yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 21 artikkelia tai teemaa.

Viikon luontoääniä (1976-2007)

Elävä arkisto esittelee yli 130 ääninäytteen teemassa Viikon luontoääniä -sarjan aarteita. Äänet on taltioinut YLEn ansioitunut luontotoimittaja, biologi Veikko Neuvonen.

134 audioleikettä ja 1 videoleike


Varpuslinnut 3/8

Yksi yleisempiä lintujamme on laulurastas, se pesii koko maassa ja sen laulu on monelle tuttua melodista viserrystä. Kuuntele laulurastaan lisäksi kuusitiaista, lapinsirkkua, lapinuunilintua, luhtakerttusta, metsäkirvistä, mustaleppälintua, mustavarista, naakkaa ja niittykirvistä.

10 audioleikettä


Kanalinnut

Kanalintujen lahkoon kuuluvilla aitokanoilla ja metsäkanoilla on tukeva vartalo, vahva kaula ja lyhyt, paksu nokka. Metso on suurin kanalintumme ja sen voi kohdata koko maassa. Suomessa Riekkoja tavataan eniten pohjoisessa ja teeriä taas etelässä.

4 audioleikettä


Orava

Oravien heimo jaetaan kahteen alaheimoon, jotka käsittävät yhteensä noin 250 jyrsijälajia. Sciuridae-alaheimoon kuuluu mm. varsinaiset oravat ja petauristinae-alaheimoon kuuluu mm. liito-orava.

1 audioleike


Kyy

Kyykäärmeiden heimoon kuuluva kyy on Euroopan yleisin ja samalla Suomen ainoa luonnossa esiintyvä myrkkykäärme.

1 audioleike


Varpuslinnut 8/8

Kuvassa esiintyvä urpiainen on Lapin yleisempiä pesimälintuja. Tutustu urpiaisen lisäksi korppiin, mustapääkerttuun, punavarpuseen, pähkinähakkiin, pyrstötiaiseen ja ruokosirkkalintuun.

7 audioleikettä


Varpuslinnut 7/8

Viitasirkkalintu on Suomessa jokseenkin harvinainen, sillä täällä pesii alle tuhat paria. Sen voi kohdata vaikkapa pusikkoisella pellolla. Tässä osiossa viitasirkkulinnun lisäksi voit tutustua tiltalttiin, viitakerttuseen, viirusirkkalintuun, viherpeippoon, töyhtötiaiseen ja törmäpääskyyn.

7 audioleikettä


Varpuslinnut 6/8

Monien mielestä satakieli on Suomen paras laululintu, sen voit kohdata maan etelä- tai keskiosissa. Tutustu myös räystäspääskyyn, sinirintaan, sinitiaiseen, sirittäjään, sitruunavästäräkkiin, talitiaiseen, taviokuurnaan, tikliin ja tilhiin.

10 audioleikettä


Varpuslinnut 5/8

Suomessa voi silloin tällöin kohdata pähkinänakkelin, joka nimensä mukaisesti syö pähkinöitä. Ainoana suomalaisena lintuna sen erikoisuus on, että se voi kiipeillä runkoa pitkin pää alaspäin. Kuuntele ja opi lisää edellisestä sekä pohjansirkusta, pulmusesta, punakylkirastaasta, punarinnasta, punavarpusesta, puukiipijästä, rastaskerttusesta, rautiaisesta ja räkättirastaasta.

10 audioleikettä


Varpuslinnut 4/8

Peippo esimerkisi on Suomessa ja muualla Euroopassa yleisimpiä sekä tunnetuimpia lintuja. Tutustu näiden lisäksi myös närheen, pajusirkkuun, peltosirkkuun, pensaskerttuseen, pensassirkkalintuun, pensastaskuun, pikkukäpylintuun, pikkulepinkäiseen ja pikkuvarpuseen.

10 audioleikettä


« edellinen 1 2 3 seuraava »