yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Media /

Erkki Toivanen - herrasmiesjournalismin perikuva

Kuva: Yleisradion Lontoon kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen. Graafikko Harri Vähäkangas.

Yleisradion pitkäaikainen toimittaja Erkki Toivanen oli karismaattinen ja kielitaitoinen kosmopoliitti. Hän kertoi suomalaisille maailman ilmiöistä ja tapahtumista viidellä vuosikymmenellä.

Kuopiossa syntynyt Erkki Toivanen (1938-2011) päätyi 1960-luvulla BBC:n suomenkieliseen toimitukseen Lontooseen. Hän toimi 1970-luvun alusta YLEn kirjeenvaihtajana sekä Lontoossa että Pariisissa, aina eläkkeelle jäämiseensä asti.

Erkki Toivasen uutisuralle mahtuvat mm. kuukävely, Thatcherin nousu huipulle sekä John Lennonin ja prinsessa Dianan kuolema. Hän oli myös merkittävä Euroopan yhdentysmiskehityksen kuvaaja suomalaisessa mediassa.

Toivanen oli journalisti myös uutisten ulkopuolella. Hän selosti 1980-luvulla mm. Eurovision laulukilpailua ja 1970-luvulla esitteli Italiaa suomalaiskoteihin. Toivanen oli myös arvostettu luennoitsija ja hän kirjoitti useita kirjoja Euroopan historiasta ja kulttuurista.

Parhaiten Toivanen kuitenkin muistetaan persoonallisesta äänestään, joka toi suomalaiskoteihin eurooppalaisen tuulahduksen sanoen: "Täällä Erkki Toivanen, Lontoo".

Teksti: Emilia Kemppi ja Paavo Rytsä

AVAINSANAT: Eurooppa, journalismi, kansainvälisyys, kirjeenvaihtajat, kosmopoliitit, Lontoo, maailmankansalaisuus, televisio, televisiojournalismi, toimittajat, Yleisradio


Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Erkki Toivanen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Eurooppalainen näkijä ja kokija. "Ossoonhan minä tietennii savvoo", sanoo toimittaja ja kosmopoliitti Erkki Toivanen. Savon lisäksi Toivanen puhuu mm. ranskaa, englantia, saksaa ja viroa.
Katsele ja kuuntele

Brittihovin tuntija Erkki Toivanen

1 videoleike

"Onnea on sisäinen auringonpaiste" kertoo Erkki Toivanen motokseen Arto Nybergin talk-show:n vieraana.
Katsele ja kuuntele

Iltakävelyllä Lontoossa

1 audioleike

Erkki Toivasen seurassa kävellään tällä kertaa pitkin Lontoon popkulttuurin muotikatua, Carnaby Streetia, sekä tutustutaan vallitsevaan nuorisomuotiin.
Katsele ja kuuntele

Erkki Toivanen esittelee Italiaa

1 videoleike

Toimittaja Erkki Toivanen esitteli tammikuussa 1971 Italiaa suomalaiskatsojille. Ohjelma liittyi presidentti Kekkosen vierailuun.
Katsele ja kuuntele

Kuustudio

3 videoleikettä

Kesällä 1969 maailma eli historiallisia hetkiä, kun Yhdysvallat valmistautui kautta aikain ensimmäiseen kuukävelyyn.
Katsele ja kuuntele

Onko maailma turvallinen?

6 videoleikettä

Kolmannen maailmansodan pelko, ydinsodan uhka ja biologisten aseiden käyttö nousivat näkyvästi esille myös 1970-luvun suomalaisissa ajankohtaisohjelmissa.
Katsele ja kuuntele

Thatcherin nousu huipulle

1 videoleike

Jokseenkin tavallinen lontoolainen kaupunkitalo, arvioi Lontoon-kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen Margaret Thatcherin kotitaloa keväällä 1979, jolloin Rautarouva oli juuri noussut saarivaltion johtoon.
Katsele ja kuuntele

Kahden kerroksen väkeä tapaamassa

1 videoleike

Toimittaja Erkki Toivanen tutustui keväällä 1974 suositun brittisarjan kuvauksiin.
Katsele ja kuuntele

Plácido Domingon haastattelu

1 audioleike

Oopperan kuningas on monessa mukana. ”Elämäni olisi helppoa, jos ei tarvitsisi tehdä muuta kuin laulaa. Pääsisin katsomaan jalkapalloa ja baseball-otteluita.” Haastattelijana on Erkki Toivanen.
Katsele ja kuuntele

John Lennonin murha

1 audioleike

Vuoden 1980 joulukuun 8:nnen jälkeen ei maailma enää ollut entisellään. John Lennon oli kuollut luoteihin, jotka oli ampunut hänen oma faninsa.
Katsele ja kuuntele

Lontoon lähiöiden raivo purkautui Brixtonissa 1981

1 videoleike

Erkki Toivanen kuvaa raportissaan mellakoita "tähän asti hälyttävimmäksi osoitukseksi siitä, että jokin on menossa Englannissa pahasti vikaan".
Katsele ja kuuntele

Lontoo valmistautuu Dianan häihin

1 videoleike

Erkki Toivanen raportoi heinäkuussa 1981 Lontoosta, joka valmistautui maailman seuratuimpiin häihin. Seuraavana päivänä Diana nai kruununprinssi Charlesin.
Katsele ja kuuntele

Lenita meets Logan

1 videoleike

Lenita Airisto ja Erkki Toivanen haastattelevat irlantilaista euroviisuvoittajaa Johnny Logania tyylikkäällä englannillaan AIDS-tukikonsertissa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Paavi Johannes Paavali II Suomessa

1 videoleike

Katolisen kirkon päämies paavi Johannes Paavali II vieraili Suomessa vuonna 1989. Hän osallistui Turun tuomiokirkossa pidettyyn ekumeeniseen rukoustilaisuuteen.
Katsele ja kuuntele

Diana kuolee auto-onnettomuudessa

3 videoleikettä

Prinsessa Diana sai surmansa auto-onnettomuudessa Pariisissa 31. elokuuta 1997. Paparazzeja paenneen Dianan kuolema herätti laajaa kritiikkiä keltaisen lehdistön toimintatavoista.
Katsele ja kuuntele

Jarkko Tamminen imitoi Erkki Toivasta

1 videoleike

Täällä jälleen Pariisi ja Erkki Toi... anteeksi, Jarkko Tamminen. Tuleva näyttelijä-imitaattori otti ensiaskeleitaan julkisuudessa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Erkki Toivanen syntyi 18. toukokuuta 1938 Kuopiossa.
  • Aloitti BBC:n suomenkielisessä toimituksessa Lontoossa 1963.
  • 1969 Helsinkiin toimittajaksi tv-uutisiin, Yleisradion Lontoon-kirjeenvaihtajaksi 1972.
  • Kirjeenvaihtajana Pariisissa 1982-87.
  • Jäi eläkkeelle 2001.
  • Harrasti klassista musiikkia ja historiaa.
  • Erkki Toivanen kuoli Lontoossa 21. heinäkuuta 2011 vakavan sairauden uuvuttamana.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 21.07.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä