yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Rauli Badding Somerjoki

1947-1987

Kuva: Rauli

Baddingin herkkyys sopi niin rockin kuin humpankin tulkitsemiseen. Oikukas luonne ja alkoholi varjostivat tähden uraa.

Rauli Somerjoki aloitteli muusikonuraansa jo 1960-luvulla kotikonnuillaan Somerolla. Ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 1971, kun vuotta aiemmin hän julkaisi ensimmäisen singlensä Mun sormuksein ja sävelsi tunnussävelmän elokuvaan Bensaa suonissa.

1970-luku oli Baddingille vaihtelevan menestyksekästä aikaa: tähdeltä ilmestyi useita menestyskappaleita kuten Fiilaten ja höyläten ja Paratiisi. Toisaalta Somerjoki eleli hiljaiseloa 1970-luvun loppupuolella.

Somerjoki jatkoi keikkailua vaihtelevalla tahdilla 80-luvullakin. Hänellä oli yhteistyötä mm. Agents-yhtyeen kanssa. Baddingin suurista hiteistä Tähdet, tähdet ja Laivat olivat 1980-luvun heiniä.

Rauli Badding Somerjoki kuoli tammikuussa 1987 alkoholin ja heikentyneen terveyden seurauksena.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: rock


Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Kukkolaulu

1 videoleike

Somerjoen säveltämä ja sanoittama Kukkolaulu ilmestyi vuonna 1981 julkaissulla Ikkunaprinsessa-albumilla.
Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Pikku-Arja

1 videoleike

Pikku-Arja on Baddingin itse tekemä kappale 1970-luvun lopussa. Se on mukana kahdella kokoelmalevyllä.
Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Paras haihtua vaan

1 videoleike

Käännösiskelmä Paras haihtua vaan ja Agentsien mukanaan tuoma noste panivat Rauli Badding Somerjoen uuteen nousuun 1980-luvun alussa.
Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Sulamith ja Tammerkoski

1 videoleike

Baddingin ominta alaa oli rockmusiikki, mutta hänet tunnettiin myös väkevänä iskelmän tulkitsijana.
Katsele ja kuuntele

Badding haastattelussa

1 videoleike

Kuinka SAK suhtautui Rauli Somerjoen ”fiilaamiseen ja höyläämiseen”, kysyy Iltatähti vuonna 1973.
Katsele ja kuuntele

Badding populaarikulttuurista

1 videoleike

Vuonna 1980 tehdyssä Nuotit hukassa -ohjelmassa Rauli Badding Somerjoki arvioi, että nuorison kriittisyys oli lisääntymässä.
Katsele ja kuuntele

Rauli Somerjoki - rokkaaja Somerolta Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Rocksuosikki Rauli Badding Somerjoki puhuu työttömyydestä, asuntopulasta, inflaatiosta, muusikkojen sosiaaliturvasta ja Chilen sotilaskaappauksesta.
Katsele ja kuuntele

Baddingin oppi-isiä

9 audioleikettä

A. Aimon, Dallapén, Henry Theelin ja Olavi Virran iskelmäklassikot olivat rock and roll -laulaja Rauli Somerjoelle pysyviä innoituksen lähteitä.
Katsele ja kuuntele

Pölönen ja Badding

1 videoleike

Markku Pölönen teki nuoruutensa idolista elokuvan, joka ei pyrkinyt toisintamaan todellisia tapahtumia vaan yritti pikemminkin päästä päähenkilönsä nahkoihin.
Katsele ja kuuntele

Pate Mustajärvi: Fiilaten ja höyläten

1 videoleike

Fiilaten ja höyläten on Rauli ”Badding” Somerjoen läpimurtohitti vuodelta 1973. Pate Mustajärvi tulkitsi sen Agentsien säestyksellä vuonna 1999.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Rauli Aarre Tapani Somerjoki syntyi 30.8.1947 Somerolla.
  • Ensimmäinen yhtye The Five Yes vuonna 1960-luvun alkupuolella. Somerjoki toimi ensin rumpalina ja sitten solistina. Mukaan tuli myöhemmin M. A. Numminen.
  • Numminen ja Somerjoki olivat mukana underground-liikkeen piirissä vaikuttaneessa Suomen Talvisota -kokoonpanossa.
  • Somerjoen ensimmäinen soolosingle 1970 Mun sormuksein, ensimmäinen LP Synnyin rokkaamaan 1971.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 29.06.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä