yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 14 artikkelia tai teemaa.

Lestadiolaisuus

1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike. Liike on oppierimielisyyksien takia jakautunut useaan eri ryhmään.

2 audio- ja 5 videoleikettä


Alussa mieli loi jumalan? (2006)

Mistä usko syntyy? Onko jumala vain ihmismielen luomus? Tutkittu juttu ohjelmassa tarkastellaan uskon arvoitusta kognitiotieteen ja psykologian kautta sekä uskovan näkökulmasta.

7 videoleikettä


Kastetusta kartetuksi (2011)

Jehovan todistajiin on helppo liittyä, mutta eroaminen tai erottaminen voi mullistaa koko elämän. Pahimmassa tapauksessa se merkitsee ystävien ja jopa perheen menettämistä.

1 videoleike


Koivuniemen herran kultti (2009)

Diplomi-insinööri Tapani Koivuniemi perusti 1980-luvun lopulla kristillisen yhteisön Espoossa. 20 vuodessa siitä kehittyi merkillisiä piirteitä saanut uskonlahko. MOT-ohjelmassa tarinansa kertoo neljä lahkosta lähtenyttä.

1 videoleike


Kyllikki ja hatut (1971)

Helsinkiin maalta tullut ujo ja yksinäinen Kyllikki liittyy lapsuudesta tuttuun lahkolaisseurakuntaan. Hänelle avaa aluksi uuden elämän seurakunnasta eronnut kiihkouskovainen lahko "Hatut".

5 videoleikettä


Voimala: Lestadiolaisäitien synnytyspakko (2009)

Vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisyä pidetään syntinä. Suuret perheet johtuvat siitä, että lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä.

1 videoleike


Eero Hämeenniemi: Pyhän Calixtuksen lähde (2009)

Esikoisromaanissaan säveltäjänä tunnettu Eero Hämeenniemi on armon, myötätunnon ja rakkauden puolestapuhuja.

1 videoleike


Abdullah Tammi KGB:n agenttina (2008)

Nykyinen islamistijohtaja Abdullah Tammi toimi 1970- ja 80-luvuilla KGB:n urkkijana Suomessa. Ajankohtainen kakkonen kertoi hänen vaiheistaan kesällä 2008.

2 videoleikettä


Herättäjäjuhlat Nilsiässä v.1985 (1985)

Vuoden 1985 herättäjäjuhlat pidettiin körttien kannalta merkittävässä paikassa. Liikkeen tiennäyttäjä Paavo Ruotsalainen oli nilsiäläisiä talollisia.

1 videoleike


Ainoa oikea Jumala (1997)

Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike. Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäänöistä.

1 videoleike


« edellinen 1 2 seuraava »