yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 16 artikkelia tai teemaa.

Metsolat

Suomen suosituimpiin draamoihin lukeutuvat Metsolat palasi televisioon lokakuussa 2008. Kainuulaissuvun vaiheita voi seurata myös Elävässä arkistossa ja DVD:llä.

19 videoleikettä


Metsolat - esittely (1993)

Suomalaisen suvun tarinan kertova Metsolat esitettiin Yleisradion TV2:ssa vuosina 1993 ja 1995. Ensimmäinen osa esitettiin 13. tammikuuta 1993.

1 videoleike


Metsolat - Erkki ja Risto yrittäjiksi

Metsoloiden alkuvaiheessa eletään 1980-luvun vauraita talousvuosia, ja myös Metsolan suvun pojat Risto ja Erkki päättivät työllistää itsensä yrittäjinä.

1 videoleike


Mikä Metsoloissa puree? (1990-2009)

Ensiesityksensä televisiossa vuonna 1993 saanut draamasarja Metsolat kiehtoo ihmisiä yhä. Faneista löytyy kaiken ikäisiä.

1 videoleike


Jaana rakennusmestarina Metsoloissa (1993)

Metsolat-sarjassa eletään lokakuuta 1989. Jaana Järvenheimo ei malta jättää kesämökkinsä rakentajia työrauhaan.

1 videoleike


Näyttelijä Esko Kovero (1984, 1996, 1999)

Ismo Laitelana kansan suursuosikiksi noussut Esko Kovero on tehnyt ennen salkkarirooliaan joitakin satunnaisia esiintymisiä myös Yleisradion tuotannoissa.

3 videoleikettä


Metsolan Erkki saa rinteensä (1989, 1993)

Erkki Metsolan vuosien projekti sai joulukuussa 1989 kruunun, kun kunnan ja maakunnan arvovieraiden joukko tuli viettämään uuden rinnekeskuksen avajaisia.

2 videoleikettä


Katsojakommentti: Metsoloissa klaffivirhe

Elävän arkiston katsojahuomio: "Huomasin muuten pienen mokan jaksossa 18, jossa Kari menee Pajerolla mutaiselle rinteelle."

1 videoleike


Metsoloiden joulu (1993)

Kainuu on kauneimmillaan lumivaipan alla, ja joulu kolkuttaa ovelle. Annikki ja Antti Metsola valmistautuvat vuoden tärkeimmän juhlan viettoon.

5 videoleikettä


Lehmät lähtevät Leppävaarasta (1980-luku)

Annikki ja Antti Metsolan tilalla luovuttiin lehmistä 1990-luvun alussa. Se oli kova paikka etenkin talon emännälle.

1 videoleike


« edellinen 1 2 seuraava »