yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Talous ja työ /

Lama ennen ja nyt

1978-2009

Kuva: Topless-tarjoilija mikkeliläisessä ravintolassa (1992). YLE kuvanauha.

Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin jo useasti. 1990-luvun lama oli monelle myös elämän parasta aikaa: nuoruutta ja vapautta vailla nousukauden suorituspaineita.

Taloustieteessä lamalla tarkoitetaan tavanomaista pidempää ja syvempää talouden laskusuhdannetta.

Sellaisia on maassamme koettu kaksi: ensimmäinen 1930-luvulla, toinen 1990-luvulla. Vakava taantuma koettiin myös 1970-luvulla. Vuodesta 2008 alkaen taloutemme on ollut jälleen laskusuhdanteessa.

Elävä arkisto keräsi koosteen siitä, millaisia ilmiöitä taantumakaudet ovat Suomessa herättäneet.


Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: 1930-luku, 1970-luku, 1990-luku, 2000-luku, finanssikriisit, lama, talous


Katsele ja kuuntele

1930-luvun pula ja konikapina

2 audioleikettä

1930-luvun suuri lamakausi heijastui Suomessakin pulana ja levottomuuksina. Nivalassa tyytymättömyys leimahti "konikapinaksi" kesäkuussa 1932.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona ja laman salat

1 videoleike

Lama ei ole pelkkä negatiivinen asia, vaan sillä on myös positiivisia vaikutuksia, kuten kierrätys, sanoo Pelle Miljoona.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona ja N.U.S: Väkivalta ja päihdeongelma

2 videoleikettä

Pellen ensimmäinen punkbändi pureutuu sosiaalisten ongelmien ytimeen Savonlinnan nuorisotyöttömyydestä kertovassa ajankohtaisohjelmassa vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele

Perkele - olen työtön!

2 videoleikettä

Vuonna 1978 Savonlinnan työttömien nuorten päivät kuluivat baarissa yatzya pelaten. Pelle Miljoona lauloi samaan aikaan siitä, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.
Katsele ja kuuntele

Lama lisäsi punkkiin kierroksia

2 videoleikettä

Tukijoukkueella vahvistettu helsinkiläisbändi Lama esittää Tatu Pekkarisen jenkkaklassikon uudenaikaisena sovituksena, jota ei voi ainakaan laahaavuudesta moittia.
Katsele ja kuuntele

Työttömyys räjähti käsiin

9 videoleikettä

Työttömyyden kasvun merkkejä alkoi näkyä eri aloilla jo 1980-luvun lopussa. Vuonna 1991 tilanne räjähti käsiin.
Katsele ja kuuntele

Esko Ahon uudenvuodenpuhe lamasta 1993

1 videoleike

Lamavuoden 1993 uudenvuodenpuheen piti poikkeuksellisesti pääministeri. - Me suomalaiset ehdimme jo tuudittautua hyvinvoinnin jatkuvaan kasvuun, aloittaa Esko Aho puheensa.
Katsele ja kuuntele

Leipäjonot

1 videoleike

Laman aikana monet suomalaiset joutuivat hakemaan ruokansa nk. leipäjonoista. Asia huomattiin myös ulkomailla.
Katsele ja kuuntele

Sepi Kumpulainen, laulava talonmies

2 videoleikettä

Sepi Kumpulainen oli mitä epätodennäköisin iskelmätähtiehdokas. Hänen Armottomasta menostaan tuli kuitenkin vuoden 1991 muistetuimpia kappaleita.
Katsele ja kuuntele

Pankkikriisi ja asuntovelat

4 videoleikettä

Pankkien surkea tila realisoitui Suomessa syksyllä 1991. Etenkin Säästöpankkien keskusosakepankki joutui tapetille.
Katsele ja kuuntele

Topless ja tissikulttuuri

2 videoleikettä

Topless-tarjoilijat olivat 1990-luvun lamavuosien muoti-ilmiö. Nousukausi go-gossa esiteltiin vuonna 1992 myös vartalomaalausta ja keskusteltiin naisten rinnoista.
Katsele ja kuuntele

Haavikko - tarkkanäköinen talousmies

5 videoleikettä

Kauhea loppu on parempi kuin loputon kauheus, siteerasi Paavo Haavikko vuoden 1944 saksalaisia puhuessaan Suomen syvenevästä talouskriisistä syksyllä 1992.
Katsele ja kuuntele

Laman kuva: Lottovoittajan loppu

1 videoleike

Tosi asiaa suomalaisen talousihmeen nousuhuumasta ja syöksykierteestä. Kuka voitti, kuka hävisi, kuka pelasi väärin?
Katsele ja kuuntele

Laman kuva: Suurtyöttömyys on valinta

1 videoleike

Rahamarkkinoiden vapauttaminen, ylisuuret reaalikorot ja julkisen talouden leikkaukset johtivat lama-Suomen suurtyöttömyyteen. Vuonna 1993 Suomessa oli 500 000 työtöntä. Työttömyysaste oli yli 20 prosenttia.
Katsele ja kuuntele

Laman kuva: Valta, voima ja markkinavoima

1 videoleike

Suomen tasavallassa oli valta tasan ja kaikki hyvin, mutta kuka päätti aloittaa laman, alentaa tuotantoa ja tehdä 340 000 työtöntä? Timo-Erkki Heino selvittää 1990-luvun laman taustoja vaihe vaiheelta.
Katsele ja kuuntele

Köyhiä ja rikkaita

2 videoleikettä

Timo-Erkki Heino vääntää miljardien talouspolitiikan rautalangan muotoon. Dokumentissa vuonna 1997 tulevaisuuden visiostaan kertoo yhdysvaltalainen Paul Krugman, talouden nobelisti 2008.
Katsele ja kuuntele

Pankkivallan uho ja tuho Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

7 audioleikettä

Pankkikriisi ravisteli Suomea 1990-luvulla. Professori Markku Kuisma ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat sen anatomiaa 7-osaisessa sarjassa.
Katsele ja kuuntele

Ulkolinja: Krugman ja Amerikan lamat

2 videoleikettä

Nobelisti Paul Krugman kertoo finanssikriisin syyt, taustat ja seuraukset Timo-Erkki Heinon toimittamassa dokumentissa 2009. Laaja haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan vain Elävässä arkistossa.
Katsele ja kuuntele

Ostoskierros 1940-luvulla Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Sota-aikainen ja sodanjälkeinen säännöstely vuosina 1939-1949 pakotti kansakunnan kekseliäisyyteen mm. naistenvaatetuksen alalla.
Katsele ja kuuntele

Yrittäjät torjuivat lamaa Lapissa 1991

1 videoleike

Syyskuussa 1991 elettiin 90-luvun suuren laman toista vuotta. Kehitysaluerahasto kutsui liki 200 yrittäjää ja kansanedustajaa "henkiinjäämisseminaariin" lappilaisen rakovalkean ääreen.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 25.01.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä