yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde /

Uskonnot ja elämänkatsomus

Suosittelemme

Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat

 

Kreationismi leviää Suomeen

1 videoleike

Liperiläinen maanviljelijä Viljo Saukkonen jätettiin saatanalle, kun hän ei suostunut tekemään vaalityötä Keskustapuolueelle. Myös väärä pukeutuminen saattoi olla syy liikkeestä karkoittamiseen.
Katsele ja kuuntele

 

1 videoleike

Helluntailaiset keräsivät Suomessa 80-luvulla nimilistoja, jotta kreationismi saataisiin kouluopetukseen evoluutioteorian rinnalle.
Katsele ja kuuntele


Kaikki teemat

Lestadiolaisuus

2 audio- ja 5 videoleikettä

1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike. Liike on oppierimielisyyksien takia jakautunut useaan eri ryhmään.
Teemasivulle

Herätysliikkeitä

1 audioleike ja 15 videoleikettä

Herätysliikkeen synnyn taustalla on usein karismaattinen johtaja, joka korostaa oman uskoontulon tärkeyttä. Erityisen hedelmällistä aikaa herätysliikkeiden synnylle oli pietismin tulo Suomeen 1700-luvulla.
Teemasivulle

Kaukoidän uskonnot

2 audio- ja 5 videoleikettä

Kaukoidän uskonnoille on tyyppillistä nähdä aika alati kiertävänä kehänä, jossa syntymät ja kuolemat seuraavat toisiaan.
Teemasivulle

Evankelis-luterilaisen kirkon virsiä

184 audioleikettä

Virret kuuluvat keskeisenä osana luterilaiseen jumalanpalveluselämään, mutta myös muuten suomalaiseen perinteeseen.
Teemasivulle

Enkelit

4 audio- ja 21 videoleikettä

Useimmat uskonnot ja kulttuurit sisältävät käsitteen ihmisen ja jumalan välisistä sanansaattajista. Niitä kutsutaan enkeleiksi ja ne ovat osoittautuneet poikkeuksellisen elinvoimaisiksi olennoiksi.
Teemasivulle


Katso ja kuuntele myös nämä

Alussa mieli loi jumalan?

7 videoleikettä

Mistä usko syntyy? Onko jumala vain ihmismielen luomus? Tutkittu juttu ohjelmassa tarkastellaan uskon arvoitusta kognitiotieteen ja psykologian kautta sekä uskovan näkökulmasta.
Katsele ja kuuntele

Jehovan todistajat

3 videoleikettä

Ovelta ovelle kulkevat Jehovan todistajat ovat Suomessakin tuttu näky. Kainalossa on nippu Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiä, ja tavoitteena on päästä uskonnolliseen keskusteluun.
Katsele ja kuuntele

Kastetusta kartetuksi

1 videoleike

Jehovan todistajiin on helppo liittyä, mutta eroaminen tai erottaminen voi mullistaa koko elämän. Pahimmassa tapauksessa se merkitsee ystävien ja jopa perheen menettämistä.
Katsele ja kuuntele

Mormonit

1 videoleike

Mormonismin eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon synty johtaa vuoteen 1820. Mormonien mukaan tuolloin 14-vuotias Joseph Smith lähti metsään kysymään jumalalta, mihin uskontoon hänen tulisi liittyä.
Katsele ja kuuntele

Mormonien moniavioista elämää Amerikassa

1 videoleike

"Moniavioisuus on Jumalan antamana ilmoitus ja käsky." Näin raamattua tulkitsee noin 30 000 - 50 000 USA:n mormonia.
Katsele ja kuuntele

Juutalaisuus Suomessa

2 audioleikettä

Kalevi Kilpi tutustui Helsingin juutalaiseen yhteisöön, sen historiaan ja 1950-luvun todellisuuteen. Suomen juutalaisväestö koostuu pääosin Venäjän armeijan sotilaiden jälkeläisistä.
Katsele ja kuuntele

Juutalaisten ja kristittyjen pääsiäinen

1 videoleike

Ohjelmassa kerrotaan juutalaisten pääsiäisen viettotavoista ja päästään kurkistamaan Suomessa asuvan juutalaisperheen pääsiäispöytään. Ohjelma vie myös Jerusalemiin ja kertaa kristillisen pääsiäisen historiaa.
Katsele ja kuuntele

Saamen kansa kirkkotiellä

1 videoleike

Arktisen kulttuurialueen adventtiajan saarnoja ja virsiä saameksi ja suomeksi Utsjoen pappilassa.
Katsele ja kuuntele

Turistipappi Seppo Heikkilä, Kanarian saaret

1 videoleike

Pastori Seppo Heikkilän virkakausi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä virallisena turistipappina Kanarian saarilla alkoi vuonna 1977. Toimialueena oli lisäksi koko Espanja.
Katsele ja kuuntele

Papit ja politiikka Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Pappien ja politiikan suhteet nousivat varsinaisesti pinnalle 1960-luvun radikalismin myötä, mutta asiasta keskusteltiin jo aiemminkin.
Katsele ja kuuntele

Kanadan papin terveisiä

1 videoleike

Kanadansuomalainen pappi Markku Suokonautio toimi Pihtiputaan seurakunnan pappina 1983-1984.
Katsele ja kuuntele

Suomen ensimmäiset naispapit

1 videoleike

Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa 6. maaliskuuta 1988, jolloin pappisvihkimyksen sai kaikkiaan 94 naista. Historiallinen tapahtuma täytti kuuden hiippakunnan kirkot ääriään myöten.
Katsele ja kuuntele

Promootionvastainen promootiosaarnaaja

2 audioleikettä

Nuorten teologien kapina 1960-luvun lopulla ilmeni myös yliopiston promootiojuhlallisuuksien kritiikissä.
Katsele ja kuuntele

Kristinusko ja moraali

1 audioleike

Miten moraali eroaa moralismista? Oliko Jeesus radikaalinuori, jonka opit ovat ristiriidassa kirkon sovinnaisuuden kanssa?
Katsele ja kuuntele

Kirkonkellojen kuminaa

1 videoleike

Kirkonkellojen juhlava kumina on kutsunut kansaa kirkkoon satojen vuosien ajan. Kellojen käyttö viestintävälineenä juontaa alkunsa jo esikristilliselle ajalle.
Katsele ja kuuntele

Vaivaisukot keräävät rahaa kirkkojen kulmilla

1 videoleike

Kömpelösti veistetyt vaivaisukot ovat osa kirkkoperinnettä. Suomen kirkkojen ja kellotapulien edustoilla vartioi yli sata vaivaisukkoa ja yksi vaivaisakka, joka toimittaa virkaansa Soinin kirkon edustalla.
Katsele ja kuuntele

Kirkko Suomen maisemassa

1 videoleike

Keskiaikaiset kivikirkot ja talonpoikaiset puukirkot ovat osa suomalaista maisemaa. Usein kirkko onkin pitäjän komein rakennus.
Katsele ja kuuntele

Tarvitsenko pääsiäistä?

1 videoleike

Taideopiskelija, entinen alkoholisti, omakotitalon emäntä, lentokapteeni ja nuori leski kertovat pääsiäisen merkityksestä.
Katsele ja kuuntele

Rakennemuutos lujitti uskoa

1 audioleike

1960-luvun rakennemuutos vahvisti uskonnon merkitystä maaseudulla, arvioivat maalaisyhteisöä ja maaseudun muutoksia kuvanneet kirjailijat. Mutta oliko muutos myönteinen vai kielteinen?
Katsele ja kuuntele

Karjalan mummon muistoja ortodoksisesta pääsiäisestä

1 videoleike

Tässä dramatisoidussa pääsiäisohjelmassa Karjalassa kasvanut mummo kertoo lapsenlapsilleen ortodoksisesta pääsiäisenvietosta. Pääsiäistapojen lisäksi oppia saa myös karjalan kielestä.
Katsele ja kuuntele

Anne Pohtamo ja Terho Pursiainen - Vaikea uskoa

1 videoleike

"Haluat siis kuolla silmänräpäyksessä, olisiko se lento-onnettomuus vai autokolari?" Kysyy armoton juontaja Aune Asplund miss Universum Anne Pohtamolta.
Katsele ja kuuntele

Sisar Benedictan haastattelu

1 videoleike

Suomalainen katolinen nunna, Benedicta Idefelt (s.1920) kertoo elämästään: lapsuudesta Viipurissa, sota-ajasta Saksassa sekä ajasta opettajana Brasiliassa ja medianeuvonantajana Vatikaanissa.
Katsele ja kuuntele

Homous - synti vai siunaus?

1 videoleike

Inhimillinen tekijä pohti marraskuussa 2004 kolmen teologin kanssa, onko homoseksuaalisuus edelleen synti, vaikka se ei ole enää rikos eikä sairaus.
Katsele ja kuuntele

Terho Pursiaisen kirjasesta kanneltiin tuomiokapitulille 1969

2 audioleikettä

Nuoren vasemmistopapin pamflettikirja nostatti kohua vuonna 1969. Terho Pursiaisen Uusin testamentti kyseenalaisti Raamatun erehtymättömyyden ja ylösnousemusopin.
Katsele ja kuuntele

Kielletyt tunteet

1 audioleike

Rauhan rakastajat vain pettävät itseään. Tätä mieltä oli Ylen aikaisen kesäaamujen kolumnisti Kaisa Raittila heinäkuussa 2008.
Katsele ja kuuntele

Kirkosta eroaminen

1 videoleike

Piispa, kaksi pappia, yksi papiksi aikova sekä kaksi kirkosta eronnutta keskustelevat suorassa lähetyksessä syistä, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on viime aikoina laskenut roimasti.
Katsele ja kuuntele

A-talk: Pako kirkosta

1 videoleike

Onko tämän päivän Suomessa mikään ihme, että ihmiset eroavat kirkosta? Reippaassa keskustelussa annetaan suoriin kysymyksiin suoria vastauksia vapaa-ajattelijan, naispapin, piispan ja kirkon valtavirtaa vastustavan kappalaisen näkökulmista.
Katsele ja kuuntele

Lesbopappi kyllästyi syrjintään

1 videoleike

Anonyyminä pysyttelevä naispappi kertoo, millaisen syrjinnän ja suorastaan vainon kohteeksi hän on homoseksuaalisuutensa vuoksi työssään joutunut.
Katsele ja kuuntele

Abdullah Tammi KGB:n agenttina

2 videoleikettä

Nykyinen islamistijohtaja Abdullah Tammi toimi 1970- ja 80-luvuilla KGB:n urkkijana Suomessa. Ajankohtainen kakkonen kertoi hänen vaiheistaan kesällä 2008.
Katsele ja kuuntele

Kirkkoherrasta nainen

2 videoleikettä

Imatralla syntyi marraskuussa 2008 kohu kirkkoherran sukupuolenvaihdoksesta. Kohun laskettua piispa ilmoitti, että kirkkoherra säilyttää muutoksesta huolimatta pappisvirkansa.
Katsele ja kuuntele

Kansa ja kirkko

1 videoleike

Kirkko oli mahtitekijä vuoden 1809 Suomessa. Tänä päivänä tilanne on toinen. Suomi on maallistunut.
Katsele ja kuuntele

Ior Bock ja Lemminkäisen temppeli Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audio- ja 2 videoleikettä

Suomalainen tietäjä Ior Bock sai maanrakennusyhtiön uskomaan, että Sipoon Gumbostrandin peruskalliosta löytyisi Lemminkäisen muinaistemppeli.
Katsele ja kuuntele

Ex-saatananpalvoja Päivi Niemi

2 videoleikettä

Saatananpalvonta nousi Suomessa otsikoihin 1990-luvulla. Ex-saatananpalvoja Päivi Niemi tuli julkisuuteen kertomaan, mitä se oli.
Katsele ja kuuntele

Kreationismi leviää Suomeen

1 videoleike

Helluntailaiset keräsivät Suomessa 80-luvulla nimilistoja, jotta kreationismi saataisiin kouluopetukseen evoluutioteorian rinnalle.
Katsele ja kuuntele

Ortodoksinen pääsiäisyön jumalanpalvelus Valamossa

1 videoleike

Pääsiäisyön jumalanpalveluksen ydinsanoma oli Herran odottaminen. Auringon nousu symboloi Herran kuolleista nousemista. Pääsiäisyö ja aamumessu muodostivatkin aluksi yhden jumalanpalveluksen.
Katsele ja kuuntele

Naispastori kaapista ulos

1 videoleike

Miten käy nuoren papin, joka ei halua elää valheessa? Voiko hän tulla julkisesti ulos kaapista? Pastori Laura Mäntylä on päättänyt uskaltaa.
Katsele ja kuuntele

Isä Teemu Sippo katolisen kirkon piispaksi

1 videoleike

Suomen katolinen kirkko sai ensimmäisen suomalaissyntyisen piispansa 5.9.2009, kun isä Teemu Sippo vihittiin virkaan Turun tuomiokirkossa.
Katsele ja kuuntele

Pentti Siimes citypapin vieraana

1 videoleike

Pentti Siimes uskoi viimeiseen asti, että ihme voisi pelastaa hänen syöpään sairastuneen vaimonsa Elina Pohjanpään. Ihmettä ei kuitenkaan tapahtunut.
Katsele ja kuuntele

Romanit uskossa - kiitos Herra!

2 videoleikettä

Suomen romanit ovat uskonnollista väkeä. He kiittävät Herraa laulaen ja ylistäen erityisesti helluntaikirkon romani-illoissa.
Katsele ja kuuntele

Temppeliaukion kirkko

4 videoleikettä

Temppeliaukion kirkon rakentaminen herätti kiistelyä vuosina 1968-1969. "Miljoonakirkon" perustuksiin maalatut Biafra-graffitit muistuttivat Afrikan nälänhädästä.
Katsele ja kuuntele

Elämä lahkon vankina

3 videoleikettä

Saara Beckman, Leevi Lehtinen ja Seija Vilén kertovat hätkähdyttävät kokemuksensa siitä, millaista elämä tiukasti suljetussa uskonlahkossa ahdistavimmillaan on.
Katsele ja kuuntele

Kari Mäkinen on uusi arkkipiispa

1 videoleike

Luterilaisen kirkon uudeksi arkkipiispaksi on valittu uudistushenkinen Turun piispa Kari Mäkinen. Mäkisen vastaehdokkaana oli vanhoillisia arvoja puolustava professori Miikka Ruokanen.
Katsele ja kuuntele

Kinkerit Luopioisissa

1 videoleike

Sarkasten talossa pidetään perinteisiä kinkereitä. Ohjelmassa on virrenveisuuta, puheita, raamattuun tutustumista sekä kahvia ja pullaa.
Katsele ja kuuntele

Krishna -liike Suomessa

2 videoleikettä

Onnellinen hymy kareilee oranssiin kaapuun verhoutuneen miehen huulilla. Mies on Krishna -liikkeen jäsen ja sitoutunut noudattamaan liikkeen oppia ja elämäntapaa, periaatteita, jotka kieltävät monille välttämättömät nautinnot.
Katsele ja kuuntele

Vanha ja Uusi Valamo

3 videoleikettä

Elokuussa 2010 uutisoitiin, että ortodoksisessa Valamon munkkiluostarissa aloitetaan luostarin 700-vuotisen historian ensimmäiset yt-neuvottelut.
Katsele ja kuuntele

Ramadan

1 videoleike

Muslimien paastokuukausi Ramadan on tärkeä osa islaminuskoisten elämää. Miten muslimit Suomessa viettävät paastoa, kun muu yhteiskunta ei osallistu siihen?
Katsele ja kuuntele

Muslimina Suomessa

1 videoleike

Mikä saa suomalaissyntyisen naisen verhoutumaan huiviin, ja luterilaista elämää eläneen kääntymään muslimiksi? Miten alunperin irakilainen Hussein Al-Taee kokee elämän muslimina Suomessa?
Katsele ja kuuntele

Irja Askolan piispanvihkimys

1 videoleike

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa Irja Askola vihittiin Helsingin piispaksi syyskuussa 2010. Vihkimessun saarnassa piispa Askola korosti armoa, luottamusta ja kohtuutta. Asioita, joita ihmiset piispan mielestä tällä hetkellä tarvitsevat.
Katsele ja kuuntele

Koivuniemen herran kultti

1 videoleike

Diplomi-insinööri Tapani Koivuniemi perusti 1980-luvun lopulla kristillisen yhteisön Espoossa. 20 vuodessa siitä kehittyi merkillisiä piirteitä saanut uskonlahko. MOT-ohjelmassa tarinansa kertoo neljä lahkosta lähtenyttä.
Katsele ja kuuntele

Maitobaari

1 videoleike

Nuorten aikuisten raamattupiirinä aloittanut Maitobaari-liike kehittyi arvoitukselliseksi uskonlahkoksi. Fundamentalistisen lahkon toimintaa tuki myös muuan Tapani Koivuniemi, joka on sittemmin noussut kyseenalaiseen julkisuuteen oman uskonlahkonsa myötä.
Katsele ja kuuntele

Inhimillinen tekijä: Sydän kahdessa maailmassa

1 videoleike

Miten juutalaisuus ja suomalaisuus kulkevat käsi kädessä ihmisen arjessa? Aiheesta keskustelemassa ovat myyntisihteeri Ilana Sella, kansanedustaja Ben Zyskowicz ja toimittaja Rony Smolar.
Katsele ja kuuntele

Ristipistoja, kristinusko sana sanalta

9 audioleikettä

Ristipistoja eli "Kristinusko sana sanalta" on sanakirja maallikoille kristinuskosta ja kirkosta. Kaarlo Kalliala tarttuu mm. käsitteisiin taivas, synti ja armo.
Katsele ja kuuntele

Voimala: Kristuksen morsian

1 videoleike

Kevään 2010 ajankohtaisin näytelmä Kristuksen morsian iski keskusteluun naispappeudesta, homoliitoista ja fundamentalistisesta liikehdinnästä kirkon laidoilla.
Katsele ja kuuntele

Radiojumalanpalvelus on tuonut hartautta koteihin vuodesta 1926

1 audio- ja 1 videoleike

Radiojumalanpalvelus on Ylen vanhimpia ohjelmia. Ensimmäinen jumalanpalvelus radioitiin 12. syyskuuta vuonna 1926 vain kolme päivää Yleisradion lähetystoiminnan alkamisesta.
Katsele ja kuuntele


Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä