yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 482 artikkelia tai teemaa.

Oletko valehdellut, Ilkka Kanerva? (1981)

Ilkka Kanervalta kysyttiin vuonna 1981, onko hän koskaan törmännyt tai itse syyllistynyt poliittiseen valheeseen. Oikea vastaus löytyi kolmannella otolla.

1 videoleike


Puoluejohtaja Kalevi Sorsa (1975)

Kalevi Sorsan I hallitus oli ehtinyt istua jo lähes kolme vuotta, kun pääministeri valittiin puolueensa puheenjohtajaksi.

2 videoleikettä


Erikoistoimittaja Aimo Surakka raportoi (1994-1996)

Reippaan ja kantaa ottavan Iltalypsyn erikoistoimittajan raporteista välittyy vankka ja vakaa ajatus siitä, mihin suuntaan maailmaa pitää kehittää.

7 videoleikettä


Viiden vuosikymmenen ikkuna (1959-2009)

TV-uutiset on ollut viisi vuosikymmentä suomalaisten ikkuna ympäröivään maailmaan. Harri Palmolahden dokumentissa tekijät muistelevat uutisten vaiheita ja vaikeitakin valintoja.

5 videoleikettä


Jani Sievinen, 16-vuotias Euroopan mestari (1991)

Kaikkien aikojen suomalaisuimari otti ensimmäisen aikuisten arvokisavoittonsa vuonna 1991. Suomen mestaruuksia hänellä oli tuolloin jo enemmän kuin muisti.

2 videoleikettä


Viileä Risto Ryti joutui sijaiskärsijäksi (1889-1956)

Ryti oli jo ehtinyt vetäytyä politiikasta, kun hänet talvisodan alussa ensin taivuteltiin pääministeriksi ja Kallion sairastuttua presidentiksi.

3 videoleikettä


Doris Lessing siirtyi scifiin (1982)

Realistisista afrikkalaisromaaneistaan tunnettu kirjailija havaitsi fantasian hyödyllisyyden.

1 videoleike


Thatcher valtiovierailulla Suomessa (1990)

1990-luvun vaihteessa maailma eli mullistusten aikaa. Itäblokin hajoamisesta ja Persianlahden sodasta huolimatta Thatcher piti tärkeänä valtiovierailuaan Suomeen.

3 videoleikettä


Lakkoja ja IRAn väkivaltaa (1984, 1985)

Margaret Thacherin aikana Britannian julkisen talouden rahahanoja kiristettiin voimakkaasti. Talous saatiin kasvuun, mutta köyhien asema heikkeni entisestään.

2 videoleikettä


Thatcherin nousu huipulle (1979)

Jokseenkin tavallinen lontoolainen kaupunkitalo, arvioi Lontoon-kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen Margaret Thatcherin kotitaloa keväällä 1979, jolloin Rautarouva oli juuri noussut saarivaltion johtoon.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 seuraava »