yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Yle - höyryradiosta digiaikaan /

Viritykset ja aikamerkit sekä tunnukset

Kuva: Radio. Alkuperäinen kuva: Ari-Pekka Keränen.

Olennainen osa ohjelmatoimintaa ovat erilaiset viritykset, merkit ja tunnukset. Nämä äänet ovat rytmittäneet suomalaisten arkea jo 80 vuoden ajan.

Vuonna 1930 virisi ajatus, että muiden radioyhtiöiden tapaan tarvitsisi Suomikin radioonsa oman väliaikamerkin.

Yli 900 ehdotuksen joukosta valittiin voittajaksi 1700-luvun kantelesävelmä, tuttavallisemmin Pim-pam-pullana tunnettu sävelkulku.

Aikamerkin lisäksi kansalaisten oli syytä osata virittää radionsa oikein. Erityisen tarkaksi se muuttui stereolähetysten aikana, eikä oikeiden säätöjen onnistuminen ollut aivan yksinkertaista.

Takavuosina kuuntelijat olivat tottuneita myös siihen, että lähetys aika ajoin keskeytyi ns. mittaustaukojen ajaksi. Ne saattoivat kestää tunninkin kerrallaan.

Myös tv-vastaanottimien viritykset vaativat säännöllistä huomiota. Näistä virityksistä emme lukuisista yrityksistä huolimatta emme ole onnistuneet löytämään tallenteita.

Omanlaisiaan aikamerkkejä ovat ohjelmien tunnukset. Löydätkö joukosta suosikkisi?

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: aika, merkit, radio, televisio, testit, tunnukset, tunnusmerkit, viritys


Katsele ja kuuntele

Radion väliaikamerkki Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

4 audioleikettä

"Pim-pam-pulla" eli väliaikamerkki on radion vanhimpia ohjelmanumeroita. Se alkoi soida Yleisradiossa vuonna 1930 - aluksi kanteleella, viimein tietokoneella.
Katsele ja kuuntele

Yleisradion aikamerkki

5 audioleikettä

Aikamerkki on todellinen radioklassikko. Elävän arkiston aikamerkkipakettiin sisältyy myös kellonaikojen luentaa yli kahden tunnin ajalta.
Katsele ja kuuntele

Radion stereotesti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Tämän yksinkertaistetun stereotestin tarkoituksena on ensisijaisesti auttaa kotikuuntelijoita tarkistamaan, että stereovastaanotin toimii asianmukaisesti.
Katsele ja kuuntele

Radion monotesti

1 audioleike

Monotestin tehtävänä on selvittää, kuuluuko radiosta kähinää monot jalassa vai ilman. Lopuksi kuuluttaja Carl-Erik Creutz tikittää.
Katsele ja kuuntele

Alivaltiosihteeri: Viikon aikamerkit haluamaanne aikaan

1 audioleike

Nyt voitte tietokoneitse kuunnella kuluneen viikon kaikki aikamerkit juuri siihen aikaan, kun itsellenne parhaiten sopii.
Katsele ja kuuntele

"Seuraa ohjelmansiirtoketjun mittaustauko..."

3 audioleikettä

Takavuosina Yleisradion radiolähetykset keskeytyivät legendaaristen, keskellä päivää pidettyjen lähetysketjun mittaustaukojen johdosta.
Katsele ja kuuntele

TV-uutisten tunnukset

1 videoleike

TV-uutisten tunnukset ovat olleet osa yhteistä historiaamme jo 50 vuoden ajan. Miten tunnukset ovat aikain saatossa muuttuneet?
Katsele ja kuuntele

Radio-ohjelmien tunnussäveliä

10 audioleikettä

Monella radio-ohjelmalla on oma tunnussävelensä, joka voidaan muistaa vielä vuosikymmenten päästä.
Katsele ja kuuntele

Pikku Kakkosen tunnukset

1 videoleike

Tammikuussa 1977 ensilähetyksensä nähneellä Pikku Kakkosella on ollut historiansa aikana kolme erilaista tunnusta. Ensimmäinen oli väriltään sininen. Tunnuksessa hyppivät palaset muodostavat kakkosen.
Katsele ja kuuntele

Lasten TV Puoli Kuusi -tunnus

1 videoleike

Lasten TV:n tunnuksessa lapset tanssivat piirileikkiä. Tunnus on herättänyt paljon muistoja Elävän arkiston ystävien keskuudessa.
Katsele ja kuuntele

Intervision laulukilpailun tunnusmelodia

1 videoleike

Suomessa valittiin vuosina 1978-1980 edustajat sekä Eurovision että Intervision laulukilpailuun samassa lähetyksessä.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 19.01.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä