yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Muuttuva yhteiskunta /

Karjalaisuutta joka lähtöön

Kuva: Nainen soittaa kannelta. (1978) Kuvaaja: Arja Lento. Yle kuvapalvelu

Perinteiseen karjalaiseen kulttuuriin liittyvät olennaisesti laulu, tanssi ja soitto sekä maukkaat perinneherkut.

Karjalan suurin anti maailmalle on kalevalainen kulttuuri. Sen tunnetuimpia ilmentymiä ovat karjalaisen kansanrunouden pohjalta syntyneet Kalevala ja Kanteletar. Karjalanpiirakat edustavat ruokakulttuuria, pääsiäisajan virpominen tapaperinnettä, kansanlaulut ja kanteleensoitto perinnemusiikkia.

Itäisen Suomen kaakkoismurteen puhujan tunnistaa puheen rytmistä, kaakkoismurteita puhutaan yhä Etelä-Karjalassa. Pohjois-Karjala on laajan savolaismurteiden alueen itäosa, joka erottuu erityisesti sanastonsa puolesta. Karjalan kannaksen evakot ja osa heidän jälkeläisistään on vaalinut vanhaa puheenpartta. Luovutetun Karjalan alueilla melkein joka pitäjällä oli oma murteensa ja monelle siirtokarjalaiselle kotiseudun murre on osa identiteettiä.


Katsele ja kuuntele

Ommoo kieltä Riäkkylästä

1 videoleike

Karjalaisen elämäntavan mestarit pohjoiskarjalaiset sekoitetaan jatkuvasti savolaisiin. Mie-sie -kielen taitajat kokevat kuitenkin olevansa karjalaisia.
Katsele ja kuuntele

Maailmanmusiikkia Karjalasta

1 videoleike

Värttinä- ja Sirmakka -yhtyeiden nuoret esiintyjät suhtautuivat kansanmusiikin tulevaisuuteen toiveikkaasti. Dokumentti vuodelta 1990 on kuvattu Rääkkylän kansanmusiikkipitäjässä Itä-Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Lypsäjän viisu

1 videoleike

Polvijärveläinen emäntä Helmi Mutanen laulaa runonsa ”Lypsäjän viisu” hanurin ja viulun säestyksellä.
Katsele ja kuuntele

Katriina Honkanen: Ruskie neitsyt

1 videoleike

Metsoloistakin tuttu Katriina Honkanen tunnetaan myös laulajana. Hän esittää oman versionsa karjalaisesta kansanlaulusta Soi soitto soi -ohjelmassa vuonna 1996.
Katsele ja kuuntele

Erkki Junkkarinen: Heili Karjalasta

1 videoleike

Erkki Junkkarinen tunnettiin etenkin tangon ja valssin mestarillisena tulkitsijana, mutta myös humpan tahti sopi hänelle.
Katsele ja kuuntele

Heli Keinonen: Muamoni minuo tshakkai

2 videoleikettä

Joensuulaistytön karjalankieliset kansanlaulut ihastuttivat Suomea vuonna 1967. Savolaisen folkin edustaja Esa Pakarinen kutsui hänet vieraaksi ohjelmaansa.
Katsele ja kuuntele

Lapinlahden Linnut: Kärttynä esiintyy

1 videoleike

Karjalainen mieskansanlauluryhmä Kärttynä esittää Lapinlahden Lintujen tv-ohjelmassa listahittinsä Vanha kivennapalainen vitutuslaulu.
Katsele ja kuuntele

Juice Leskinen: Ilomantsi

1 videoleike

Musiikin moniammattilainen Juice Leskinen osallistui Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 1981. "Ilomantsi" sijoittui kisassa neljänneksi.
Katsele ja kuuntele

Piirpauketta konevitsalla

2 videoleikettä

Piirpauke-yhtye teki 1970-luvulla uraaurtavaa työtä jazzin ja etnomusiikin yhdistelijänä. Bändin suurin hitti oli karjalaisperäinen Konevitsan kirkonkellot.
Katsele ja kuuntele

Anneli Saaristo: Evakon laulu

1 videoleike

Veikko Lavin kirjoittama Evakon laulu nousi Anneli Saariston esittämänä valtavaan suosioon. Esitys on taltioitu Suomen 80. itsenäisyyspäivänä vuonna 1997.
Katsele ja kuuntele

Sellanen ol´ Viipuri/Ilta Viipurissa

1 audio- ja 1 videoleike

Juha Vainio elvytti 1960-luvulla Eino Kettusen vanhan kupletin Ilta Viipurissa. Laulun hieman vihjailevaa tekstiä tosin samalla siistittiin.
Katsele ja kuuntele

Värttinä: Kiiriminna

2 videoleikettä

Rääkkyläläinen Värttinä teki 1990-luvun alussa kansanmusiikista jälleen kansan musiikkia. Oi dai -albumi myi vuonna 1991 peräti platinaa.
Katsele ja kuuntele

Patakakkonen: Karjalanpiirakat

1 videoleike

Patakakkosessa syntyy karjalanpiirakoita piirakkamestari Mirjam Rouvisen käsissä. Nuorta piirakkamestaripolvea edustaa tuolloin 14-vuotias jääkiekkoilija Juha Lind.
Katsele ja kuuntele

Lemin särä

1 videoleike

Lemin särä on Suomen vanhimpia liharuokia. Pitkään uunissa kypsytetty lammas perunapedillä on oikea kulinaristinen elämys.
Katsele ja kuuntele

Pekka Puska kävi rasvasotaa

1 videoleike

Pekka Puska veti 1970-luvulla kuulua Pohjois-Karjala-projektia. Vuosikymmenien päästä hän arvioi 1950-luvun raittiusfilmejä, 70-luvun ravintovalistusta ja tv:n kokkiohjelmia.
Katsele ja kuuntele

Satakieli - Etelä-Karjalan maakuntalintu

1 audioleike

Satakieli on saanut nimensä monipolvisesta ja vivahteikkaasta laulustaan. Se viihtyy Etelä- ja Keski-Suomen nuorissa ja lehtipuuvaltaisisssa metsissä.
Katsele ja kuuntele

Käki - Pohjois-Karjalan maakuntalintu

1 audioleike

Käki on yleinen koko maassa, mutta se yhdistetään usein Karjalaan. Kukuntansa ja pesintätapansa vuoksi käki on myös lintu, johon on liitetty paljon taruja ja uskomuksia.
Katsele ja kuuntele

Karhunkaataja kertoo

1 videoleike

Ilomantsilainen karhunkaataja Martiskainen kertoo kuinka hän yhtenä talvena kiersi etsimässä karhuja "herrojen" kanssa.
Katsele ja kuuntele

Karpo Pohjois-Karjalassa: Lähtisitkö avaruuteen?

1 videoleike

Toimittaja Hannu Karpo matkasi 1963 Pohjois-Karjalaan kyselemään ihmisiltä halukkuutta ensimmäiseksi avaruusmatkustajaksi.
Katsele ja kuuntele

Pääosassa Janne Rantanen

2 videoleikettä

Hannu Karpon haastateltavana Janne Rantanen, yhdeksänvuotias korpifilosofi Pohjois-Karjalan Tuupovaarasta. Dokumentti on vuodelta 1981.
Katsele ja kuuntele

Siirtoväen asuttaminen oli jättimäinen urakka

1 videoleike

Sotien seurauksena lähes puoli miljoonaa suomalaista menetti kotinsa. Sotakorvausten maksamisen lisäksi siirtoväen asuttaminen oli Suomen jälleenrakentamisen suurimpia haasteita.
Katsele ja kuuntele

Pääsiäistä virpomaan

1 videoleike

Noppa -ohjelman aiheena on pääsiäinen. Ohjelmassa näytetään lasten lähettämiä virpomavitsojen kuvia.
Katsele ja kuuntele

Karjalan mummon muistoja ortodoksisesta pääsiäisestä

1 videoleike

Tässä dramatisoidussa pääsiäisohjelmassa Karjalassa kasvanut mummo kertoo lapsenlapsilleen ortodoksisesta pääsiäisenvietosta. Pääsiäistapojen lisäksi oppia saa myös karjalan kielestä.
Katsele ja kuuntele

Vienankarjalaisten joulunviettoa Kuhmossa

1 videoleike

Television uutistoimitus pääsi seuramaan Suomeen muuttaneiden vienankarjalaisten joulutapoja ja -perinteitä.
Katsele ja kuuntele

Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat

1 videoleike

Liperiläinen maanviljelijä Viljo Saukkonen jätettiin saatanalle, kun hän ei suostunut tekemään vaalityötä Keskustapuolueelle. Myös väärä pukeutuminen saattoi olla syy liikkeestä karkoittamiseen.
Katsele ja kuuntele

Kiinnisidottu

10 videoleikettä

Pohjoiskarjalaisessa pikkukylässä ihmiset ovat sidottuja yhteiseen elämänpiiriin ja toisiin kyläläisiin - erityisesti Henna, joka mökissään hoivaa liikuntakyvytöntä äitiään.
Katsele ja kuuntele

Kirje isältä

6 videoleikettä

Suokkaan Anni joutuu evakkoon neljän lapsensa, lehmän ja anopin kanssa. Vastaanotto uudella paikkakunnalla ei ole lämmin.
Katsele ja kuuntele

Keskiyön susi

3 videoleikettä

Minna lähtee mummon luo Ilomantsiin kesälomaansa viettämään. Jo bussimatkalla kohti Pohjois-Karjalaa matkustajien puhe kääntyy susiin.
Katsele ja kuuntele

Julmahuvin Uutiset: Karjalan salakuljetus

1 videoleike

Suomen itärajalla on kasvava ongelma, Karjalan maa-aineksen salakuljetus Suomeen, kertoo Studio Julmahuvin uutiset.
Katsele ja kuuntele

Runonlaulanta

4 videoleikettä

Ennen lukutaitoa, kirjoja ja tiedotusvälineitä tieto kulki suusta suuhun. Myöskin runot opittiin kuuntelemalla ja niitä laulettiin. Runojen keruun ansiosta syntyi myös Kalevala ja sitä kautta suomenkieli. Vanha runonlauluperinne kiinnostaa nykyäänkin monia harrastajia ja taiteilijoita.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 05.07.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä