yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Muuttuva yhteiskunta /

Savuton Suomi

Kuva: Tupakantumppeja

Lokakuun alusta 2010 alkaen Suomessa on voimassa maailman tiukin tupakkalaki. Suomalaisten tupakoinnin rajoitukset alkoivat laista, joka astui voimaan maaliskuussa 1977.

Tupakointi julkisissa tiloissa oli 70-luvulla vielä yleistä. 90-luvulla työpaikoilla piti tupakoitsijoille järjestää omat tupakointitilat.

Tupakointirajoituksia on lisätty huomattavasti 2000-luvun puolella. Näkyvimpinä rajoituksina ovat olleet ravintoloiden tupakointikiellot.

Aiemmat tupakkalait pyrkivät vähentämään tupakointia, mutta vuoden 2010 lain tavoitteena on tupakan käytön loppuminen. Uudella lailla pyritään ehkäisemään erityisesti lasten nuorten tupakoinnin aloittamista. Nähtäväksi jää saadanko Suomesta savuton yhteiskunta vuoteen 2040 mennessä.

AVAINSANAT: kansanterveys, laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi, nikotiini, terva, terveys, tupakka, tupakointi, valistus


Katsele ja kuuntele

Piipunpolton mestaruuskisat 1962 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Tammikuussa 1962 kamppailtiin Helsingissä sananmukaisesti viimeiseen henkoseen asti, kun piippumiehet kisasivat keskenään piipunpolton Suomen mestaruudesta.
Katsele ja kuuntele

Tupakka ja alkoholi lasten silmin

1 videoleike

Hyrrä-ohjelma käsittelee asioita, joita lapset kohtaavat kotona. Tässä jaksossa psykologi Kirsti Kivinen puhuu tupakasta ja alkoholista.
Katsele ja kuuntele

Olisiko tupakkateollisuus sosialisoitava

2 audioleikettä

Nuorison tupakointiin ei vuonna 1964 ehdotettu lääkkeeksi vain mainontakieltoa, ikärajoituksia ja hypnoosia vaan myös sosialismia.
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Tupakkalaki savuntorjuntaan

1 videoleike

Lokakuun alusta 2010 alkaen Suomessa on voimassa maailman tiukin tupakkalaki. Suomalaisten tupakoinnin rajoitukset alkoivat laista, joka astui voimaan maaliskuussa 1977.
Katsele ja kuuntele

Tupakan mainoskielto voimaan 1.3.1978

1 audioleike

Tupakanpolton rajoittaminen sekä savukkeiden ja alkoholin mainoskiellot 1970-luvun lopulla saivat lehdistön älähtämään ”kieltolaista”.
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Haitallisuusmerkintä savukkeisiin

1 videoleike

Kaikki savukkeet ovat haitallisia terveydelle, mutta toiset savukkeet ovat haitallisempia kuin toiset, siksi savukkeisiin ilmestyi haitallisuusmerkintä 80-luvun alusta.
Katsele ja kuuntele

Kohti maailman tiukinta tupakkalakia

2 audio- ja 6 videoleikettä

Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämäräksi. Suomalaisten tupakoinnin rajoitukset alkoivat laista, joka astui voimaan vuonna 1977.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 01.10.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä