yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 5 artikkelia tai teemaa.

YLE uutiset 50 vuotta (2009)

YLEn oma uutistoiminta alkoi vuonna 1959. Uutisten juhlalähetys tarjoaa nostalgiaelämyksiä, tuttuja tv-kasvoja ja kurkistuksia uutisten nykypäivään ja tulevaisuuteen.

1 videoleike


Viiden vuosikymmenen ikkuna (1959-2009)

TV-uutiset on ollut viisi vuosikymmentä suomalaisten ikkuna ympäröivään maailmaan. Harri Palmolahden dokumentissa tekijät muistelevat uutisten vaiheita ja vaikeitakin valintoja.

5 videoleikettä


Puu-Vallila pelastui purkamiselta (1972-1995)

Asukkaiden sinnikkyys pelasti Puu-Vallilan jyrän alta 70-luvulla. Kerrostalokaavan uhkaamat puutalot päätettiin saneerata ja sittemmin Helsingin Vallilan puutalokorttelit on palkittu kulttuuriympäristön säilyttämisestä.

7 videoleikettä


Jorma Hynninen, baritoni (1987)

Oopperalaulaja Jorma Hynninen on metsätyönjohtajan poika Leppävirralta. Hänen nuoruuden intohimonaan ei suinkaan ollut laulaminen vaan maalaaminen.

1 videoleike


Suomi siirtyi kesäaikaan Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1981)

Suomessa kesäaika otettiin käyttöön keväällä 1981. "Aikaa kello kahden ja kolmen välillä ei ensi yönä ole", informoi uutisjuttu.

2 audioleikettä ja 1 videoleike