yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Turmat ja onnettomuudet /

Estonia-katastrofi

1994

Kuva: Estonian hylky. YLE Valokuva-arkisto

Autolautta Estonia upposi syyskuun 28. päivä vuonna 1994 matkallaan Tallinnasta Tukholmaan. Lautalla olleista 989 matkustajasta ja miehistön jäsenestä 137 selvisi hengissä. Eniten turmassa kuoli ruotsalaisia.

Vain harvat lautalla olleet pääsivät pelastautumaan kannelle kallistuneesta laivasta, ja suurin osa uhreista vajosi Estonian mukana merenpohjaan. Myös monet mereen pelastautuneet kuolivat, sillä kaikkia ei ehditty pelastaa kylmästä vedestä.

Tutkijalautakunnan mukaan onnettomuuden syy oli keularampin kiinnikkeiden heikkous. Myöskään miehistö ei ollut täysin tietoinen mitä kohtalokkaana yönä oli tapahtumassa.

Estonia-turman jälkeen laivojen turvallisuusmääräyksiä tarkastettiin. Myös keularamppeja hitsattiin kiinni väliaikaisesti.

Matkustajamääriin tuli väliaikainen notkahdus, mutta pian Itämerellä seilailtiin turmaa edeltäneeseen tahtiin.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: autolautat, Estonian onnettomuus, hätäilmoitukset, Itämeri, laivamatkailu, M/S Estonia, matkustajalaivat, merionnettomuudet, meripelastus, onnettomuudet, risteilyt, uppoaminen


Katsele ja kuuntele

Estonian hätäkutsu

2 videoleikettä

Estonialta lähetettiin noin klo 1.22 ensimmäinen hätäkutsu. Parin minuutin sisällä alus lähetti toisen maydayn, ja sen saavutti 14 laivaa ja rannikkoradioasemaa. Suomessa viestin otti vastaan päivystäjä Ilkka Kärppälä Turun meripelastuskeskuksesta.
Katsele ja kuuntele

Estonian pelastustoimet alkoivat heti

2 videoleikettä

Ennen muille laivoille annettua hätäkutsua hiljainen naisääni kuulutti viroksi, että Estonialla on annettu hälytys. Osa matkustajista ja miehistön jäsenistä oli kuullut kovia ääniä laivan rakenteista jo vajaan puolen tunnin ajan.
Katsele ja kuuntele

Estoniasta eloonjääneitä vain pelastuslautoilla

3 videoleikettä

Estonian turmasta eloonjääneet löytyivät pelastuslautoilta. Pelkän liivin varaan veteen jääneet hukkuivat tai kuolivat kylmyyteen.
Katsele ja kuuntele

Estoniasta pelastuneet nopeasti sairaaloihin

2 videoleikettä

Tammisaareen oli tuotu puoleenpäivään mennessä viisi ihmistä. Ruotsalainen Vilho Itäranta kertoi, että laiva kallistui nopeasti. Hän arvioi, että laiva upposi noin 15 minuutissa.
Katsele ja kuuntele

Autolautat Estonian pelastusapuna

2 videoleikettä

Pelastustöissä oli mukana myös monet suuret autolautat. Ensimmäisenä haveripaikalle saapui Viking Mariella. Se oli paikalla jo hieman jälkeen kahden.
Katsele ja kuuntele

Ruotsissa ja Virossa maansuru Estonian vuoksi

2 videoleikettä

Onnettomuuden uhreista valtaosa oli ruotsalaisia. 501 Ruotsin kansalaista sai surmansa Estonian upottua. Viron kansalaisia kuoli 281 henkeä.
Katsele ja kuuntele

Estonian uhrien muistotilaisuus merellä

1 videoleike

Marraskuussa 1994 järjestettiin Estonian uhrien muisto- ja siunaustilaisuus merellä. Uhrit siunattiin paikalla, johon Estonia upposi.
Katsele ja kuuntele

Visiirin pettäminen Estonia-turman pääsyy

2 videoleikettä

Estonian onnettomuuden tutkintaraportti valmistui 3.12.1997. Uppoamisen pääsyy oli keularaportin pettäminen.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Estonialla oli 989 henkilöä, joista 803 oli matkustajia ja 186 miehistön jäseniä.
  • Merestä onnistuttiin pelastamaan 138 ihmistä. Pelastustoimien aikana löydettiin 92 ruumista.
  • Estonia antoi ensimmäisen mayday-kutsun klo 1.22 yöllä. Se jäi useilta laivoilta kuulematta. Pelastustoimet käynnistänyt hätäkutsu annettiin klo 1.24
  • Estonia upposi noin klo 1.50
  • Laivan kallistuma oli evakuointivaiheessa niin suuri, että pelastusveneitä ei pystytty laskemaan. Pelastuslauttoja sen sijaan laskettiin.
  • Meriveden lämpötila oli noin 12 astetta. Eloonjääneitä ei löydetty aamuyhdeksän jälkeen.
  • Sadattuhannet suomalaiset tunsivat Estonian Viking Sallyna, joka matkasi Turku - Tukholma-väliä 1980-luvulla.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä