yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 65 artikkelia tai teemaa.

Eppu Normaali: Kitara, taivas ja tähdet (1986)

Vuonna 1985 Suomikin siirtyi CD-aikaan, ja Eppu Normaalin Kahdeksas ihme -levyllä ilmestyi kappale Kitara, taivas ja tähdet.

1 videoleike


Jasmine: Niin kaunis on taivas (1996)

Vuoden 1996 viisuja nimitettiin tuoreeltaan farssiksi. Karsintojen tekniikka takkusi niin pahoin, että tulos saatiin kahden päivän viiveellä. Suomi kuitenkin ylsi finaaliin mutta jäi jumbosijalle.

1 videoleike


Matkalla taivaskotiin (1999)

Suviseurat kokoavat vuosittain kymmenätuhansia lestadiolaisia Jumalan sanaa kuulemaan. 13-lapsinen Leppälän perhe lähti Kruunupyyn Suviseuroihin Sievistä vuonna 1999.

1 videoleike


Ristipistoja, kristinusko sana sanalta (2007)

Ristipistoja eli "Kristinusko sana sanalta" on sanakirja maallikoille kristinuskosta ja kirkosta. Kaarlo Kalliala tarttuu mm. käsitteisiin taivas, synti ja armo.

9 audioleikettä


Kesärenki: Matti ja Teppo (2009)

Kesärenki käväisi turkulaisveljesten kesämökillä Taivassalossa, missä hommia riitti. Laulun lomassa sujuneen työpäivän päätteeksi renki pummasi kaksikolta kyydin Turkuun.

1 videoleike


Hannu Salama: Sydän paikallaan (2010)

Ikuinen kapinallinen Hannu Salama jurnuttaa siunatusta suomalaisesta kännykiimasta, joka on hullaannuttanut nopeimman ja älykkäimmän kansakunnan. Hän ennustaa kapitalismin loppua ja ihmiskunnan tuhoa. Edes globaalitaivastelijoitten kestävä kehitys ei pelasta ihmisiä.

1 videoleike


Enkelit

Useimmat uskonnot ja kulttuurit sisältävät käsitteen ihmisen ja jumalan välisistä sanansaattajista. Niitä kutsutaan enkeleiksi ja ne ovat osoittautuneet poikkeuksellisen elinvoimaisiksi olennoiksi.

4 audio- ja 21 videoleikettä


Olavin taivaallinen oppitunti (1994)

Olavin taivaallinen oppitunti on komedia arkkienkeli Gabrielista ja autonasentaja Olavista. Arkkienkeli Gabriel on kyllä ihan oikea suojelusenkeli, vaikka hän sortuu joskus ryypiskelemään ja lentää liihottelee välillä päissään.

7 videoleikettä


Samuli Edelmann: Käyn kohti sinua (2008)

Samuli Edelmann tulkitsee Ilmestyskirjan tekstiin pohjautuvan virren Käyn kohti sinua, oi Herrani. Sanotaan, että se oli viimeinen kappale, jonka Titanicin muusikot soittivat ennen aluksen uppoamista vuonna 1912.

1 videoleike


Eini: Kesä ja yö (2007)

Suosituimmasta Uuno Turhapuro -elokuvasta Armeijan leivissä tuttu Kesä ja yö on yksi Einin suurimmista hiteistä.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 seuraava »