Heti Kalevalan ilmestyttyä tutkijat tähdensivät sen olevan Elias Lönnrotin yhtenäistämä, muokkaama ja täydentämä tulkinta hajanaisista kansanrunokatkelmista.

Lönnrot rakensi Kalevalasta yhtenäisen kertomuksen yhden kansanlaulajan esittämän repertuaarin pohjalta. Hän uskoi löytäneensä ”kadonneen eeposjuonen avaimen muistinsa menettäneen vanhuksen sattumanvaraisessa aihelmaketjussa”, Matti Kuusi ironisoi.

Kuusi ehdotti Kalevalan popularisoimista "sata miljoonaa markkaa maksavan" piirroselokuvan avulla, ja nuorten radiokeskustelukerho tarttui ajatukseen. Kerholaiset olisivat valmiita pudottamaan laidan yli turhia henkilöitä ja halusivat tiivistää juonen Pohjolan ja Kalevalan ikuiseen taisteluun ja Sammon ryöstöön.

Sampo oli nuorten kaavailuissa mahtava, pallonmuotoinen, monimutkaisin laittein ja luukuin varustettu esine, josta tuprahtelisi. Sen pitäisi tietysti mahtua veneeseen, mutta piirroselokuvassa kaikki oli mahdollista.

Hahmojen ulkoasun osalti nuorten mielikuvitus noudatti perinteisiä latuja: Kalevan miehillä olisi pitkä parta ja virsut jalassa, naisilla kullankeltainen, nutturalle sidottu tukka.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: animaatioelokuvat, filmatisointi, folkloristiikka, Kalevala, kansalliseepokset, kansanrunous, kansatiede, kirjallisuus, kirjat, piirrosanimaatioelokuvat

Anna palautetta sivun sisällöstä