yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Kuva ja muoto /

Taiteilijakuvia

Kuva: Ismo Kajanderin teos Dadakaappi. Pop-taiteen näyttely Ateneumissa. (1964) Kalle Kultala.

Albert Edelfeltistä Eila Hiltuseen, realismista ja kansallisromantiikasta abstraktiin taiteeseen, 1800-luvun lopulta 1960-luvun puoleen väliin. Suomalaisia taiteilijoita eri aika- ja tyylikausilta.

Kun Edelfelt ammensi inspiraatiota Kantelettaresta, niin hänen aikalaisensa Helene Schjerfbeckin ura kulki ranskalaisvaikutteisesta realismista pelkistettyihin henkilökuviin ja asetelmiin.

1950-ja 60-luvun taitteessa alkoi muodostua raja abstraktistien ja muiden maalarien välille. Esittävän taiteen tilalle nousi mm. geometrinen ilmaisu ja konkretismi.

60-luvulla "Pohjolan Picassona" tunnettu Reinar Särestöniemi palauttaa suomalaiseen maalaustaiteeseen alkuvoimaisuutta kuvaamalla lappilaista luontoa ja mytologiaa.

AVAINSANAT: kuvanveisto, kuvataide, maalaustaide


Katsele ja kuuntele

Timo Aarniala, suomalainen sarjakuvapioneeri Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Undergroundpiirtäjä Timo Aarniala toivoo, että Suomeen syntyisi itsenäisiä sarjakuvalehtiä, jotka julkaisisivat myös politiikkaa, uskontoa ja seksiä käsitteleviä tarinoita.
Katsele ja kuuntele

Aleksanteri Ahola-Valo, taiteilija ja filosofi

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) matka lapsinerosta kuvataiteilijaksi ja kasvatusfilosofiksi oli pitkä. Ahola-Valo kutsui itse itseään terveen elämän arkkitehdiksi ja hyvyyden palvelijaksi.
Katsele ja kuuntele

Albert Edelfeltin jäljillä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Albert Edelfelt (1854-1905) oli ensimmäinen kansainvälistä mainetta saavuttanut suomalainen kuvataiteilija.
Katsele ja kuuntele

Mauri Favén

2 audioleikettä

Maalari ja graafikko näki sotien jälkeen modernin kuvataiteen tulon Suomeen.
Katsele ja kuuntele

Surrealisti Markus Heikkerö

3 videoleikettä

Kohuyhtye Spermissä soittaneen undergroundmaalarin tauluja paheksuttiin 1960-luvulla. Sittemmin hänestä tuli Sleepy Sleepersin rumpali ja museoidenkin havittelema nykytaiteilija.
Katsele ja kuuntele

Punainen lanka: Outi Heiskanen

1 videoleike

Koko kansan peikkotäti kertoo harharetkistään ja riepufilosofiastaan. Maarit Tastulan haastateltavana on taidegraafikko, performanssitaiteilija ja akateemikko Outi Heiskanen.
Katsele ja kuuntele

Poikkitaiteellinen Eila Hiltunen

2 audioleikettä

Hitsaava kuvanveistäjä Eila Hiltunen nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään massiivisella Sibelius-monumentillaan, joka pystytettiin Helsinkiin vuonna 1967.
Katsele ja kuuntele

Alpo Jaakola oli Loimaan alkuvoimainen samaani

4 videoleikettä

Eeli Aallon dokumentti taiteilija Alpo Jaakolasta on absurdi elokuva absurdista taiteilijasta. Filmi palkittiin Jussi-patsaalla vuonna 1977.
Katsele ja kuuntele

Välähdyksiä Tove Janssonista

1 videoleike

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson tuli kansainvälisesti tunnetuksi satukirjoistaan ja sarjakuvistaan. Vuonna 1988 tehdyssä haastattelussa keskustellaan menestyksen makeudesta ja kirouksesta.
Katsele ja kuuntele

Aimo Kanerva

1 audioleike

1950-ja 60-luvun taitteessa alettiin piirtää rajaa abstraktistien ja muiden maalarien välille mm. apurahapolitiikassa. Taidemaalari Aimo Kanerva kertoo, kuka toi maahan modernit "ismit".
Katsele ja kuuntele

Sikamaalari Harro Koskinen

2 videoleikettä

Turkulainen undergroundtaiteilija jäi aikakirjoihin sika-aiheisilla teoksillaan, joiden humoristinen yhteiskuntakritiikki oli liikaa 1960-luvun Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Vilho Lampi, lakeuden maalari

3 videoleikettä

Vilho Lampi ja hänen traaginen taiteilijakohtalonsa kiehtovat edelleen mieliä. Hänen vain 14-vuotinen maalariuransa päättyi itsemurhaan vuonna 1936.
Katsele ja kuuntele

Abstraktikko Ahti Lavonen

1 audioleike

Pohjalainen abstraktikko Ahti Lavonen kertoo Picassosta, Piafista ja afrikkalaisesta kulttuurista Kaarle Stewenille vuonna 1965.
Katsele ja kuuntele

Superindividualisti Olli Lyytikäinen

1 audioleike

Kuvataiteilija Olli Lyytikäinen teki elinaikanaan tuhansia piirroksia, akvarelleja ja öljymaalauksia. J. O. Mallander hahmottaa ystävänsä taiteilijakuvaa.
Katsele ja kuuntele

J. O. Mallander taiteesta ja vapaudesta

1 videoleike

Helsinkiläinen kuvataiteilija ja kriitikko arvioi perinteisen taiteilijan vapauden menettäneen merkityksensä: yleisö ei enää piitannut siitä, onko taide vapaata vai ei.
Katsele ja kuuntele

Juhani Palmu - taiteentekijä tuulessa ja tyvenessä

2 videoleikettä

Kiistelty ja kiitetty taidemaalari Juhani Palmu puhuu elämästään ja taiteestaan. Palmu tunnetaan suomalaisten kriitikoiden arvostelemana, suuren yleisön suosikkina. ”Aika näyttää, mitä tekoa kukin on”, sanoo Palmu.
Katsele ja kuuntele

Tuntematon kansantaiteilija Olga Panusuo

3 videoleikettä

Pudasjärveläinen Olga Panusuo keräsi luonnosta kiviä, karahkoja, pahkoja, tuohia ja näreitä valmistaakseen niistä taideteoksia.
Katsele ja kuuntele

Picassoa Tukholmassa 1988

5 videoleikettä

Tukholman Moderna museet järjesti vuonna 1988 mahtavan Picasso-näyttelyn. Se oli täydellinen kokovartalokuva 1900-luvun tunnetuimmasta taiteilijasta.
Katsele ja kuuntele

Osmo Rauhala, maajussi ja maailmanmies

1 videoleike

Taiteilija, maanviljelijä, kauppamies ja filosofi Osmo Rauhala viettää talvet New Yorkissa ja tekee taidetta. Keväällä hän lentää takaisin kotitilalleen Siuroon kylvämään luomukauraa.
Katsele ja kuuntele

Helene Schjerfbeck Ateneumissa

4 videoleikettä

Helene Schjerbeck oli suomalainen varhaismodernisti, jota aikalaisten oli vaikea ymmärtää. Suomi janosi kansallista taidetta, mutta Helene maalasi ranskaksi.
Katsele ja kuuntele

Helenen kuvat

1 audioleike

Helene Schjerfbeck (1862–1946) kuuluu Suomen merkittävimpiin taidemaalareihin, ja hän on tullut tunnetuksi myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Schjerfbeckin elämän ja kuvien äärellä ovat kirjailija Rakel Liehu ja toimittaja Pirkko Peippo.
Katsele ja kuuntele

Freskon taitaja Lennart Segerstråle

3 videoleikettä

Lennart Segerstråle näyttää vuosituhansia vanhan freskotekniikan salaisuudet A:sta Ö:hön vuonna 1973 tehdyssä dokumenttielokuvassa.
Katsele ja kuuntele

Merkillinen matka Seppo Similän tauluihin

5 videoleikettä

Itseoppinut erakkotaiteilija Seppo Similä herätti 1980-luvulla ihastusta ja inhoa. Eeli Aallon elokuva on unenomainen matka hänen taulujensa maailmaan.
Katsele ja kuuntele

Venny

10 videoleikettä

Joskus käy niin, että elävä elämä vetää vertoja parhaimmillekin draamoille. Sellainen oli Venny Soldan-Brofeldtin, hänen sisarensa Tilly Soldanin sekä Juhani Ahon rakkaustarina.
Katsele ja kuuntele

Suomalaisia kuvanveistäjiä

1 videoleike

Eino Räsänen, Mauno Oittinen, Essi Renvall ja Kalervo Kallio ravitsevat veistoksillaan sotaa käyvän kansan loppumatonta kauneuden nälkää.
Katsele ja kuuntele

Korpitaiteilija Reidar Särestöniemi

1 videoleike

"Haluan ilmaista itseäni töissäni ja elää niissä elämääni. Maalaus on ainoa konsti, jolla puran aggressioni, toiveeni ja pettymykseni."
Katsele ja kuuntele

Reidarin värilliset aistimukset

4 videoleikettä

Lapin omapäinen taiteilija Reidar Särestöniemi maalaa ja kertoo työstään Eeli Aallon värikylläisessä dokumenttielokuvassa vuodelta 1973.
Katsele ja kuuntele

Kain Tapper – kuvanveistomme uudistaja

4 videoleikettä

Kain Tapper on yksi merkittävimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia kuvanveistäjiämme. 1960-luvun taiteen oppositiomiehestä tuli suomalaisen minimalistisen taiteen suunnannäyttäjä.
Katsele ja kuuntele

Tyttökauppias

3 videoleikettä

Aatto Hukkanen kutsui itseään "Oulun suurimmaksi tyttökauppiaaksi". Omalaatuinen taidemaalari ikuisti tauluihinsa kaupungin kauniit naiset.
Katsele ja kuuntele

Sam Vannin haastattelu

2 audioleikettä

Kuvataiteilija Sam Vanni oli suomalaisen abstraktin taiteen uranuurtaja. Hänet kutsuttiin Suomen Akatemian jäseneksi vuonna 1962.
Katsele ja kuuntele

Äkkijyrkkä Miina

1 videoleike

Kuvanveistäjä ja taidemaalari Äkkijyrkän tuotannossa on yksi teema: Lehmä on kaikki. Jussi Parviaisen vieraina Luonteita -ohjelmassa tavataan tinkimätön oman tiensä kulkija ja muutama jalo eläin.
Katsele ja kuuntele

Veikko Vionojan maalausten pohjalaismaisemat

4 videoleikettä

Taidemaalari Veikko Vionoja kiittää kriitikoita, joilta on saanut kielteisiä arvosteluja: "Olen samaa mieltä kanssanne."
Katsele ja kuuntele

Kuin kamee - elokuva Unto Koistisesta

2 videoleikettä

Kun Unto Koistiselta kysyttiin, mistä hän oli saanut virikkeen ryhtyä taidemaalariksi, vastaus kuului: "Ei ollut muita virikkeitä."
Katsele ja kuuntele

Ilja Glazunov - Kekkos-Suomen hovimaalari Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Venäläinen Ilja Glazunov nousi 1970-luvulla suomalaisten seurapiirien lemmikiksi ja julkkisten muotokuvamaalariksi.
Katsele ja kuuntele

UKK taiteilijana

1 videoleike

Presidentti Urho Kekkonen valmistaa tauluaan "Niin on, jos siltä näyttää" kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ateljeessa vuonna 1975.
Katsele ja kuuntele

Giorgio Morandi, asetelman mestari

4 videoleikettä

Maailmankuulun italialaisen taidemaalarin Giorgio Morandin syntymän 100-vuotisjuhlanäyttely alkoi laajan Euroopan kierroksensa Sara Hildénin taidemuseosta Tampereelta 1988.
Katsele ja kuuntele

Edvard Munch ja hänen mallinsa

5 videoleikettä

Edvard Munch kosketti maalauksillaan ihmisen sisintä herkemmin ja voimakkaammin kuin yksikään toinen moderni kuvataiteilija. Hänen "Huutonsa" on yhtä tunnettu kuin da Vincin "Mona-Lisa".
Katsele ja kuuntele

Puun veistäjä Mauno Hartman

6 videoleikettä

"Minä sanoin: tuokaa minulle sata kuivaa seinähirttä, ja ne tuotiin kuorma-autolla kahdessa erässä. Minä rakastin niitä hirsiä moottorisahalla, kirveellä, hirveydellä..."
Katsele ja kuuntele

Kesärenki: Miina Äkkijyrkkä

1 videoleike

Ajankohtaisen kakkosen kesärenki Juha Portaankorva oli heinäkuun helteillä 2001 päivän töissä taiteilija Miina Äkkijyrkän maatilalla Skattalla.
Katsele ja kuuntele

Tom of Finland Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Suomalaissyntyinen taiteilija Tom of Finland on jättänyt piirroksillaan ja sarjakuvillaan pysyvän jäljen kansainväliseen homokulttuuriin - erityisesti USA:ssa. Suomalaisetkin ovat vähitellen ymmärtäneet hänen taiteensa arvon.
Katsele ja kuuntele

Kalervo Palsa Kittilän Getsemanesta

6 videoleikettä

Kalervo Palsan piskuisessa pihavajassa maalaamat rujot ja väkivaltaiset kuvat kuuluvat suomalaisen kuvataiteen hurjimpaan osaan. "Minun on pakko maalata himoani ja hulluuttani, etten tekisi mitään pahempaa", Palsa kirjoitti päiväkirjoissaan.
Katsele ja kuuntele

Giacometti venytti ja kutisti ihmisiä totuuden tähden

4 videoleikettä

Kuvanveistäjä Alberto Giacomettin päämääränä oli kuvata reaalista todellisuutta ja vain sitä. Kiihkeä pyrkimys johti venytettyihin ihmishahmoihin ja herneen kokoisiin veistoksiin.
Katsele ja kuuntele

Samuli Heimonen, vuoden nuori taiteilija 2008

3 videoleikettä

Kuvataiteilija Samuli Heimonen ei voi pitää pitkiä taukoja maalaamisessa, ettei tekemisen meininki katoa. Siksi onkin kätevää, että työhuone on oman kodin alakerrassa.
Katsele ja kuuntele

Siuruan elokuvamoguli ja saumasukkien lumo

1 videoleike

Kari Tykkyläisen videotaiteen innoittajana ovat Siuruan suot, Pudasjärven kotirouvat ja rouvien saumasukat. Mies on tehnyt internettiin tuhat videota, joille on kertynyt yli kymmenen miljoonaa katsomiskertaa.
Katsele ja kuuntele

Picasso Sodasta ja Rauhasta Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Picasson Vallauris´n rauhankappeliin toteuttamat seinämaalaukset Sota ja Rauha edustavat ”tiettyä modernia impressionismia”. Taiteilija tavattiin freskojen vihkiäisissä vuonna 1959.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä