yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Jalkapallo /

Jalkapallotähtiä ja valmentajia

1965 - 2007

Kuva: Jalkapalloilija Juhani Peltonen maaottelussa. (1960-luku) Kalle Kultala.

Suomi ei ole onnistunut nousemaan suurien jalkapallomaiden joukkoon, mutta kyvykkäitä pelaajia on kalseasta pohjolasta löytynyt aina nurmikenttien tähdiksi asti.

Jalkapallo on Suomessa ollut vaatimatonta liiketoimintaa. Vielä 1970-luvulla useimmat suomalaiset pelaajat kävivätkin normaaleissa päivätöissä.

Ensimmäinen ulkomaille ammattilaiseksi lähtenyt pelaaja oli KuPS:n Aulis Rytkönen. Perässä seurasivat sellaiset kotikenttien merkkimiehet kuin Hakan Juhani Peltonen, KTP:n Arto Tolsa sekä HJK:n Atik Ismail ja Pasi Rautiainen.

Ensimmäinen kansainvälinen tähtemme oli kuitenkin Amsterdamin Ajaxin riveissä kulttiasemaan noussut Jari Litmanen. Häntä on seurannut maineen tiellä Liverpoolin kapteeniksi edennyt Sami Hyypiä.

Muita kansainvälisen uran luoneita pelaajia ovat mm. Antti Niemi, Aki Riihilahti, Mikael Forssell, Mika-Matti Paatelainen ja Shefki Kuqi.

Juha Kanerva ym. luonnehtivat tilanteen olennaista muutosta kirjassa Jalkapallon Pikkujättiläinen: "Yleisö alkoi 1990-luvulla saapua maaotteluihin katsomaan suomalaisia tähtiä. Aikaisemmin maaotteluihin tultiin, jotta nähtäisiin ulkomaisia tähtipelaajia."

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: jalkapallo, jalkapalloilijat, urheilu, valmentajat


Katsele ja kuuntele

Ensimmäinen ammattifutaajamme

1 videoleike

KuPS:n kasvatti Aulis Rytkönen lähti vuonna 1952 ammattilaiseksi Ranskaan. Siirtyminen Savon sydämestä Toulouseen oli huima, hän muistelee haastattelussa vuonna 2007.
Katsele ja kuuntele

Banaanipotkija Pahlman

1 videoleike

Nurmikenttien yksilöllinen taiteilija myöntää jalkapallonkin olevan viihdettä. Ammattipianisti kuului 1960-luvulla Suomen maajoukkueen tukipilareihin.
Katsele ja kuuntele

Juhani Peltonen - palloilupioneeri Saksassa

1 videoleike

Juhani Peltonen oli aikoinaan ensimmäinen suomalainen Saksan Bundesliigaan pelaamaan päässyt suomalainen.
Katsele ja kuuntele

Pelätty maalintekijä Arto Tolsa

1 videoleike

Arto Tolsa pelasi vuonna 1975 Beerschotin joukkueessa Antwerpenissa. Haastattelussa Tolsa puhuu jalkapalloilusta Suomessa ja Belgiassa.
Katsele ja kuuntele

Värikäs pelimies Atik Ismail

2 videoleikettä

Jalkapallotähti Atik Ismail puhuu haastattelussa avoimesti lapsuudestaan, jalkapallosta, juhlimisesta, alkoholismista ja muista riippuvuuksista.
Katsele ja kuuntele

Pasi Rautiainen pyöräretkellä

1 videoleike

Jalkapallovalmentaja filosofoi talvisella pyörätaipaleella Seinäjoelta Helsinkiin: "Jääräpäisyys voi oikein käytettynä olla vahvempaa kuin päättäväisyys."
Katsele ja kuuntele

Jallu Rantanen - futiskenttien Iso Vaalee

1 videoleike

Jari "Jallu" Rantanen on erottunut jalkapallokentillä sekä vaalean karhumaisen olemuksensa että pelityylinsä vuoksi. Räväkkä hyökkääjä sai kesällä 1994 pelissä kallonmurtuman.
Katsele ja kuuntele

Litti, ruohokenttien sfinksi

1 videoleike

Jari Litmasesta tuli Alankomaissa niin kuuluisa, että hänen mukaansa ristittiin vauvoja. Pallotähti kommentoi: ”Hollantilaisilla on joku paikka vinksahtanut.”
Katsele ja kuuntele

TPV:n menestyksen avaimet

1 videoleike

Tampereen Palloveikot voitti jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1994 vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Valmentajan ja pelaajien mukaan henkisellä valmennuksella oli iso osa voitossa.
Katsele ja kuuntele

Raamikas maalikuningas Mixu Paatelainen

1 videoleike

Mika-Matti Paatelainen pelasi vuonna 1996 Englannissa Boltonissa. Haastattelun aikoihin Mixu oli juuri toipumassa pitkään vaivanneen nivusen leikkauksesta.
Katsele ja kuuntele

Mestaritoppari Sami Hyypiä

1 videoleike

1980-luvun voikkaalainen futisjunnu oli vuonna 2005 Liverpoolin riveissä voittamassa jalkapallon Mestarien liigaa kaikkien aikojen toisena suomalaisena.
Katsele ja kuuntele

Aki Riihilahti, kirjallinen keskikenttämies

1 videoleike

HJK:n kasvatti Aki Riihilahti ei päätynyt jalkapalloilijaksi ainakaan muiden vaihtoehtojen puutteessa: hänen lukion päästötodistuksensa keskiarvo oli 9,9.
Katsele ja kuuntele

Maalinhimoinen Miklu Forssell

1 videoleike

Seitsenvuotias Mikael Forssell teki ensimmäisessä junioripelissään kaksi täysosumaa ja päätti siltä seisomalta tulla isona maalintekijäksi.
Katsele ja kuuntele

Futisseriffi Shefki Kuqi

1 videoleike

Kosovon albaani saapui 1990-luvun alussa pakolaisena Mikkeliin. Sosiaalivirkailija kysyi, kiinnostaisiko jalkapallo, ja nuorukainen vastasi myöntävästi.
Katsele ja kuuntele

Tähtipelaaja Eremenko junior

1 videoleike

"Mulla on hyvä faija", toteaa suomenvenäläinen isänsä tuesta ja opeista. "Ilman häntä en olisi huipulla."
Katsele ja kuuntele

Roy Hodgson on kokenut koutsi

1 videoleike

Crystal Palacen pelaaja ryhtyi jalkapallovalmentajaksi vuonna 1976. Suomen maajoukkueen kanssa hän aloitti työt 30 vuoden kokemuksella tammikuussa 2006.
Katsele ja kuuntele

Arto Tolsan kotkalainen karhunpotku Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Kiveen hakatut -sarjassa matka vie tällä kertaa Kymenlaaksoon. Kotkalaisen Arto Tolsan karhunpotkua pelättiin vastapuolella syystäkin.
Katsele ja kuuntele

David ja Victoria Beckham Suomen Turussa

3 videoleikettä

Maailman tunnetuimpiin kuuluvan jalkapalloilijan David Beckhamin piipahdus jalkaleikkauksessa Turussa pani paikalliset maailmankirjamme kerralla sekaisin maaliskuussa 2010.
Katsele ja kuuntele

Litmasen saksipotku

1 videoleike

Jari Litmanen nostatti vielä kerran sarjajumboksi juuttuneen FC Lahden säilymistoiveita upealla saksarimaalillaan AC Oulun vieraana Veikkausliigassa syyskuussa 2010.
Katsele ja kuuntele

Jari Litmanen ja Ajax

3 videoleikettä

Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijan ura oli huipussaan 90-luvun puolivälissä. 1992 amsterdamilaiseen Ajaxiin siirryttyään Litmanen ylsi lajissaan suomalaisittain ennenkuulumattomiin tekoihin.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Juha Kanerva ym. (toim.): Jalkapallon Pikkujättiläinen. WSOY 2003.

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 28.06.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä