yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Perussuomalaiset - marginaalista menestykseen

1991-2011

Kuva: Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Perussuomalaiset

Perussuomalaiset aloitti Suomen puoluekartalla vuonna 1995 pienpuolueena. EU- ja maahanmuuttokriittinen puolue nousi kevään 2011 eduskuntavaaleissa marginaalista kolmen suurimman puolueen joukkoon.

Vararikkoon kaatuneen Suomen Maaseudun Puolueen SMP:n tuhkista vuonna 1995 perustettu Perussuomalaiset määrittää itsensä arvomaailmaltaan kansallismieliseksi ja kristillissosiaaliseksi puolueeksi.

Äänisaalis jäi vielä ensimmäisissä kunta- ja eduskuntavaaleissa alle prosentin, mutta 2008 Perussuomalaiset oli kuntavaalien suurin voittaja ja kevään 2011 eduskuntavaaleissa kannatus kipusi huimaan 19 prosenttiin.

Perussuomalaisten edustajat ovat olleet avoimen maahanmuuttokriittisiä. Puolue on profiloitunut myös EU-kriittisenä ja vastustanut kriisitukien myöntämistä talousvaikeuksista kärsiville EU-maille.

Puolueen puheenjohtajana on vuodesta 1997 ollut Timo Soini, jonka hiotut "soinismit" toimivat perussuomalaisten iskulauseina. Soini kiteyttää ja kansanomaistaa oppi-isänsä SMP:n Veikko Vennamon tapaan.

Perussuomalaisten riveissä on nähty myös julkkiksia, kuten kehonrakentaja Kike Elomaa, nyrkkeijä ja showpainija Tony Halme, mäkihyppääjä Matti Nykänen sekä pitkän linjan protestipoliitikko taiteilija Veltto Virtanen.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: Eduskuntavaalit 2011, Kuntavaalit 2008, menestys, Perussuomalaiset, poliitikot, politiikka, puolueet, SMP, Suomen Maaseudun Puolue, suosio, vaalit


Katsele ja kuuntele

Perussuomalaiset voitosta huolimatta oppositioon

3 videoleikettä

Perussuomalaisten hallitustie osoittautui vaalivoitosta huolimatta kivikkoiseksi. Puolueen tiukka EU-kanta jytkäytti hallitusovet kiinni, kun kokoomus ja demarit pääsivät sopimukseen Portugalin tukemisesta.
Katsele ja kuuntele

Silminnäkijä: Soinin savotta

1 videoleike

"Kyllä menee tofu kurkkuun ja soijapihvi jää syömättä", myhäili Timo Soini, kun hänen luotsaamansa perussuomalaiset ylsivät historialliseen vaalivoittoon huhtikuussa 2011.
Katsele ja kuuntele

Perussuomalaisten vaalivoitto 2008

1 videoleike

Perussuomalaiset olivat syksyn 2008 kuntavaalien suurin voittaja. Erityisen vahvasti puolue menestyi Uudellamaalla.
Katsele ja kuuntele

Suomen Sisu - muukalaispelolla vaalivoittoon?

2 videoleikettä

Kansallismielinen Suomen Sisu -järjestö vaatii rajoituksia maahanmuuttoon. Monet sisulaiset pääsivät perussuomalaisten listoilta valtuustoihin syksyllä 2008.
Katsele ja kuuntele

Kovia puheita maahanmuutosta

1 videoleike

Tunteet leiskuivat kuumina, kun TV2:n Pressiklubissa teemana oli maahanmuutto ja vieraana maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva Jussi Halla-aho.
Katsele ja kuuntele

Perussuomalaiset nousi SMP:n raunioille

3 videoleikettä

Perussuomalaiset perustettiin vuonna 1995 konkurssiin kaatuneen Suomen Maaseudun Puolueen raunioille.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Timo Soini

2 audioleikettä

Hyväntuulinen Timo Soini muisteli vuoden 2006 presidentinvaalien alla herätystään politiikkaan, urheiluun ja uskontoon. Myös aborttikysymykseen hän vastasi yksiselitteisen kielteisesti.
Katsele ja kuuntele

Ristiriitaisuuksien mies Timo Soini

3 videoleikettä

Timo Soini ei kavahda nimitystä Suomen poliittisen elämän populistipäällikköydestä. Syksyllä 2008 hänen johtamansa puolue voitti kuntavaalit, seuraavana kesänä hänet valittiin huimin luvuin Euroopan parlamenttiin.
Katsele ja kuuntele

Kike kuntoilun ja kansan asialla

1 videoleike

Monen julkisuuden henkilön tavoin myös kehonrakentajana tunnetuksi tullut Kike Elomaa päätyi aktiiviuransa jälkeen ensin laulajaksi ja sitten poliitikoksi.
Katsele ja kuuntele

Kike bodasi kultaa

1 videoleike

Kike Elomaa "pullisteli Suomen naisurheilua maailmankartalle" voittaessaan bodauksen Euroopan mestaruuden Lontoossa vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Tony Halme kansanedustajana

5 videoleikettä

Tony Halme (1963-2010) teki näyttävän uran ammattilaisnyrkkeilijänä, vapaapainijana ja showpainijana. Halme kokeili siipiään myös poliitikkona.
Katsele ja kuuntele

Persona non grata: Tony Halme

1 videoleike

Mulla on aina ollut kova näyttämisen tahto, en tajua miksi siitä on tullut niin iso juttu. Ei ole laitonta hakea energiaansa katkeruudesta, mietti Tony Halme vuonna 2003.
Katsele ja kuuntele

Nykäsestä Paanalaksi

3 videoleikettä

Matti Nykäsen mestaruusvuosien jälkeinen elämä oli monivaiheinen. Kolmannen avioliiton aikaan asiat näyttivät valoisilta, ja tarmoa riitti jopa poliittiseen vaikuttamiseen.
Katsele ja kuuntele

Veltto Virtanen: Veltto ratsastaa jälleen

2 videoleikettä

Pertti "Veltto" Virtanen kertoo olevansa runoilijan, muusikon, filosofin ja psykologin nietzscheläinen synteesi - joillekin ehkä profeettakin.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 18.04.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä