yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Elokuvan aikakaudet ja tekijät /

Elokuvateatterien veronalennuselokuvat

1933-1964

Kuva: Charlie Chaplinin kaksoisolento Helsingissä (1949). Filmiseppo / YLE.

Kiitos verotuksen, pääsi suomalainen elokuvayleisö 1930-1960-luvuilla katsomaan viikon välein vaihtuvia tuoreita kotimaisia lyhytelokuvia.

Elokuvateatteritoiminnan alusta alkaen oli valtio ollut kiinnostunut elokuvista.

Lähinnä katse oli kohdistunut niiden sisältöön. Sensuurin lisäksi valtiovalta kantoi huolta ihmisten turvallisuudesta näytösten aikana.

Elokuvat olivat myös oiva verotuskohde. Kriisitilanteissa, kuten sodan aikana, toi huviveron nostaminen valtiolle huomattavia lisävaroja.

Vuonna 1933 astui voimaan kuitenkin laki, joka suoraan suosi itse elokuvatuotantoa.

Sen mukaan tietyt laatuvaatimukset täyttävä, pitkän elokuvan edellä esitettävä kotimainen lyhytelokuva oikeutti teatterinomistajan 5 prosentin veronalennukseen.

Käytännössä alennus oli niin merkittävä, että se pitkälti ylläpiti filmintuotantoa. Alennus laskettiin suoraan lipputuloista, mistä filmin tekijä sai itselleen 1-2 prosenttia.

Merkittävimpiä veronalennuskuvia tuottaneita yhtiötä olivat 1930-1940-luvuilla Suomi-Filmi sekä Aho & Soldan, 1950-1960-luvuilla Suomi-Filmin lisäksi Lii-Filmi ja Filmiseppo.

Katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku. Pitkien elokuvien ensi-iltojen määrä kasvoi tuolloin tuntuvasti, samoin elokuvateatterien määrä. Alkukatsauksia tarvittiin siis entistä enemmän.

1950-luvun alussa filmituotanto myös helpottui: aiemmin säännösteltyä raakafilmiä sai alkaa tuoda maahan vapaasti. Kasvava kysyntä houkutteli alalle myös uusia yrittäjiä.

Veronalennuksen saadakseen oli lyhytkuvan oltava sisällöltään valistava, opetuksellinen tai uutisluontoinen. Mainostaa ei saanut.

Kun filmi oli valmis, määrättiin sille sisällöstä riippuen 3-5 vuoden levitysaika. Pisimmän esitysajan saivat opetuselokuvat. Filmistä valmistettiin useita kopioita ja niitä esitettin elokuvateattereissa kautta maan.

Veronalennusoikeus päättyi vuonna 1964. Tuolloin alaa valtasi jo uusi valtiomahti, televisio, ja sen pariin siirtyivät sekä katsojat että moni tekijäkin.

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: Aho & Soldan, elokuvat, elokuvateatterit, elokuvateollisuus, filmikatsaukset, Filmiseppo, Lii-Filmi, lyhytelokuvat, Suomi-Filmi, uutiset, verotus


Katsele ja kuuntele

Elokuvaaja kesälomalla

1 videoleike

Kesä koittaa. Filmiyhtiötä pyörittävät Heikki Aho ja Björn Soldan muuttavat perheineen Helsingistä Tammisaaren Tvärminneen. Verkot lasketaan heti vesille ja seuraavana aamuna saadaan iso silakkasaalis.
Katsele ja kuuntele

Lyhytelokuvaaja Leo Hildén

1 videoleike

Leo Hildén (1919-2006) tiesi, mitä uutiskuvaajan kiireinen arki oli. Hildénin tavaramerkkejä olivat nopeus, innostuneisuus, taloudellisuus ja korkea laatu.
Katsele ja kuuntele

SILI II -ilmailunäyttely 1938

1 videoleike

Liput liehuivat ja koneet kiilsivät, kun arvovieraat tutustuivat Suomen Ilmapuolustusliiton ilmailunäyttelyyn Helsingin Messuhallissa toukokuussa 1938.
Katsele ja kuuntele

Vappu 1946

2 videoleikettä

Toisena sodanjälkeisenä vappuna täyttyivät Helsingin kadut uskomattoman suuresta määrästä ihmisiä. Juhlijoiden kasvoilta näkyivät sekä ilo että huoli.
Katsele ja kuuntele

Kaija ja Jyrki pahanteossa 1949

1 videoleike

Pikku Kaija ja isoveli Jyrki ovat varsinaisia vintiöitä. Vilkkaat sisarukset ehtivät päivän mittaan kohdata monta vaaratilannetta.
Katsele ja kuuntele

Ensimmäinen filmiviikko

1 videoleike

Elokuva-ala juhlisti vuonna 1949 toimintaansa amerikkalaismallisella mainostapahtumalla. Helsingissä kadut valtasi näyttävä elokuvakulkue, johon osallistui myös Charlie Chaplin.
Katsele ja kuuntele

Marsalkka Mannerheimin hautajaiset

7 audio- ja 2 videoleikettä

Suomeen kiiri vuoden 1951 alussa suruviesti Sveitsistä. Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim nukkui pois 28.1.1951.
Katsele ja kuuntele

Teatterilaiset ja toimittajat jalkapallomatsissa 1951

1 videoleike

Jalkapallo sai kyytiä, kun Kansallisteatterin näyttelijät kohtasivat urheilutoimittajat Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1951.
Katsele ja kuuntele

Taikapiiri toimii

2 videoleikettä

Helsinkiläinen taikuriyhdistys esiintyy ja pitää kokousta 1950-luvulla. Kaikkien jäsenten on esitettävä yhdistyksen jokaisessa tapaamisessa uusi taikatemppu.
Katsele ja kuuntele

Pellehyppykilpailut Helsingissä

1 videoleike

Pellehyppykilpailuista tuli 1950-luvulla suosittu viihdemuoto. Helsingin Uimareiden ensimmäisissä alan kisoissa nähtiin ”huippuunsa kehittynyttä pelleilyä”.
Katsele ja kuuntele

Teräskenkien kulta-aika

10 videoleikettä

1950-luku oli suomalaisen speedwayn suursuosion aikaa. Vauhdikas laji, jossa oli vaaran tuntua, valloitti etenkin hämäläisyleisön sydämet.
Katsele ja kuuntele

Kumpulan maauimala 1952

1 videoleike

Olympialaisten nosteessa Helsingin Kumpulaan avattiin kesällä 1952 maauimala, joka saavutti välittömästi suuren suosion.
Katsele ja kuuntele

Armista filmitähti

2 videoleikettä

Armi Kuusela hylkäsi Hollywoodin tarjoaman filmisopimuksen, mutta hyväksyi suomalaisen tuottajan Veikko Itkosen tarjoaman elokuvasopimuksen.
Katsele ja kuuntele

Matti Jämsän laskuvarjohyppy

1 videoleike

24-vuotias sensaatioreportteri teki journalismin historiaa ja laskuvarjohypyn Suomen ennätyksen pudottautumalla neljän kilometrin korkeudesta.
Katsele ja kuuntele

Konekirjoituskilpailut Helsingissä

1 videoleike

Vuonna 1953 käydyn tiukan kisan konttorikoneiden virtuoosimaisesta hallinnasta voitti kuopiolainen rouva Paula Lehtihalmes 16850 lyönnillään.
Katsele ja kuuntele

Silmäproteesin valmistus 1953

1 videoleike

Vastoin yleistä ajatusta tekosilmä ei olekaan pyöreä, vaan kupera. 1950-luvun katsauksessa näemme, miten lapsipotilas saa uuden silmän menettämänsä tilalle.
Katsele ja kuuntele

Gregory Peck Suomessa

1 videoleike

Helsinki meni sekaisin tammikuussa vuonna 1953, kun amerikkalainen filmitähti saapui visiitille.
Katsele ja kuuntele

Audrey Hepburn –näköiskilpailu

1 videoleike

Näköiskilpailut olivat 1950-luvulla suosittu viihteen muoto. Aikakauslehti Uutisaitta löysi amerikkalaisen näyttelijä Audrey Hepburnin kaksoisolennon.
Katsele ja kuuntele

Kokoontaitettava vene

1 videoleike

"Pätevä ja kätevä on tämä alus!" Uutta ja parempaa -katsaussarjassa esitellään kokoontaitettava soutuvene.
Katsele ja kuuntele

Kenestä Suomen Neito 1954

5 videoleikettä

Suomen Neito -kilpailujen alkukarsinnat suoritettiin tällä kertaa valokuvien perustella. Loppukarsinnan voitti 17-vuotias helsinkiläinen Lenita Aulikki Airisto.
Katsele ja kuuntele

Danny Kaye Suomessa

1 videoleike

Elokuvatähti Danny Kaye hymyili Suomen-visiitillään isännilleen ja lapsille kauniisti mutta kuvaajista hän ei piitannut.
Katsele ja kuuntele

Kasva terveeksi

1 videoleike

Perusteellinen aamupesu on vähintä mitä jokaiselta terveydestään kiinni pitävältä voi vaatia. Puhtaus alkaa käsien pesusta.
Katsele ja kuuntele

Cocktail-kilpailut v.1956

1 videoleike

Salskea suomalainen baarimestari Jarl Ahvenainen voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisissä cocktail-kilpailuissa Lontoossa vuonna 1956.
Katsele ja kuuntele

Tolu auttaa jalkasilsaan

1 videoleike

Jalkasilsasta pääsi eroon liottamalla raajaansa päivittäin Tolu-liuoksessa. Majuri Pälikön kehittämä yleispätevä ihmeneste tepsi myös kasvihärmään.
Katsele ja kuuntele

Linnan juhlat 1957

1 videoleike

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen isännöivät toisia Linnan juhliaan vuonna 1957. Juhlista on säilynyt Lii-Filmin uutiskatsaus.
Katsele ja kuuntele

Bussilla Neuvostoliittoon

6 videoleikettä

Suomalaisessa ja samalla koko länsimaisessa matkailussa tehtiin historiaa heinäkuun 1. 1958, kun ensimmäinen autoilijoille tarkoitettu rajanylityspaikka Neuvostoliittoon avattiin Vaalimaalla. 25 vuotta myöhemin rajalla juhlittiin jälleen.
Katsele ja kuuntele

Tuula ja Allan Hagertin häät

1 videoleike

Tuula Saarron ja Allan Hagertin häät keväällä 1959 olivat aikalaisittain suuri merkkitapaus. Helsingin Senaatintori täyttyi tuhansista uteliaista katselijoista, kun nimekkään romanisuvun vesa nai valkolaistytön.
Katsele ja kuuntele

Hruštšev Kekkosen 60-vuotispäivillä

1 videoleike

Syyskuun toisena päivänä vuonna 1960 kello viisi lipui Helsingin rautatieasemalle suomalainen dieselveturi perässään neuvostoliittolainen erikoisjuna. Salonkivaunun ovella hymyili Nikita Hruštšev.
Katsele ja kuuntele

Igor Stravinski Helsingissä

1 videoleike

Helsingin yliopiston juhlasali täyttyi kuulijoista, kun säveljä Igor Stravinski johti siellä Radio-orkesterin konsertin vuonna 1961.
Katsele ja kuuntele

Hermoprässi

1 videoleike

Kun nuoren ihmisen elämä on täynnä käskyjä, kieltoja ja vaatimuksia, voi seurauksena olla hermoprässi. Nuorikin ihminen voi paineiden keskellä totaalisesti uupua.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Katsausten ja opetuksellisten lyhytfilmien valmistus jatkui veronalennuskauden päätyttyäkin, mutta niiden määrä romahti murto-osaan edeltäneiden kolmen vuosikymmenen luvuista.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Kari Uusitalo: Umpikuja? Suomalaisen elokuvan vaikeat vuodet 1964-1969. Suomen elokuvasäätiö 1984.

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 07.04.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä