Meurman ihmetteli jo murrosikäisenä omaa käytöstään: elämä oli vuoristorataa pohjattomasta masennuksesta hilpeään maaniseen touhottamiseen.

Masennuskaudet veivät nuoren miehen itsemurhan partaalle, maniakaudet taas saivat raha-asiat sekaisin. Kristianin mielestä oli tavallaan helpotus, kun hän sai kuulla sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta samalla heräsi paljon uusia kysymyksiä.

Sairauden hyväksyminen otti koville, ja vasta oikeanlaisen lääkärin ja lääkityksen avulla Kristian pääsi elämässään eteenpäin.

Opiskelija Hanna Ylinen sanoo aina olleensa syrjäänvetäytyvä ja hiljainen nuori, mutta varsinainen erakoituminen alkoi, kun hän alkoi kuulla outoja ääniä.

Aluksi Hanna luuli naapureiden puhuvan, mutta äänien voimistuessa todellisuus alkoi hämärtyä. Hanna oli sairastunut skitsofreniaan. Hanna sanoo taistelleensa kaikin voimin sairauden ajatusta vastaan ja heittäneensä lääkkeet kerta toisensa jälkeen pois.

Kierre syveni, työt ja opiskelut jäivät. Vasta aivan viime aikoina Hanna sanoo tulleensa paremmin sinuiksi sairautensa kanssa.

Nuorisopsykiatri Mauri Marttunen kertoo, että vanhemmat ovat usein ymmällään oireilevan nuorensa kanssa. Esimerkiksi masennukset merkit eivät ole aina selvät, mutta tärkeintä olisi huomata, jos nuoren käytös muuttuu ja toimintakyky häviää.

Usein vanhemmat eivät myöskään uskalla kysyä suoraan: onko sinulla paha olo? Suurinta osaa pystytään auttamaan, mutta onko nuorille tarjolla riittävästi apua?

Kristian Meurman ja Hanna Ylinen puhuvat rohkeasti ja avoimesti vaikeasta asiasta. Mauri Marttusen mukaan nimenomaan kasvojen antaminen auttaa myös muita eteenpäin.

Teksti: Inhimillinen tekijä

AVAINSANAT: asenteet, diagnoosi, kaksisuuntainen mielialahäiriö, keskustelut, masennus, mielenterveys, nuoret, skitsofrenia, toimintakyky

Anna palautetta sivun sisällöstä