Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde /
Draama
Suosittelemme
![]() Aita |
![]() Kersantin kunnia |
|
7 videoleikettä Kun keskelle perheidylliä tupsahtaa nuori neito, kunnon perheenisä hullaantuu ja menettää harkintakykynsä. Paratiisiin luikertelee intohimon käärme. |
8 videoleikettä Talvisodan aattona rajan pinnassa on jännittynyt tunnelma. Ilmassa on sodan odotusta. Oman lisänsä jännitykseen antavat myös mutkikkaat ihmissuhteet. |
Kaikki teemat
![](kuvat/teema/T00920_pieni.jpg)
Matti Ijäs - ijäsmäisen elokuvan mestari
144 videoleikettä
Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäksen omintakeinen tyyli on vuosien saatossa muuttunut tavaramerkiksi, jonka fanit tunnistavat jo ensimmäisistä minuuteista.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00612_pieni.jpg)
Kotikatu
33 videoleikettä
Kotikatu on Helsinkiin sijoittuva suomalainen perhedraama, jota on esitetty TV1:ssä aina vuodesta 1995 lähtien.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00587_pieni.jpg)
Metsolat
19 videoleikettä
Suomen suosituimpiin draamoihin lukeutuvat Metsolat palasi televisioon lokakuussa 2008. Kainuulaissuvun vaiheita voi seurata myös Elävässä arkistossa ja DVD:llä.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00691_pieni.jpg)
Hovimäki
8 videoleikettä
Hovimäki on historiallinen draamasarja, joka kertoo suomalaisen aatelisten, kartanoiden, virkamiesten ja torppareiden historiasta.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00497_pieni.jpg)
Rintamäkeläiset
20 videoleikettä
Rintamäkeläiset on 1970-luvun alkupuolella valmistunut sarjanäytelmä, joka kertoo pienviljelijäperheen elämästä.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00510_pieni.jpg)
Heikki ja Kaija
20 videoleikettä
Suomalaista parisuhdetta ja perhe-elämää puitiin vuodesta 1961 alkaen suorassa draamalähetyksessä. Heikki ja Kaija oli edelläkävijä alallaan.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00546_pieni.jpg)
Muistikuvaputki - draamaa
76 videoleikettä
Muistikuvaputken viimeisessä jaksossa muistellaan kotimaisen tv-draaman unohtumattomimpia hetkiä televisioteatterin ja perhesarjojen alkuajoista Kotikadun ja kausisarjojen aikakauteen asti.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00516_pieni.jpg)
Kuunnelmat
96 audioleikettä
Kuunnelmia on muodossa tai toisessa lähetetty Yleisradiossa sen perustamisvuodesta 1926 lähtien. Aluksi kuunnelma oli näyttämöteatterin ns. sokea pikkuveli.
Teemasivulle
Katso ja kuuntele myös nämä
![](kuvat/artikkeli/071350131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aikalisä
8 videoleikettä
Tv-elokuva Aikalisä on tarina Urposta, koripallojoukkueen ikuisesta vaihtopelaajasta, pullopojasta, jota ei kaivata tositilanteessa kentälle.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/051350131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aikapoika ja mono
4 videoleikettä
Perheeseen on syntynyt uusi lapsi, ja ennen äidin ja isän huomion lähes täysin saaneesta Petristä tulee perheen aikapoika. Onneksi poika sentään löytää taikamonon, jolla voi hullutella.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060220131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aita
7 videoleikettä
Kun keskelle perheidylliä tupsahtaa nuori neito, kunnon perheenisä hullaantuu ja menettää harkintakykynsä. Paratiisiin luikertelee intohimon käärme.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/071190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aktivistit ja Andersson 1919
9 videoleikettä
Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen Suomessa elettiin kuumia aikoja. Hallitus kiisteli punavankien kohtalosta ja maan hallitusmuodosta käytiin kiivasta kädenvääntöä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054430131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aliisa
9 videoleikettä
Näyttelijä Siiri Angerkosken mittava ura sai päätöksensä tv-näytelmässä Aliisa. Sairauden laihduttama Angerkoski piirtää viimeisessä roolissaan koskettavan kuvan köyhän eläkeläisen arjesta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/078370131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ameriikan morsian
6 videoleikettä
Topias on lopen kyllästynyt vaimoonsa Marttaan. Tämä kun ei yhtään ymmärrä filosofeeraamisen päälle. Kaiken lisäksi Martta on kaikkea muuta kuin kaunis.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054240131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Minna Canthin Anna Liisa
5 videoleikettä
Minna Canthin todellisiin tapahtumiin perustuva kohtalontarina nuoren tytön elämästä koskettaa väkevyydellään yhä tänäkin päivänä. Ansiokkaan tv-draaman pääosassa nähdään Anna-Leena Härkönen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/085110131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Annan ja Vasilin rakkaus
7 videoleikettä
Eletään vuosisadanvaihdetta Hämeenlinnassa. Anna on piikana vanhapoikalehtorin äidillä. Kun vanha rouva yllättäin kuolee, niin Annan elämä muuttuu radikaalisti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/094150131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Autovaras
8 videoleikettä
Taavi Kassilan tv-draaman keskiössä on isäänsä kipeästi kaipaava, rötöstelyihin sortunut Jesse. Rankka elämä vaatii veronsa, mutta sallii myös lupauksen paremmasta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055440131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Avaruusmekko
4 videoleikettä
Vuonna 1966 valmistuneen nuortendraaman teemoja ovat köyhyys ja nuukuus. Vahvan ajankuvan pääosassa nähdään Eeva-Maija Haukinen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/094600131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Baby Love
5 videoleikettä
Mr X on rocklaulaja, johon Titi ja Mari ovat ihastuneita. Idolin perässä pysyminen ei aina aivan onnistu tyttöjen suunnitelmien mukaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/083390131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Delegaatio
7 videoleikettä
Matti Ijäksen komediassa panevat pikkukaupungin päättäjät parastaan, kun vieraaksi saadaan neuvostoliittolainen ystävyysvaltuuskunta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/097630131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Dostojevskin galleria
8 videoleikettä
Pikkukaupungin Dostojevski-museolla ei ole varaa oikeisiin vahahahmoihin, joten näyttelijät käyvät esittämässä niitä. Paavo Rintalan ja Eeli Aallon kuvaelma marssittaa esille joukon kirjailijamestarin keskeisiä romaanihenkilöitä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/065740131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Eevan luokka
6 videoleikettä
14-vuotias Eeva on luokan moraalinen selkäranka. Siinä missä Hertta järjestää vipinää ja Saara romantisoi päiväkirjansa äärellä, niin Eeva panee luokan asiat kuntoon.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/070180131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ei kaikki miehet petä
9 videoleikettä
Ei kaikki miehet petä, mutta sellainen riski voi olla, jos mies on vaimoaan huomattavasti nuorempi. Vai onko huoli sittenkin turha?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/069240131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Elli
6 videoleikettä
Kuitusen Elli on elämänmyönteinen ja räväkkä leskinainen. Kun yli viisikymppinen Elli tulee yllättäen raskaaksi, joutuu koko kylä kuohunnan valtaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053580131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Elmo - kaikkien lajien sankari
5 videoleikettä
Kaikkien urheilulajien suomalainen mestari tunnettiin koko aurinkokunnassa pelkkänä Elmona. Kainalniemen oma poika kahmi kasoittain kultamitaleita sekä Andien talvikisoissa että Derwangan kesäkisoissa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/064740131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
1943 elokuu
7 videoleikettä
Perhesuhteet ja sodan mielekkyys joutuvat puntariin, kun Lahtisen veljekset Matti, Eino ja Väpi kokoontuvat vanhan äitinsä hautajaisiin. Eletään jatkosodan kesää 1943, jolloin sodan raadollisuus on osa kaikkien arkea.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/077190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Eläinten päivä
4 videoleikettä
Yhden päivän ajalle keskittyvät tapahtumat lähtevät enteellisesti vyörymään, kun yläasteen viimeisellä luokalla oleva Pave ja hänen adjutanttinsa Tumppi ja Löde rahastavat pienempiään koulumatkalla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057020131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Elämänmeno
10 videoleikettä
"Voi saatana, saatana mite se elämä mätkii...", manaa kaapelitehtaalla työskentelevä Eila. Kolmen lapsen äiti yrittää elättää perhettään niukissa oloissa Helsingin Kalliossa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/072790131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Enkeli tulessa
5 videoleikettä
Maria on huippumalli ja juristi, kaunis ulkoa ja sisältä. Elämä Johanneksen kanssa on lähellä täydellistä onnea.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/095620131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Esko Salminen Raidissa
4 videoleikettä
Moni muistaa Esko Salmisen tv-draamasarjasta Raid. Siinä Salminen esitti Uki Kukkamaata, vanhan koulun rikollista, joka halusi kostaa tyttärensä kuoleman.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060450131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Gabriel, tule takaisin
8 videoleikettä
Mika Waltarin "sydämetön komedia" kertoo yritteliäästä hurmurista ja hänen kahdesta vanhapiikauhristaan 1940-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/083810131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Henkka ja Kaija
4 videoleikettä
Ohjelman "näyttelijät" Henkka ja Kaija ovat todellisia. He kertovat omasta huumehuuruisesta elämästään, niin kuin he sen muistavat.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056950131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hiekkakuningas kuvasi yhden menehtymistä ja toisen menestymistä
6 videoleikettä
Työttömyys ajaa pienviljelijä Algoth Mäen Jämsänkoskelta soranajoon "Hiekkakuningas" Hurmeelle. Elannon saanti soran kuskaamisesta on kuitenkin lähes mahdotonta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/047980131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hilma
1 videoleike
Puhelias, auttavainen ja uskonnollinen turkulaishahmo Hilma ihastutti television katsojia 1960-luvulla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/072940131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hiltu ja Ragnar
5 videoleikettä
Rehtorskalla on yksi pahe, hän tarvitsee itselleen piian. Niitä Pyynikinrinteen huvilalla onkin riittänyt. Ja jälleen kerran huvilalle saapuu uusi piika - Hiltu.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055050131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hovimäen vanha isäntä
1 videoleike
Hovimäki-sarjan alussa kartanon isäntänä on vielä majuri Lindhof, joka tietää kuolevansa ja etsii tilalle sukulaista jatkajaksi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/096100131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Huojuva talo
10 videoleikettä
Maria Jotunin klassikkoromaaniin perustuva 5-osainen televisiodraama Huojuva talo on 1920- ja 30-lukujen taitteessa elävän sivistyneistön traaginen avioliittokuvaus.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/075850131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Huomenta Ilona, hyvästi
8 videoleikettä
Ilona Ivar on median suosikkijulkkis ja sisäministerin kihlattu. Elämän luulisi hipovan täydellisyyttä, mutta kuuluisuus myös kahlitsee, varsinkin jos menneisyydessä on salattavaa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/045390131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Häräntappoase
7 videoleikettä
Häräntappoase kertoo nuoresta turkulaispojasta Alpo Korvasta, joka joutuu kesäksi sukulaisten luo Torvenkylään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/063700131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ilmakitarat
7 videoleikettä
Nyrkkeilyä harrastava, raksalla työskentelevä Leo ja meklarina toimiva Toni ovat lapsuuden parhaita kavereita. Aikuisena ystävysten tiet kuitenkin eroavat, vaikka Leo yrittää pitää kiinni kaveristaan kaikin keinoin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057270131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ilman kavaluutta
6 videoleikettä
Entisen miesystävänsä Ilkan lainan taannut Paula saa epämiellyttävää postia. Ilkan laina lankeaa Paulan maksettavaksi, mutta nuori opettajatar ei alistukaan tilanteeseen vaan ryhtyy taisteluun.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/061070131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ilon juhla
8 videoleikettä
Tv-elokuva Ilon juhla on komedia rakkauden päättymisestä ja mutkikkaista ihmissuhteista. Lähipiirin omituisuuksia on pakko sietää, vaikka aina ei oikein huvittaisi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/087810131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Irmeli ja auto
4 videoleikettä
Polkupyöräilevä Irmeli oivaltaa automaailman seksikkyyden, kun hän on vähällä jäädä auton alle. Autoa ajanut Harry tarjoaa Irmelille illallisen kohtalokkain seurauksen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/100690131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Iso viulu - kaks sataa
9 videoleikettä
Daniel Katzin riemastuttavan tv-satiirin keskiössä on ikuinen ylioppilas Mikko Papiross, joka parhaansa mukaan yrittää sopeutua sekä avioliittoon että tehokkuusyhteiskuntaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/066910131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Jakkulista feministi
7 videoleikettä
Rakkaus, raha ja ryöstö kietoutuvat koomisella ja alakuloisellakin tavalla yhteen, kun reppana pankkirosvo iskee väärään pankkiin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057450131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
J&A = Love Story
8 videoleikettä
Hallintopäällikkö ilmoittaa Antulle ja papalle, että heidät häädetään vaatimattomasta mökistään. Samaan aikaan toisaalla Johanna on poissa tolaltaan, kun poikaystävä on juuri jättänyt hänet.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055820131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Johanneksen leipäpuu
8 videoleikettä
Purettavaksi myytävästä hyppyrimäestä saa hyviä lautoja ruumisarkkuja varten. Laudat ovat höyläämätöntä raakalautaa, mutta ei muuta kuin verhoilua päälle ja bisnes pyörimään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/104560131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Justiina
7 videoleikettä
Suomi-Filmit siirtyivät uuteen aikaan 1970-luvun Hella Wuolijoen käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Kartanoromantiikan rinnalle oli noussut ajan yhteiskunnallinen henki.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/089310131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Juurikasvua
8 videoleikettä
Helsinkiläinen pariskunta Mika ja Ricu päättävät muuttaa pienelle paikkakunnalle Pohjanmaalle. Siellä koetukselle joutuvat kuitenkin niin muuttajat kuin kyläläisetkin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/086130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Jääkaapissa on ruokaa, nähdään illalla, hei
7 videoleikettä
Kirjastovirkailija Pirkko saa vuokralaisekseen Millan. Pirkon on aluksi hieman vaikea ymmärtää Millan elämäntapaa, mutta yhteiset kokemukset yhdistävät.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074840131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kahdeksan peiliä
4 videoleikettä
Anna-Maijaa haukutaan koulussa lehmäntatiksi, mutta äiti ja isä eivät tiedä sitä. Kiusaaminen paljastuu, kun äiti ostaa kaupasta kahdeksan peiliä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/044320131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kahdeksan surmanluotia
8 videoleikettä
Mikko Niskasen tv-elokuva ei kuvannut vain keskisuomalaista tragediaa vaan myös puutetta, syrjäytymistä sekä herrojen ja unohdetun kansan välistä kuilua.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/063460131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kaikki kunnolliset vaimot
7 videoleikettä
Mitä tapahtuu, jos aviovaimo huitelee vieraissa? Miten mies kokee vaimonsa uskottomuuden? Entä miten käy parisuhteelle?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/069810131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kalliolle kukkulalle
7 videoleikettä
Valveutunut nuoriso tiesi 1970-luvulla tarkkaan, kenen joukossa seisoi ja kenen lippua kantoi. Aatteen ja lemmen palo roihusivat nuoruuden innolla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/051960131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Katsastus
5 videoleikettä
Joni Skiftesvikin novelleihin pohjautuva ja Matti Ijäksen ohjaama tv-elokuva Katsastus on noussut suorastaan kulttimaineeseen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/067380131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Katve
9 videoleikettä
Koulussa vika päivä, taskussa reilikortti ja edessä etelän kuumat biitsit. Kaverukset Lare, Pietro ja Rami päättävät ottaa kesän rennosti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/080980131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kaupunkikomedia
4 videoleikettä
Panu on naisiin menevä näytelmäkirjailija, jonka kirjalliset tuotoksetkaan eivät oikein tahdo valmistua. Isän ja äidin ero saa Panun kuitenkin havahtumaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074970131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kauhea murhamies Lalli
5 videoleikettä
Eletään 1100-lukua Köyliössä. Hyvin toimeentuleva talonpoika Lalli käy turkiskauppaa saksalaisten kanssa, kunnes piispa Henrik rantautuu Suomeen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/059890131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kersantin kunnia
8 videoleikettä
Talvisodan aattona rajan pinnassa on jännittynyt tunnelma. Ilmassa on sodan odotusta. Oman lisänsä jännitykseen antavat myös mutkikkaat ihmissuhteet.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/059150131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kesä kartsalla
8 videoleikettä
Liisi Hietasen romaaniin perustuvan ansiokkaan tv-dramatisoinnin teemoiksi nousevat omanarvontunto, pelot, äidin- ja isänkaipuu, veljeys sekä mielikuvituksen voima. Tapahtumapaikkana on kuuma kesä Helsingin Kalliossa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/073790131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kesäyön unelma
9 videoleikettä
William Shakespearen klassikkonäytelmässä lemmitään tällä kertaa Espoon metsissä. Puukoillekin on käyttöä, kun taikojen huumaamat ihmiset selvittävät välejään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/078140131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kettutytöt
5 videoleikettä
Mummonsa ja vaarinsa kanssa asuva Anne kerää kotiinsa kodittomia kissoja ja pyörii eläinaktivistipiireissä. Myös "hyvän perheen" Hanna haluaa mukaan, mutta hinta on kova.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060350131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
16:s kevät
9 videoleikettä
Vuonna 1977 tv:ssä esitetty nuortendraama kertoo tytöstä, joka hakeutuu tärkeän ihmissuhteen kariuduttua uusiin porukoihin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048060131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kielipuoli potilas
4 videoleikettä
Miltä tuntuisi olla vieraana maassa, jossa kaikki puhuvat outoa kieltä eikä kukaan ymmärrä edes elekieltä?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/076360131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kiinnisidottu
10 videoleikettä
Pohjoiskarjalaisessa pikkukylässä ihmiset ovat sidottuja yhteiseen elämänpiiriin ja toisiin kyläläisiin - erityisesti Henna, joka mökissään hoivaa liikuntakyvytöntä äitiään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/073350131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kiltin yön lahjat
5 videoleikettä
Siian äiti tulee vähän ennen kuin pikkuviisari on purkan kohdalla. Aina äiti ei kuitenkaan tule ja Siian elämä muuttuu kaaokseksi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/078070131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kirje isältä
6 videoleikettä
Suokkaan Anni joutuu evakkoon neljän lapsensa, lehmän ja anopin kanssa. Vastaanotto uudella paikkakunnalla ei ole lämmin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/066350131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kivinen lintu
8 videoleikettä
Maatalossa asuva ikäneito tempaisee reippaan irtioton vanhempien kuoleman jälkeen. Tähän asti Anna on hoitanut yksin iäkkäät vanhempansa ja vastannut kotitilansa töistä. Nyt hän on päättänyt löytää miehen ja aloittaa uuden elämän.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/080520131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Koettakaa vedellä, vastasi palopäällikkö
7 videoleikettä
Kaarina on iskenyt silmänsä vapaapalokunnan kantavaan voimaan Antero Virtaseen. Myös Anterolla on tunteita Kaarinaa kohtaan, vaikka hän ei oikein osaakaan ilmaista niitä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060640131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kolme suudelmaa
6 videoleikettä
Koulumaailmaan sijoittuva Matti Ijäksen tv-elokuva Kolme suudelmaa on komedia lehtori Jaakko Sakkasesta, joka on omistautunut historialle löytääkseen maailmaan järjen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/067010131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kolme valhetta
8 videoleikettä
Tv-elokuva Kolme valhetta on täysin kuvitteellinen kertomus Suomen puhtaan hiihtourheilun pimeästä puolesta. Vai onko tämä vain kuvitelmaa Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalien jälkeen?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/075200131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kolme yötä
3 videoleikettä
Hieman pidättyväinen Hepi osallistuu Napakymppi-ohjelmaan. Kolmesta viehättävästä neidistä Hepin valinta osuu neiti numero kahteen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074690131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kosketus
4 videoleikettä
Sotatantereelta palannut toimittaja yrittää tyhjentää päätään kalastusretkellä. Matka luonnonhelmaan tuo kuitenkin uuden haasteen - nuoren, levottoman naisen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/102910131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kotirappu
8 videoleikettä
Elämä asunto-osakeyhtiö Metsäkeitaassa soljuu perisuomalaiseen tapaan. Valtaosa asukkaista tuntee toisensa jo hyvin. Yhteiset asiat sekä yhdistävät että erottavat heitä, väliseinällä tai ilman.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/079510131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kovaa maata
10 videoleikettä
Kovaa maata -sarja kertoo Viitalan perheen elämästä konkurssin jälkeen. Perhe muuttaa maalle Ruusa-mummon luo yrittäen aloittaa uuden elämän. Päätösjaksossa nähdään mitä perheelle lopulta kävi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/066960131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kristian Smedsin Tuntematon sotilas
7 videoleikettä
Kristian Smedsin sovitus Väinö Linnan Tuntemattomasta puhutteli voimallisesti myös niitä, jotka eivät näytelmää nähneet.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/063580131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kultainen salama: Kaahariauto
6 videoleikettä
Kaahari ajaa pimeällä metsätiellä Bella-koiran päälle. Bella selviää onnettomuudesta, mutta jalkapalloilija Teemu Mäelle käy todella huonosti. Kultaista salamaa tarvitaan jälleen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062980131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kultainen salama: Miljoonakeikka
6 videoleikettä
Visa on sieniretkellä isänsä kanssa, kun hän sattuu kuulemaan pätkiä kahden miehen keskustelusta. Miehet suunnittelevat miljoonakeikkaa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048110131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kustaa III
5 videoleikettä
August Strindbergin kirjoittama näytelmä kertoo Ruotsin yhdestä kiistellyimmästä hallitsijasta, Kustaa III:sta, jota esittää Lasse Pöysti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kustaa Vaasa
8 videoleikettä
Tauno Palo esittää pääosaa August Strindbergin kuningasdraamassa, joka kertoo ruotsalaisen Vasa-hallitsijasuvun ensimmäisestä monarkista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/085610131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kyllikki ja hatut
5 videoleikettä
Helsinkiin maalta tullut ujo ja yksinäinen Kyllikki liittyy lapsuudesta tuttuun lahkolaisseurakuntaan. Hänelle avaa aluksi uuden elämän seurakunnasta eronnut kiihkouskovainen lahko "Hatut".
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053910131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kymenlaakson laulu
8 videoleikettä
Fabian Djupsjö on menestynyt kymenlaaksolainen psykologi, joka käy jatkuvaa henkistä kamppailua juuriensa ja kotiseutunsa kanssa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056420131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lahja
8 videoleikettä
Leilalla ja Jounilla eivät oikein sänkyhommat pelitä. Kun lasta ei kuulu, vauvakuumetta poteva Leila päättää turvautua vieraan apuun.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055620131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Liian paksu perhoseksi
8 videoleikettä
Ketosen Kaisu on tuhti tyttö. Hän on topakka työihminen, mutta liian paksu perhoseksi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058320131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Liljankukka
7 videoleikettä
Tarina Vihatunniemen Kaukosta on yhtaikaa koominen ja surumielinen näytelmä 1970-luvun hajoavasta maaseutukulttuurista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054840131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lompakko
5 videoleikettä
Matti Ijäksen käsikirjoittama ja Pentti Kotkaniemen ohjaama tv-elokuva Lompakko on harmaa komedia suomalaisesta, jolle sattuu aina.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053930131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lumikit
6 videoleikettä
Kiitetty ja palkittu tv-näytelmä Lumikit on koskettava kuvaus naisten elämästä. Tapahtumapaikkana on naistentautien osasto, jossa elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/079310131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lossi
4 videoleikettä
Lossivahti saa ilmoituksen presidentin kansliasta. Itse herra presidentti on tulossa lossille iltapäivällä. Tieto pysäyttää kylän toiminnan perusteellisesti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Luokkajuhla
10 videoleikettä
Kun kymmenen vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet ihmiset tapaavat jälleen, nousevat vanhat muistot pintaan. Mutta toisille luokkajuhla voi olla myös uusi alku.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048090131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Manillaköysi
3 videoleikettä
Veijo Meren erikoislaatuinen sotaromaani Manillaköysi ilmestyi vuonna 1957. Veli-Matti Saikkonen ohjasi siitä mieleenpainuneen tv-sovituksen vuonna 1976.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/070960131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Marja
7 videoleikettä
Juorujen mukaan Marja viihtyy vähän liian hyvin pötköllään miesten kanssa sängyssä. Kylälläkin asiasta kohistaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057890131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Matkalaukkukostaja
8 videoleikettä
Kirkonkylän baariin saapuu vaitelias kulkija matkalaukkuineen. Hilun mukaan se on Tienpään Sepeteus, joka on tullut takaisin yhtä persaukisena kuin lähtikin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/100130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Meidän Herramme muurahaisia
6 videoleikettä
Aapelin alias kirjailija Simo Puupposen kynäilemässä Meidän Herramme muurahaisia -teoksessa seikkailee toinen toistaan hulvattomampia henkilöhahmoja. Rauni Mollbergin minisarjassa vuodelta 1964 nähdään kavalkadi pienen kaupungin "muurahaisten" elämästä ja tunnoista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/092310131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Meidän lapset
8 videoleikettä
Pekka Lepikön ohjaama tv-näytelmä kertoo hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevasta perheestä, jonka lapset eivät täytä vanhempiensa odotuksia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062070131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mennyt heinäkuu
9 videoleikettä
Kuuma kesä saa Eero-pojan hormonit hyrräämään. Maalla asuva nuorukainen kokee eroottisen seikkailun naapurin nuoren emännän kanssa. Suhde on vaarallinen, mutta Eero ei voi tunteilleen mitään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048040131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Me Tammelat
1 videoleike
Helsingin Lauttasaaressa asuvasta perheestä kertova Me Tammelat oli 1960-luvun suosituimpia televisiosarjoja.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/059290131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Miehen sydän
9 videoleikettä
Rakkaus voi iskeä yllättäen. Kun oikein kuivittelee, että kaikki on jo nähty ja koettu, niin silloin rakkaus vasta iskeekin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/085690131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mikset sä soita?
5 videoleikettä
Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Ville seurustelee selloa soittavan Jonnan kanssa, kunnes kuvaan astuu hanuria soittava lämminsydäminen Emmi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/103520131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Milkshake
10 videoleikettä
Milkshake on tehty naisten välisestä ystävyydestä, väkivallasta, kostosta, intohimosta, syyllisyydestä ja ihmisen lihasta. Tyylitellyssä tv-sarjassa saippuakerronta kohtasi Twin Peaksmäisen tunnelman.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/087180131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mooseksen perintö
10 videoleikettä
Vankilasta vapautuvan Urmas Hakkaraisen tila menee pakkohuutokauppaan. Kilpahuutajaksi värvätään suuren perinnön saanut Turpeinen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/083400131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Muni maailmani, muni
6 videoleikettä
Matti Ijäksen koskettavan kertomuksen keskiössä ovat poika, vaari sekä kana, jonka munittaminen vaatii yllättäviä ponnistuksia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/076680131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Murhataanpa Bobrikov
6 videoleikettä
Suomalaiset ovat kyllästyneet kenraalikuvernööri Bobrikovin toteuttamaan venäläistämisohjelmaan. Kansan keskuudessa alkaa kyteä murhanhimo, mutta kuka lopulta saa kunnian murhasta?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/087700131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Musta sukka
5 videoleikettä
Terho on toivottoman mustasukkainen. Samalla kun hän vakoilee vaimoaan, niin toisessa kainalossa kulkee pitkäaikainen naisystävä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/047970131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Myrskyluodon Maija
6 videoleikettä
Myrskyluodon Maija on Anni Blomqvistin romaaneihin pohjautuva saaristolaiskertomus Majan ja Jannen elämästä Myrskyluodolla vuosina 1842-1899.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/043250131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Niskavuoren Heta
4 videoleikettä
Niskavuoren Heta kertoo hämäläisen mahtitilan tyttärestä, joka nai tilallisena vasta aloittelevan Akustin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/070610131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nitroliiga
7 videoleikettä
Eläkeläisten nitroliiga päättää toteuttaa vuosien suunnittelun jälkeen täydellisen pankkiryöstön.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074360131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nuori rakkaus: Jonakin päivänä
1 videoleike
Synnytys käynnistyy ja nuorelle parille tulee kiire sairaalaan. Kaikki ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074380131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nuori rakkaus: Kenelle kellot soivat
1 videoleike
Kirkon täyttää kuoripoikien heleä laulu. Pyhäpäivän rauha on kuitenkin pelkkää harhaa. Kirkon kellotapulissa nimittäin lymyilee terroristi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nurkkapöytä Kämpissä
6 videoleikettä
Kylmän sodan kuumaan aikaan, joulukuussa 1961, neuvostovakooja Ivan Klimov loikkasi Helsingistä lännen leipiin. Tv-elokuva Nurkkapöytä Kämpissä pohjautuu tähän vakoiluhistorian suureen arvoitukseen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/069730131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nyrölän hurjapäät
7 videoleikettä
Nyrölän kylässä tutustutaan hitaasti ja vihataan nopeasti. Tv-elokuva Nyrölä 3 on hirtehinen komedia ihmisten erilaisuudesta ja erilaisuuden sietämisestä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055370131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Nyt
6 videoleikettä
Vuonna 1967 tapahtuneeseen oikeudenkäyntiin perustuva näytelmä, jossa Vietnamin sotaa vastustavia kommuuninuoria syytettiin yllytyksestä tuhopolttoon.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062360131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Olavin taivaallinen oppitunti
7 videoleikettä
Olavin taivaallinen oppitunti on komedia arkkienkeli Gabrielista ja autonasentaja Olavista. Arkkienkeli Gabriel on kyllä ihan oikea suojelusenkeli, vaikka hän sortuu joskus ryypiskelemään ja lentää liihottelee välillä päissään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/064930131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Onnellinen hääpäivä
9 videoleikettä
Onnellinen hääpäivä on hulvaton komedia nuoresta sulhasmiehestä, joka myöhästyy omista häistään. Sattuma saa aikaan tapahtumaketjun, jolla on yllättävä loppu.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053630131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Onnellinen mies
6 videoleikettä
Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva tv-elokuva Onnellinen mies kertoo siltainsinööri Akseli Jaatisesta. Omalaatuinen siltainsinööri herättää tempauksillaan pahennusta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/077180131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Opettaja
3 videoleikettä
Voisiko todellakin olla niin, että triangelinsoitto tappoi Simsonin? Opettaja ei tätä luokassa kiertävää huhua tahdo uskoa, koska kaikkihan kuolevat soittivat sitten triangelia tai ei.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/081890131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ota ja omista
9 videoleikettä
Mallan ystävätär Anu on menettänyt asuntonsa ja muuttaa väliaikaisesti Anun ja Ramin olohuoneen sohvalle. Rami tuskaantuu tilanteeseen ja alkaa järjestellä asuntoa yläkerrasta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/080310131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ovi
5 videoleikettä
Maalaistalon poika suuttuu isäänsä ja lähtee kotoaan. Närkästynyt isä sahaa oven irti. Tästä alkaa sanaton ja absurdi komedia nuoren miehen kasvusta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/074470131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Paasikiven aika
1 videoleike
Yksi näyttelijä Keijo Kompan tunnetuimmista töistä oli presidentti Paasikiven rooli. Komppa tulkitsi vahvasti Paasikiven tehtävää rauhanneuvottelijana ja sodanjälkeisen ajan presidenttinä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053230131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Painija
8 videoleikettä
"Kuorma-auto ajoi päältä. Lavalla oli säkki ja alla Goodyear-renkaat. Jätti jäljet viikoksi. Edes saunassa ei lähtenyt." Painija käy ikuista voimainmittelyä, kunnes elämään astuu nainen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/082590131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pakanamaan kartta
6 videoleikettä
Neil Hardwickin suurteos Pakanamaan kartta ei ainoastaan ollut mestarillinen. Aivan uudenlaisen rakenteensa vuoksi se teki myös suomalaista tv-historiaa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/067770131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pala valkoista marmoria
9 videoleikettä
Lasse Pöystin ja Eeva-Kaarina Volasen upeasti tähdittämä tv-elokuva Pala valkoista marmoria on komedia vanhuudesta, lemmestä ja jästipäisyydestä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/065780131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Paras miekka
9 videoleikettä
Veeralla ja Matilla on intohimoinen työpaikkaromanssi. Aviomies Pertti aavistaa tilanteen ja päättää nujertaa kilpakosijansa henkisellä niskalenkillä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/080880131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pari sanaa lemmestä
9 videoleikettä
Pirkko on joutunut kahden sulhasen loukkuun, entisen miehensä ja vt. postinjakajan. Tilanne on valmis, kun kuvaan astuu vielä kuntoileva alivuokralainen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055890131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pelistä pois
1 videoleike
Pelistä pois on erikoinen tv-näytelmä. Siinä ei ole nimittäin ainuttakaan repliikkiä - ainoastaan arkipäivän ääniä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/069460131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pentinkulman naiset
7 videoleikettä
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta Pentinkulmalla oli myös vahvoja ja värikkäitä naisia. Väinö Linnan teoksiin pohjautuva Pentinkulman naiset on väkevä ja herkkä yhden naisen teatteriesitys.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054530131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pesärikko
9 videoleikettä
Hillitte ittes, sillä mitä ne kylälläkin puhuu! Siinä pohjalainen käyttäytymisohje niin sielun kuin ruumiinkin tuskiin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/067760131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pete Q - nuorallatanssijan kuolema
6 videoleikettä
Suomen Kansan Teatterin Pete Q oli 1970-luvun lopun nuorelle teatteripolvelle samanlainen merkkipaalu kuin Lapualaisooppera 60-lukulaisille.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057390131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Peräkamaripojat
8 videoleikettä
Salaliittoja, maakauppoja, koivuntuoksua, järvenrantoja.. Mitä kaikkea suomalainen maalaiskomedia kätkeekään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/065990131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pieniä valheita
8 videoleikettä
Papin nuori vaimo hairahtuu tekemään junassa syrjähypyn. Yllättäen junatuttavuus ilmestyy nikkaroimaan pappilan remonttia ja papinkin taito anteeksiantoon joutuu koetukselle.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/064270131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Piilopaikka kahdelle
9 videoleikettä
Piilopaikka kahdelle on tarina naisvartijan ja miesvangin kuumasta rakkaussuhteesta. Jännittäväksi tarina muuttuu viimeistään silloin, kun vanki päättää karata ja kun vartija piilottaa hänet omaan asuntoonsa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/052080131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Poliisin poika
4 videoleikettä
Jari Tervon kirjoittama ja Tapio Piiraisen ohjaama tv-elokuva Poliisin poika on hulvaton tarina rovaniemeläisestä pankkiryöstöstä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/082560131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Päin perhettä
10 videoleikettä
Päin perhettä on mennyt Pekka Syrjäntakan elämä viimeiset kymmenen vuotta. Vaimo lähti, mutta anoppi ja kaksi lasta jäi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/079520131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pääministeri
5 videoleikettä
Anneli Jäätteenmäen pääministeriero on Suomen poliittisen lähihistorian dramaattisin tapahtuma. TV-elokuva Pääministeri on tulkinta vuoden 2003 Irak-skandaalista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057770131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rakastuin mä luuseriin 1.
6 videoleikettä
Hierarkian pohjalla ovat nörtit ja omituiset, välissä on suuri massa ja huipulla kauniit ja suositut. Iina kuuluu huippuihin, luokan ehdottomaan eliittiin, toisin kuin luokan nörtein luuseri Hemmo.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057920131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rakastuin mä luuseriin 2.
7 videoleikettä
Kun kaunis ja rikas (Iina) hierarkian huipulta rakastuu luuseriin (Hemmo), hän (Iina) on kuilun partaalla. Kun tieto suhteesta leviää, niin syöksy kohti pohjaa alkaa... vai alkaako sittenkään?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/045520131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rauta-aika
6 videoleikettä
"Unohtakaa Kalevala", kuului käsikirjoittaja Paavo Haavikon neuvo ohjaaja Kalle Holmbergille. TV2:n komea suursarja ensiesitettiin vuonna 1982.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053670131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rautatie
8 videoleikettä
Anja Pohjola Liisana ja Leo Jokela Mattina tekevät huikean hienoa näyttelijätyötä tv-elokuvassa Rautatie. Lämminhenkinen tarina kertoo nimensä mukaisesti rautatien tulosta korpikyliin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053380131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Reetta Robinson
5 videoleikettä
Reetta jää perheen kesämökkisaarelle yhdessä pikkuveljensä kanssa, kun vanhemmat lähtevät veneellä kauppaan. Veneen moottori rikkoutuu ja sisarukset joutuvat elämään "robinsoneina".
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/064770131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Remontti
7 videoleikettä
Tv-näytelmä Remontti on farssi rahasta, rakkaudesta ja ruumiista. Näytelmä kertoo siitä, mihin kaikkeen ihminen on valmis, kun rahanhimo iskee päälle.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058060131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rinnat
4 videoleikettä
Kapearaiteisella rautatiellä matkustava maalaismies kiinnostuu vastapäätä istuvan rouvan rinnoista pakkomielteenomaisesti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/065550131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Rippipuvut
9 videoleikettä
Kaksospojat Anssi ja Lassi heittäytyvät juntturoiksi. Jos Vaasasta ei osteta ”yksinappisia” pukuja, niin ripille ei mennä ollenkaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/087410131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Robinson Crusoe Jr.
1 videoleike
Töistä kotiin matkalla oleva mies haaksirikkoutuu liikenneympyrään. Moderni versio Robinson Crusoen tarinasta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/046340131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Roin seikkailu saaristossa
6 videoleikettä
Tomi ja Roi lähtevät viettämään kesää saaristoon, jonne on määrä tulla myös Ruotsissa asuvat serkut.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/063310131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Saaren Heta
5 videoleikettä
Saaressa asuvan Hetan on aika aloittaa koulu. Heta ei millään haluaisi lähteä isoon kouluun mantereelle, kun hän ei osaa edes sitoa kengännauhojaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/077300131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Salaisen agentin äiti
4 videoleikettä
Tiesittekö, että agentti 007:llä on äiti Suomessa! Ettekö? Ei hän tiennyt itsekään, kunnes eräänä päivänä...
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058760131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sano Oili vaan
9 videoleikettä
Veijo Meren käsikirjoittama ja Veli-Matti Saikkosen ohjaama tv-elokuva Sano Oili vaan on yritysmaailmaan sijoittuva komedia parisuhteesta.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/093120131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sen kunniaks
7 videoleikettä
TV-näytelmä alkoholismin kehityksestä, parantamismahdollisuuksista ja siihen liittyvistä vihamielisistä asenteista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/067440131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatterissa
7 videoleikettä
Kalle Holmbergin Turun kaupunginteatterille ohjaama sovitus Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä oli 1970-luvun suuria teatteritapauksia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058680131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Seurojentalon tango
6 videoleikettä
Tv-elokuva Seurojentalon tango maalaa moni-ilmeisen kokovartalokuvan suurten ikäluokkien naisista.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/057790131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Siamin tytöt
6 videoleikettä
Zardarian valtakuntaan sijoittuva live-roolipeli eli larppaus kokoaa Espoon metsiin joukon nuoria. Roolipeliin liittyy mukaan kutsumaton vieras, Seikkailija Javelot, joka sekoittaa roolipelikortit.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/064790131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Siisti homma
7 videoleikettä
Vallaton ihmissuhdefarssi Siisti homma kertoo siitä, mitä työpaikalla saattaa tapahtua illalla, kun siivousfirman naiset alkavat selvitellä unelmiaan, ihmissuhteitaan ja palkkaansa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056250131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Siivoton juttu
9 videoleikettä
Matka Pelastusarmeijan leipäjonosta Mersun takapenkille on pitkä. Kaverukset Rane ja Kokki päättävät kuitenkin yrittää.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/044600131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Siunattu hulluus
6 videoleikettä
"Jo lapsena siitä näki, että mykkä siitä tulee tai hullu. Hullu mikä hullu." Toteaa Vilippus Rummukainen veljesarjan nuorimmasta eli Elmeristä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048130131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Solveigin laulu
4 videoleikettä
Lassi Sinkkosen raju työläiskuvaus Solveigin laulu rikkoi katsojaennätyksiä myös 70-luvun televisiosarjana. Erityisesti mieleen jäi Leena Uotilan päärooli Solveigina.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/070590131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sotaerakko
6 videoleikettä
Rauni Mollbergin ohjaama tv-elokuva Sotaerakko perustuu talvisodan aikaisiin tositapahtumiin. Itärajan pinnassa asuvaa väestöä evakuoidaan vauhdilla, mutta lähtökäsky ei tavoita kaikkia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/061950131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sotamies Jokisen vihkiloma
8 videoleikettä
Sotamies Alpo Jokinen ottaa talvisodan rintamalta vihkiloman. Kun loma on otettu, niin vihille on päästävä, vaikka morsian puuttuu.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054040131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sujut
8 videoleikettä
Veijo Meren romaaniin pohjautuva elokuva Sujut on kertomus sotakesästä 1944, jolloin rintama on romahtamassa ja Suomen armeija joutuu ylivoiman edessä perääntymään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/044980131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Susikoira Roi
6 videoleikettä
Susikoira Roi on Jorma Kurvisen kirjoittama nuortenkirjojen sarja, josta Yleisradio on tehnyt kaksi televisiodramatisointia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/079960131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Sutki
5 videoleikettä
Sutki kiertelee ympäri Suomea myymässä torilla vaimonsa kutomia raanuja. Kauppa käy nihkeästi, eikä sitä helpota Sutkin railakas elämäntyyli.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/061540131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Suuri peli, korkeat panokset
6 videoleikettä
Paavo Haavikon käsikirjoittama tv-elokuva Suuri peli, korkeat panokset on kertomus neljästä miehestä, jotka vuonna 1920 matkustivat Tarttoon solmimaan rauhaa Neuvosto-Venäjän kanssa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/068640131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tanssi perhoseni tanssi
9 videoleikettä
Sodan jälkeen entinen vihollinen oli monelle yhä ”ryssä”. Tv-elokuva Tanssi perhoseni tanssi on ajankuva vuodelta 1947, jolloin Suomi maksoi itänaapurille jättimäisiä sotakorvauksia ja jolloin maassa oli valvontakomissio.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/076960131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tarpeettomia ihmisiä
6 videoleikettä
Työttömäksi jäänyt Kari alkaa mustasukkaisesti vainota vaimoaan. Häpeän ja tuskan kierre johtaa kohtalokkaaseen pahoinpitelyyn.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062440131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tiina-sarja
6 videoleikettä
Sarjan alussa Tiina muuttaa perheensä kanssa maalta kaupunkiin. Reipas poikatyttö tutustuu nopeasti uusiin kavereihin ja asettuu rohkeasti heikompien puolelle.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/048100131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Jouko Turkan Seitsemän veljestä
8 videoleikettä
Jouko Turkka ohjasi vuonna 1989 TV2:lle uudenlaisen elokuvasovituksen Aleksis Kiven romaaniklassikosta. 12-osainen sarja herätti suurta kohua.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tuulikaappimaa
6 videoleikettä
Matti Ijäksen arktinen komedia kertoo lapsenmielisestä Kaukosta ja velipojasta, jotka joutuvat vahingossa toistensa housuihin. Elokuva perustuu Jari Tervon romaaniin.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/081190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tuuli leppeä lounaasta
4 videoleikettä
Eletään yhtä perjantaita rakennustyömaalla 1970-luvun alussa. Pilsneriukot politikoivat työmaakopissa rasvaisen sopan äärellä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/062850131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tyhjää ilman Tahvoa
7 videoleikettä
Tv-julkkis Tahvo Tuominen on hurmuri. Helsingin pintapaikoissa huiteleva alfauros seurustelee sujuvasti viiden naisen kanssa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058470131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet
8 videoleikettä
Poikakodin ja vankilan kasvatti, tykkimies Kauppala on armeijan kapiaisille hankala tapaus. Sotaväen säännöt ja määräykset ovat miehelle myrkkyä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/059020131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tähtikeinu
8 videoleikettä
Tähtikeinu on tarina Eino Leinon ja L. Onervan myrskyisästä rakkaussuhteesta. Suhteen kolmas pyörä on nuori ja lahjakas säveltäjä Leevi Madetoja, jonka kanssa Onerva lopulta avioituu.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/075880131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Täällä Pohjantähden alla - valitut palat
2 audio- ja 8 videoleikettä
Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogiasta tuli 1960-luvulla suomalaisuuden suuri tarina. Veikko Sinisalo, Harri Hyttinen ja Linna itse esittävät otteita siitä.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/065430131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ulosmittaajat
9 videoleikettä
Martti Karjula muuttaa Pielavedeltä Helsinkiin ja aloittaa työt ulosottovirastossa. Työparikseen hän saa Gunnar Revlundin, työnsä jo parkitseman miehen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/092020131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Uuni
6 videoleikettä
Poika saapuu kotiinsa joulunviettoon. Tuvassa vastamuuratun uunin ääressä istuu isä, mutta äitiä ei näy missään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/059170131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Vainaja Elävässä arkistossa
4 audioleikettä
Pentti Järvisen Vainaja-jännityssarjan seitsemännessä kuunnelmassa pengotaan edesmenneen julkkiksen jälkiä mm. YLEn Elävän arkiston avulla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Vain muutaman huijarin tähden
8 videoleikettä
Kuusniemellä alkaa tapahtua, kun kirkkoherran toimeen matkalla oleva Matias Pohto poimii kyytiinsä liftaritytön, joka onkin kunnan uusi kulttuurisihteeri.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060940131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Valtapeliä elokuussa 1940
7 videoleikettä
Kuka johti Suomea syksyllä 1940? Kuka antoi luvan siihen, että saksalaiset sotilaat ilmestyivät Suomen maaperälle? Mikä oli Mannerheimin rooli? Eikö presidentti Kallio tiennyt asiasta mitään?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/081610131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Varpunen
5 videoleikettä
Äidin kuolema vetää Varpusten sisarukset, Ellan ja Anjan jälleen yhteen. Anja asuu Berliinissä poikansa kanssa, kun taas Ella elää pahasti alkoholisoituneena Suomessa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/084630131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Venny
10 videoleikettä
Joskus käy niin, että elävä elämä vetää vertoja parhaimmillekin draamoille. Sellainen oli Venny Soldan-Brofeldtin, hänen sisarensa Tilly Soldanin sekä Juhani Ahon rakkaustarina.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/053060131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Viimeinen keikka
5 videoleikettä
Pitkään hajallaan olleen tanssiorkesterin yksi jäsen, ”Ruipelo-Huttunen”, kuolee. Vainajan viimeinen toive on, että bändi kokoontuisi vielä kerran yhteen ja soittaisi hänen hautajaisissaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/060340131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Viimeiset mitalit
7 videoleikettä
Härskipuheinen Hetta ja säikky Selma ovat 90-vuotiaita sisaruksia. Vaikka kalma jo kolkuttelee ovella, sisarukset käyvät yhä kisaa miehestä, joka on kummankin nuoruuden rakkaus.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056830131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Viimeiset siemenperunat
7 videoleikettä
Huijarit, ketkut ja koplarit varokaa, köyhien kosto on kamala. 1990-luvun alussa tehty tv-sarja kertoo pientilallisen taistosta pankkiherroja vastaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/058500131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Viisi tytärtäni
9 videoleikettä
Liisamaija Laaksosen kirjoittama koskettava tarina kertoo äidistä, isästä ja heidän viidestä tyttärestään. Perhe on tavallinen työläisperhe, jossa on kyllä rakkauttakin, mutta monet kipeät tunteet on painettu taka-alalle.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/083150131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Vuoroin vieraissa
6 videoleikettä
1990-luvun lopun komediallisessa ihmissuhdedraamassa kaksi avioparia: kolmekymppiset Elina ja Toni sekä Elinan vanhemmat viisikymppiset Anneli ja Antti kamppailevat pari- ja salasuhteidensa kiemuroissa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/073580131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Yhdeksän miehen saappaat
9 videoleikettä
Eletään vuotta 1941. Vääpeli Väinö Soro tapaa eräänlaisen kirjeystävänsä, rouva Puhdin. Tästä lähtee liikkeelle yhdeksän miehen saapasparin tarina.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/103450131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ystävyysottelu
6 videoleikettä
Jarkko Laineen tekstiin perustuvan draaman alkutilanne on koripallo-ottelu, johon koulun vanha mestarijoukkue on haastettu uusia mestareita vastaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/072140131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Äiti ja Seija
7 videoleikettä
Joni Skiftesvikin novelliin pohjautuva tv-elokuva Äiti ja Seija on tarina rakkauden ristiaallokosta. Muutenkin elokuvassa liikutaan merellisissä maisemissa, Perämeren rannikolla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/076190131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Älä sano mua prinsessaks!
5 videoleikettä
Isä hälytetään kesken työpäivän sairaalaan tyttärensä takia. Cecilia-tytär istuukin odotushuoneessa terveennäköisenä. Miksi tyttö kutsui isänsä paikalle?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/104670131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Varpuset on kertomus itsenäistymisestä
8 videoleikettä
Sinin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän tapaa itseään vanhemman, romantiikantajuisen Boeliuksen. Rakkautta riittää, kunnes eräänä päivänä koittaa arki.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/052670131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tarkkis-sarjan ensimmäinen jakso
1 videoleike
1980-luvun sarjanäytelmä kertoo humoristisen tiedostavalla otteella tarkkailuluokan arjesta. Ensimmäisessä jaksossa pojat saavat uuden opettajan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/083340131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kaatis: Kesätöitä
3 videoleikettä
Tommi ja Ville havittelevat mopoa. He saavatkin jo tingittyä mopon hinnan mukavan alas. Kaupan esteenä on yksi pieni ongelma, nimittäin raha.
Katsele ja kuuntele