura-lehden kanssa.
  • Suomen Neito -kilpailun toimikunta: Sotainvalidien Veljesliitto, Universal International Films, Pan American Airlines, Seura-lehti
  • Suomen Neidot: Armi Kuusela 1952, Teija Sopanen 1953, Lenita Airisto 1954, Sirkku Talja 1955.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Nina af Enehjelm: Armi Kuusela: myytti, julkkis ja supertähti.
  • Nina af Enehjelm: Missit: suomalaisen missi-instituutio historiaa vuoteen 1969.
  • Mitä, missä, milloin 1953
  • Timo T. A. Mikkonen: Suomen kauneimmat
  • Leo Lindsten, Markku Koski: Armin vuodet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä