yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Muuttuva yhteiskunta /

Tasa-arvo Suomessa

Kuva: Nainen työssä OTK:n elintarviketehtaalla 1970-luvulla. Kalle Kultala.

Suomessa säädettiin vuonna 1995 tasa-arvolaki, jossa määrättiin mm. sukupuolten määristä kunnallisissa elimissä. Tasa-arvoasiat ovat puhuttaneet etenkin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.

Suomi näytti mallia tasa-arvosta 1900-luvun alussa, kun naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden.

Äänioikeus ei kuitenkaan taannut tasa-arvoa tyydyttävästi, ja 1960-luvun naisasialiike pureutui yhteiskunnassa olleisiin rakenteisiin.

Naiset olivat jäljessä etenkin palkkauksessa.


Katsele ja kuuntele

Naisten äänioikeus 60 vuotta

1 audioleike

Vuonna 1906 Suomi sääti ensimmäisenä eurooppalaisena maana myös naisia koskevan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Naisten äänioikeuden saavuttamisen 60-vuotispäivänä muisteltiin varhaista naisasialiikettä ja naisen aseman muutoksia.
Katsele ja kuuntele

1950-luvun mainoksissa komeilivat lumoojattaret ja perheenemännät Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Viisikymmenluvun mainosjulisteet kertovat paljon aikakauden naiskuvasta. Julisteiden naisia oli kahta heimoa: yhdet pyrkivät miellyttämään miehiä, toiset olivat koruttomia ja pontevia kotitalouden tukipylväitä.
Katsele ja kuuntele

Helvi Sipilä ja naisen asema

1 audio- ja 1 videoleike

Helvi Sipilä (1915-2009) valittiin vuonna 1964 kansainvälisen naisjärjestön Zonta Internationalin varapresidentiksi. Vuonna 1969 hän osallistui keskusteluun naisten syrjinnän lopettamisesta.
Katsele ja kuuntele

Onko isä äiti?

1 videoleike

Kuuluisivatko kotityöt myös isälle ja mikä on äitienpäivän merkitys? 60-luvun modernia isän mallia näyttävät toimittaja Pekka Holopainen ja kirjailija Gunnar Mattsson. Työmiesporukkaa naistentöihin tarttuminen naurattaa.
Katsele ja kuuntele

Sukupuolten roolijako 1960-luvulla

2 audioleikettä

1900-luvun alun jälkeen naisasialiike aktivoitui uudelleen vasta 1960-luvulla, jolloin alettiin puhua sukupuolten roolijaosta.
Katsele ja kuuntele

Naisasiajärjestö Yhdistys 9

1 audioleike

1960-luvun uusiin ns. "yhden asian liikkeisiin" kuului myös Yhdistys 9 - naisasiajärjestö, jonka jäsenistä vajaa kolmasosa oli miehiä.
Katsele ja kuuntele

Naiset ja pienipalkkainen työ Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Suomalaisten hyvinvointi lisääntyi 1960-luvulla, mutta ei aina tasaisesti. Erityisen heikossa asemassa olivat palveluammateissa toimivat naiset.
Katsele ja kuuntele

Hyvin toimeentulevat ihmiset

1 audioleike

Matalapalkkanaisten ohella Suomessa oli 1960-luvulla jo hyvin toimeentulevia työtätekeviä naisia. Näillä naisilla oli asusteita lahjoitettavaksi asti.
Katsele ja kuuntele

Toiveet ja todellisuus

2 audioleikettä

1950-luvulta lähtien ei enää ollut poikkeuksellista, että pientenkin lasten äidit kävivät palkkatyössä. 60-luvulla vaadittiin tasa-arvon nimissä lasten kunnallista päivähoitoa ja kotitöiden tasaisempaa jakamista miesten ja naisten kesken.
Katsele ja kuuntele

Naisliike on naisen historiaa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Naisten vapautusliikettä on usein pidetty miehenkipeän hameväen turhanpäiväisenä protestina, joka on omiaan korkeintaan herättämään miehistä hilpeyttä. Karmela Belinki kertoo, miksi naisliike on tehnyt sen minkä on tehnyt.
Katsele ja kuuntele

Pääseekö nainen ravintolaan? Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audio- ja 1 videoleike

Ravintolassakäyntiin liittyvät rajoitukset puhuttivat suomalaisia 1960- ja 1970-luvulla. Esimerkiksi naisten ei ollut soveliasta käydä yksin ravintolassa.
Katsele ja kuuntele

Lapsi ja hänen päivähoitonsa

1 audioleike

Naisten työssäkäynnin voimakas lisääntyminen 1960-luvulla teki lasten päivähoidosta polttavan kysymyksen.
Katsele ja kuuntele

40-vuotias nainen vuonna 1972

1 videoleike

Maagisen 40 vuoden rajapyykin ohitettuaan naisen arvo laskee kaikilla aloilla. Tämä näkyy mm. työelämässä ja eroottisessa arvostuksessa.
Katsele ja kuuntele

Itse asiassa kuultuna - Rakel Wihuri

1 videoleike

Suomalainen vaikuttaja, kauppaneuvos Rakel Wihuri lähikuvassa.
Katsele ja kuuntele

Kauppaneuvos Rakel Wihurin työpäivä

1 videoleike

Naisten nurkassa tutustutaan kauppaneuvos Rakel Wihurin työpäivään. Rakel Wihuri on ottanut vastuun Wihuri-yhtymän johdosta puolisonsa Antti Wihurin kuoleman jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Apuäidit äidin apuna

1 videoleike

Naisten nurkka esittelee erilaisia apuäitejä. Apuäitejä valmistui mm. Valtion kodinhoitajaopistosta Tampereelta.
Katsele ja kuuntele

Vammaiset yhteiskunnassamme

1 videoleike

Jutta Zilliacus vierailee Helsingin Lastenlinnassa tapaamassa kehitysvammaisia lapsia ja pohtii vammaisten lasten ongelmia.
Katsele ja kuuntele

Suomen ensimmäiset naispapit

1 videoleike

Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa 6. maaliskuuta 1988, jolloin pappisvihkimyksen sai kaikkiaan 94 naista. Historiallinen tapahtuma täytti kuuden hiippakunnan kirkot ääriään myöten.
Katsele ja kuuntele

Homojen työsyrjintä Suomessa ja Ruotsissa

3 videoleikettä

Poliisi-tv kertoi vuonna 2007, että homoseksuaalien syrjintä työelämässä on Suomessa edelleen tavallista. Ruotsissa tilanne oli toinen.
Katsele ja kuuntele

Eräs vähemmistö - homoseksuaalit

1 videoleike

Vuonna 1975 valmistunut ohjelma yrittää selvittää, mistä homoudessa oikein on kyse. Rikollista se enää ollut, mutta miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua?
Katsele ja kuuntele

Naiset naisten asialla

1 videoleike

1980-luvun alussa Suomessa perustettiin useita feministiseen ajatteluun pohjautuvia ryhmittymiä. Dokumentissa selviää miten naisaktiivit näkevät oman aikansa ja kuinka he pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnassa.
Katsele ja kuuntele

Sukupuolineutraali avioliitto

4 videoleikettä

Oikeusministeriö alkaa syksyllä 2010 selvittää, miten uusi, sukupuolineutraali avioliitto, voitaisiin ottaa käyttöön. Uusi avioliittolaki toisi kaikille aviopareille samat oikeudet puolisoiden sukupuolesta riippumatta.
Katsele ja kuuntele

Naisten tunti jakaa sikapalkintoja

6 audioleikettä

"Sika, sika, sika..." tämän ikimuistoisen tunnarin säestyksellä toimittaja Päivi Istala jakoi sikapalkintoja julkisuudessa naisia halveksineille.
Katsele ja kuuntele

Naisten tunti

10 audioleikettä

Ylen radiouudistuksen yhteydessä vuonna 1990 Päivi Istala sai läpi ideansa Naisten tunnista, naisten omasta jokasunnuntaisesta feministisestä radio-ohjelmasta.
Katsele ja kuuntele

Naistenpäivä ennen ja nyt Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audio- ja 2 videoleikettä

Kansainvälinen naistenpäivä ei alkujaan tarkoittanut päivää, jolloin naisväelle ostettiin kukkia ja availtiin ovia. Sosialistinen naisliike aloitti perinteen vuonna 1911 osana taistelua naisten oikeuksien puolesta.
Katsele ja kuuntele

Tulta munille - Suoraa puhetta feminismin takapajulasta

1 audioleike

Luvassa on suoraa puhetta feminismin takapajulasta. Anne Moilanen toivottaa myös ohjelman kuulijat mukaan miettimään femakon iloja ja suruja.
Katsele ja kuuntele

Naisen kuva joukkoviestimissä

1 audioleike

1970-luvun mainosten nainen oli hemaiseva vaaleaverikkö tai ahertava perheenemäntä. Elokuvissa roolivaihtoehtoina olivat viettelijätär tai nalkuttava aviopuoliso.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä