yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Talous ja työ /

Ydinvoimalla Suomeen turvaa ja pelkoa

1956, 1974-2011

Kuva: Säteilyvaaran varoitusmerkki Olkiluodon ydinvoimalassa 1979. Kuva: Arja Lento / YLE

Suomen ensimmäinen ydinvoimala valmistui Loviisaan vuonna 1977. Ydinvoiman käyttöä on perusteltu saasteettomuudella, omavaraisuudella, turvallisuudella ja työllisyydellä. Radioaktiivinen ydinjäte ja onnettomuusriski nostavat myös pelkoa.

Ukrainassa vuonna 1986 tapahtuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutukset ylsivät myös Suomeen.

Suomessa on toistaiseksi vältytty vakavilta onnettomuuksilta, mutta esimerkiksi ennätysmäiset kesähelteet ovat kuumentaneet myös ydinreaktoreita.

Vuonna 2011 Suomessa on käytössä neljä ydinreaktoria ja viides on rakenteilla Olkiluotoon. Lupia on haettu myös ydinvoiman lisärakentamiselle.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: energia, energiantuotanto, Fennovoima, Fortum Oyj, Imatran Voima Oy, IVO, Neste Oy, onnettomuudet, pelko, radioaktiivinen laskeuma, Teollisuuden Voima, turvallisuus, TVO, työllisyysvaikutukset, uhkakuvat, ydinenergia, ydinfysiikka, ydinjätteet, ydinpolttoaineet, ydinreaktiot, ydinreaktorit, ydinturvallisuus, ydinvastuu, ydinvoimalat


Katsele ja kuuntele

Vetyä kesytetään Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Atomienergian valjastaminen rauhanomaiseen käyttöön oli 1950-luvun tieteen keskeisiä haasteita. Vuonna 1956 uskottiin fuusioreaktion olevan aivan nurkan takana.
Katsele ja kuuntele

Loviisan atomivoimala

8 videoleikettä

Suomen ensimmäinen ydinvoimala tilattiin Neuvostoliitosta vuonna 1969. Kaksi vuotta myöhemmin laitosta alettiin pystyttää Loviisaan yhdessä itänaapurien kanssa.
Katsele ja kuuntele

Riskitön ydinenergia?

1 videoleike

"Loviisan ydinvoimalassa ei voi sattua onnettomuuksia, samalla todennäköisyydellä putoaa kuu", sanoi Loviisan käyttöpäällikkö Anders Palmgren vuonna 1976.
Katsele ja kuuntele

Loviisan ydinvoimalan vihkiäiset 1977

1 videoleike

Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ja presidentti Urho Kekkonen vihkivät Suomen ensimmäisen ydinvoimalan käyttöön maaliskuussa 1977.
Katsele ja kuuntele

Yle testasi 1983: Miten kävisi Loviisan ydinturmassa?

1 videoleike

Ulkolinja-ohjelmassa selvitettiin vuonna 1983 millaiset valmiudet Suomessa on, jos Loviisan ydinvoimalassa tapahtuisi vakava onnettomuus.
Katsele ja kuuntele

Suosituksia Tshernobylin terveysriskien välttämiseksi Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audio- ja 1 videoleike

Suomalaisviranomaiset antoivat toukokuun alussa suosituksia ydinvoimalaonnettomuuden haittojen estämiseksi. Ruokaa koskevia rajoituksia ei kuitenkaan annettu.
Katsele ja kuuntele

Suomalaiset kotiin Ukrainasta Tshernobylin onnettomuuden jälkeen

2 videoleikettä

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa oli ydinvoimalaräjähdyksen sattuessa parisensataa suomalaista. Ainakin turisteille oli tiedotettu onnettomuudesta tuoreeltaan. Ulkoministeriö päätti vappuaattona, että suomalaiset evakuoidaan.
Katsele ja kuuntele

Vox Populi

1 videoleike

Vox Populissa yhdistyivät punk, anarkismi, koe-eläinten suojelu ja ydinvoiman vastustus. Alun perin kyse oli "lönnrotilaisesta perinteenkeräyksestä".
Katsele ja kuuntele

Kyllä isä osaa - ydinsaastetta

2 videoleikettä

Isä polttaa päänsä aurinkolampulla ja huuhtelee sen ydinsaasteella. Siinä ongelmaa kerrakseen nelihenkiselle ydinperheelle.
Katsele ja kuuntele

Mihin loppusijoittaa ydinjäte?

3 videoleikettä

Vuonna 1995 mikään maa ei ollut rakentanut ydinjätteen loppusijoituspaikkaa eikä mikään kunta ollut suostunut ottamaan sellaista alueelleen. Ekoisti-ohjelma kertoo ranskalaisratkaisusta ja suunnitelmista Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Millenniumin jodikuume

1 videoleike

Pelko vuosituhannenvaihteen mukanaan tuomista ydinvoimalaonnettomuuksista aiheutti joditablettien ostoryntäyksen joulukuussa 1999.
Katsele ja kuuntele

Mooseksen perintö

10 videoleikettä

Vankilasta vapautuvan Urmas Hakkaraisen tila menee pakkohuutokauppaan. Kilpahuutajaksi värvätään suuren perinnön saanut Turpeinen.
Katsele ja kuuntele

Risto Isomäki ennusti tuhoisan jättitsunamin

2 videoleikettä

Tieteiskirjailija Risto Isomäen "Sarasvatin hiekkaa" kuvasi vuonna 2005 dramaattisesti mannerjäätikköjen sulamisen seurauksia. Ekotrillerissä megatsunami pyyhkii Euroopan ja Amerikan rannikoita.
Katsele ja kuuntele

Risto Isomäki: Litium 6

1 videoleike

Risto Isomäki kirjoittaa trillerissään tieteellisen tarkasti. Hänen tarinansa kuljettaa lukijaa vauhdikkaasti jännittävistä kohtauksista toiseen kuin amerikkalaisessa toimintaelokuvassa.
Katsele ja kuuntele

Kesän kuumimmat päivät

7 videoleikettä

Heinäkuu 2010 oli Suomessa kaikkien aikojen lämpimin. Kuumin päivä koettiin 29.7. Liperissä, missä mittari nousi ennätyksellisiin 37,2 asteeseen. Myös kesä 2003 oli kuuma.
Katsele ja kuuntele

Ydinjäteristeilyä Itämerellä

1 videoleike

Köyhdytetty uraani kulkee pitkin Itämerta Euroopasta Venäjälle. MOT-seurasi keväällä 2007 Itämeren ydinjäteristeilyä.
Katsele ja kuuntele

Keskustelua ydinvoiman ympärillä

5 videoleikettä

Ydinvoimasta kaikilla on mielipide. Vastustajilla silloin kun jotain tapahtuu, kannattajilla silloin kun tarvitaan energiaa ja kansanedustajilla aina vaalien alla.
Katsele ja kuuntele

Ydinvoimalaa ostamassa

1 videoleike

Teollisuuden Voima, Fortum ja Fennovoima haluaisivat ostaa Suomeen yhteensä kolme uutta ydinvoimalaa. Suomelle kaupitellaan seitsemää eri ydinreaktorimallia, joissa kaikissa on ongelmia, kertoo MOT-ohjelma.
Katsele ja kuuntele

Olkiluoto-3:n likapyykki

4 videoleikettä

Suomen Eurajoelle rakennetaan maailman suurinta ydinreaktoria. Työmaalta on kantautunut ongelmia toinen toisensa jälkeen ja valmistuminen viivästynyt useaan otteeseen.
Katsele ja kuuntele

Uusi E10-bensiini hämmentää ja kuohuttaa kansaa

3 videoleikettä

Biopolttoaineen sopivuus omaan autoon kiinnostaa monia, mutta varmaa tietoa asiasta ei tunnu olevan kenelläkään. Miten bensiinimoottorin käyttäjän tulisi menetellä?
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 15.03.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä