yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Rockia ja poppia livenä

Kuva: PMMP esiintyy. (2006) YLE kuvanauha.

Apulanta, Badding, Don Johnson Big Band, Eput, Freeman, Gringos Locos, Hanoi Rocks, Ilona, Juustopäät... Selaa valikoimaa Ylen liveaarteista.

AVAINSANAT: konsertit, laulajat, musiikkiesitykset, popmusiikki, popyhtyeet, rock, rockyhtyeet


Katsele ja kuuntele

22-Pistepirkko uskoi kokeellisuuteen ja nöyryyteen

5 videoleikettä

Utajärveläinen 22-Pistepirkko aloitti kokeellisena triona ja nousi 90-luvulla suomalaisen vaihtoehtorockin tärkeimmäksi vientiartikkeliksi.
Katsele ja kuuntele

22-Pistepirkko: Jealouse ja Joey

1 videoleike

Utajärveläistrion voitto rockin SM-kisoissa vuonna 1982 nostatti metelin. Taidoiltaan vaatimattomien soittajien palkitsemista pidettiin "vaarallisena".
Katsele ja kuuntele

The 69 Eyes menestyi gotiikalla

3 videoleikettä

The 69 Eyes esittää hittinsä "Gothic Girl", "Brandon Lee" ja "Betty Blue" Helsingin Kaisaniemessä ja Radiomafian studiossa.
Katsele ja kuuntele

Anna Abreu Emma-gaalan tähdistössä

2 videoleikettä

Emma-gaalan 2009 tähtiesiintyjiin kuului mm. Anna Abreu, joka pokkasi samana iltana parhaan naisartistin palkinnon.
Katsele ja kuuntele

Aikakone: Neiti Groove

1 videoleike

1990-luvun kotimaisen tanssipop-buumin kuumin nimi oli Maki Kolehmaisen johtama Aikakone-kvartetti.
Katsele ja kuuntele

Airdash Härmärockissa

4 videoleikettä

Airdash kuului 1980-luvun lopulla Stonen kanssa Suomen tunnetuimpiin speed metal -orkestereihin. Bändi sai edustaa tyylisuuntaa vuoden 1989 Härmärock-konsertissa.
Katsele ja kuuntele

Akimowskaja Sisters & Bros

4 videoleikettä

Akimowskaja Sisters & Bros oli Liisa Akimofin seuraava bändi Tavaramarkkinoiden jälkeen. YLE tallensi orkesterin keikan Tampereen yo-talolla vuonna 1988.
Katsele ja kuuntele

Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta

1 videoleike

Ismo Alangon vuonna 1990 ilmestynyt biisiklassikko tiivisti muutamaan minuuttiin kansakunnan suuren murroksen - maaltamuuton, kaupungistumisen ja globalisaation.
Katsele ja kuuntele

Ismo Alanko: Rakkaus on ruma sana

1 videoleike

Ismo Alangon soolouran monista kappaleista löytyy tuttuja elementtejä Hassisen Koneen ja Sielun Veljien ajalta.
Katsele ja kuuntele

Alwari T: Älä iske Tuijaa

1 videoleike

Trumpettilahkeet, lurex-asut ja kiiltävät jakut olivat Alwari T:n aseina sen toimiessa glam-rockin urhoollisena esitaistelijana kylmässä ja harmaassa Pohjolassa.
Katsele ja kuuntele

Anki popin parissa

3 videoleikettä

Suomifolkin keulakuva Anki Lindqvist tunnettiin 1960-luvulla myös popparina. Ohimennen-ohjelma esitteli hänet vuonna 1966 englanninkielisten pophittien tulkitsijana.
Katsele ja kuuntele

Apocalyptica - jytää isoilla viuluilla

3 videoleikettä

Neljä Sibelius-Akatemian kasvattia ravisteli 1990-luvulla metallimaailmaa tarjoamalla jykevää heviä sellojen voimalla.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Apocalyptica

1 videoleike

Apocalyptica keikalla YLEX:n Studio B:ssä lokakuussa 2007. Bändin esittämä kappale I’m Not Jesus nousi vuonna 2008 Yhdysvaltojen rock-radioiden Top 10 -listoille.
Katsele ja kuuntele

Apollo-yhtye

2 audio- ja 2 videoleikettä

Apollo oli suomalaisen raskaan rockin uranuurtajayhtye. Vuonna 1970 se säesti rajua shokkiteatteria tv-näytelmässä Näyttelijä.
Katsele ja kuuntele

Apulanta: Anna mulle piiskaa, Reunalla

3 videoleikettä

Koulun discossa toisensa löytäneet Toni Wirtanen ja Antti Lautala perustivat Apulanta -nimisen yhtyeen Heinolassa vuonna 1991. Ensimmäinen basisti oli amerikkalainen vaihto-oppilastyttö Mandy.
Katsele ja kuuntele

Markku Aro soulin pyörteissä

2 videoleikettä

Iskelmäsuosikki Markku Aro vetelee Lapin kiertueella räväkkää Memphisin soulia TV2:n vuonna 1970 taltioimassa keikkadokumentissa Sielusormet.
Katsele ja kuuntele

Asa: Roihuvuori ja Punainen tiili

2 videoleikettä

Vuonna 2001 ilmestynyttä Avaimen (myöh. Asa) debyyttialbumia Punaista tiiltä pidetään yhtenä suomihiphopin peruskivistä.
Katsele ja kuuntele

Asa ja Jätkäjätkät

2 videoleikettä

Suomi-rapin kapinallinen Asa esiintyi Jätkäjätkineen vuonna 2008 Provinssirockin X-Stagella ja Amnestyn Asenne Esiin -konsertissa kulttuuriareena Gloriassa 2010.
Katsele ja kuuntele

Beats and Styles

3 videoleikettä

Joulukuussa 2003 YleX:n järjestämällä Ruma-klubilla esiintyi dance-yhtye Beats and Styles. Tavastian takahuoneessa tehdyssä haastattelussa yhtyeen keulahahmot Alimo ja Control paljastavat ripauksen kulissien takaisesta elämästä.
Katsele ja kuuntele

New Joys vaihtoi popin souliin

2 videoleikettä

Helsinkiläinen New Joys -yhtye soittaa poppia Norssin teinihipoissa vuonna 1967 ja opettaa Jatkoajan katsojille soulia vuonna 1969.
Katsele ja kuuntele

Blues Section livenä

2 audioleikettä

Blues Section oli edistyksellisen popmusiikin pioneeriyhtye Suomessa. Yleisradion harvinainen tallenne esittelee bändin livenä Kulttuuritalon jazzkonsertissa 1967.
Katsele ja kuuntele

Bogart Co: I Love You

1 videoleike

Teini-idolibändi Bogart Co villitsee nuoria Posion juhannusjuhlilla vuonna 1987. "Juhannuksena rakastetaan ja rakastellaan hyvin paljon", Ressu Redford pohjustaa kappaletta I Love You.
Katsele ja kuuntele

Broadcast: Who´s Got the Ball

1 videoleike

Edu Kettunen, Kim Lönnholm ja Esa Kaartamo voittivat Broadcast-yhtyeen riveissä kansainvälisen amatööribändikilpailun Britanniassa vuonna 1983.
Katsele ja kuuntele

Cay & The Scaffolds oli beatmusan pioneereja

2 videoleikettä

Cay & Scaffolds oli 1960-luvun puolivälissä suosituimpia kotimaisia beatbändejä. Monista muista poiketen se sai levyttää runsaasti omaa säveltuotantoaan.
Katsele ja kuuntele

Children of Bodom

4 videoleikettä

Espoolainen Children of Bodom otti nimensä kotikaupunkinsa kuuluisimmasta veriteosta ja nousi suomalaiselle hevitaivaalle vuonna 1997.
Katsele ja kuuntele

Chisu: Mun koti ei oo täällä

1 videoleike

Sooloilua-elokuvan tunnusmusiikkinakin tunnettu Mun koti ei oo täällä on laulaja-lauluntekijä Chisun ensimmäinen soololevytys.
Katsele ja kuuntele

Cliftersiä innoitti 60-luvun pop

5 videoleikettä

Jiri Nikkinen lankesi The Beatlesin pauloihin kuusivuotiaana. Hänen Clifters-yhtyeensä vannoi 80-luvulla kuusikymmenluvun popin nimeen.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: CMX

2 videoleikettä

Vuonna 2008 CMX julkaisi kokoelmalevyn Kaikki hedelmät. Kokoelma keskittyi yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin, joita kuultiin myös YleX:n studiossa. Tarjolla oli myös harvinaisempaa herkkua.
Katsele ja kuuntele

CMX lavalla

5 videoleikettä

"Me ollaan yritetty muuttaa tyyliä joka levyllä, mutta niistä on tullut itsepäisesti sellaisia kuin on tullut", A. W. Yrjänä tunnustaa.
Katsele ja kuuntele

Cool Sheiks Vanhalla

3 videoleikettä

Viileästä souljazz-ryhmästä tuli 1990-luvulla musiikkityylien sulatusuuni. Bändin riveissä esiintyivät mm. koraisti Malang Cissokho ja toastaaja Hosni Boudali.
Katsele ja kuuntele

Danny: My Generation

2 videoleikettä

Iso D rockin parissa: The Whon sukupolvihymni kuultiin Me krokotiilit -ohjelmassa Dannyn ja D´Islandersin tiukkana tulkintana syyskuussa 1966.
Katsele ja kuuntele

Dingo Kaivarissa

2 videoleikettä

Vuosi 1984 oli Dingon nousuvaihetta. Sifonkiliinaiset tytöt kansoittivat keikkapaikkoja, ja Sinä ja minä jakoi rock-kansaa kahtia.
Katsele ja kuuntele

Dingo ja levottomat tuhkimot

8 videoleikettä

Dingo-ilmiö työllisti 1980-luvulla musiikkibisnestä, poliisia ja psykologeja. "Tääll on kovat dingot menossa", arvioi virkavalta keikkapaikan tuntumassa.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008: Disco Ensemble

1 videoleike

Riehakkaan Provinssi-viikonlopun loppupuolella yleisöä viihdytti porilaisjuurinen punk-rock/post-hardcore-yhtye Disco Ensemble.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Disco Ensemble

1 videoleike

YleXn studiossa keikalla Disco Ensemble. Bändin keikkojen on sanottu olevan kotimaan kirkkainta kärkikastia.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Don Huonot

4 videoleikettä

Don Huonoista povattiin uran alussa Hassisen Koneen manttelinperijää. Väitettiinpä jopa laulaja Kalle Aholan jäljittelevän Ismo Alangon laulutyyliä.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Don Johnson Big Band

3 videoleikettä

YleX:n perinteisessä kesäkonsertissa esiintyi vuonna 2004 huimaan lavamaineeseen noussut Don Johnson Big Band.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Don Johnson Big Band

1 videoleike

YleXn studion valtaa Don Johnson Big Band. Bändiltä kuullaan L.L.H-kappale, joka on aiempaa rokimpaa meininkiä.
Katsele ja kuuntele

Dr. Feelgood Kuusrockissa

3 videoleikettä

Brittiläisen Dr. Feelgoodin hurja ja siloittelematon rhythm and blues teki syvän vaikutuksen suomalaisyleisöön vuonna 1975.
Katsele ja kuuntele

Ducktails: Rockin´ Daddy

1 videoleike

Helsinkiläinen rockabilly-yhtye Ducktails esiintyy Tavastian lavalla lokakuussa 1979, ja katu-uskottavuutta riittää vaikka muille jaettavaksi.
Katsele ja kuuntele

Eero ja Jussi & The Boys on soittanut beatmusaa läpi vuosikymmenten

6 videoleikettä

Hämeentien laulavat veljekset Eero ja Jussi Raittinen tulkitsevat tukun The Boys -klassikkoja 1960- ja 1970-luvuilta.
Katsele ja kuuntele

Egotripin parhaita

3 videoleikettä

Vuonna 1993 perustetun Egotripin ura lähti nousuun vuosikymmenen lopulla. Lopullinen läpimurto tapahtui Matkustaja-levyn myötä vuonna 2002.
Katsele ja kuuntele

Elonkorjuu: The Ocean Song

1 videoleike

Jukka Syreniuksen johtama porilaisorkesteri soittaa rankkaa jytäprogea energialla, joka toi sille aikanaan kakkossijan popyhtyeiden SM-kilpailussa.
Katsele ja kuuntele

Eläkeläisten humppaa

5 videoleikettä

Eläkeläiset-yhtye alkoi 1990-luvulla levittää humpan ilosanomaa. Yhtye osoitti, että melkein kappale kuin kappale oli käännettävissä humpaksi.
Katsele ja kuuntele

Eppu Normaali: Kitara, taivas ja tähdet

1 videoleike

Vuonna 1985 Suomikin siirtyi CD-aikaan, ja Eppu Normaalin Kahdeksas ihme -levyllä ilmestyi kappale Kitara, taivas ja tähdet.
Katsele ja kuuntele

Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa

1 videoleike

Murheellisten laulujen maasta tuli suurhitti vastoin odotuksia: Eppu Normaalin alkuperäisenä tarkoituksena oli irvailla suomalaisten synkkää iskelmämakua.
Katsele ja kuuntele

Fantasia: Fantasia

1 videoleike

Progressiivinen rock valtasi 1970-luvulla alaa myös suurten keskusten ulkopuolella. Pietarsaarelainen Fantasia voitti popyhtyeiden SM-kilpailun vuonna 1974.
Katsele ja kuuntele

Finnforest: Fighter

2 videoleikettä

Itä-Suomen progeylpeys esittää murhatulle chileläislaulajalle Victor Jaralle omistetun sävellyksensä Tampereen yo-talolla vuonna 1977.
Katsele ja kuuntele

Fintelligens

2 videoleikettä

Fintelligens oli kärkinimi kotimaisen rapin esiinmarssissa vuosituhannen vaihteessa. Duon esikoisalbumin tarkoituksella väärinkirjoitettu nimi "Renesanssi" viittasikin nimenomaan suomihiphopin uuteen tulemiseen.
Katsele ja kuuntele

The First pitää 60-lukua hengissä

3 videoleikettä

The First nautti 1960-luvulla poppariyleisön suosiota mm. käännöshiteillään Perjantai ja Meni hermot. Bändi aloitti uuden elämän 20 vuotta myöhemmin.
Katsele ja kuuntele

Freemanin hitit

2 videoleikettä

Freemanin suurmenestykset Kaksi yli lensi käenpesän ja Ajetaan tandemilla ilmestyivät vuonna 1976 artistin nimeä kantavalla albumilla Freeman.
Katsele ja kuuntele

Freukkarit nousivat suosioon viinaviisuilla ja yhteiskuntasatiirilla

8 videoleikettä

Freud Marx Engels & Jung perustettiin vuonna 1984 soittamaan suomenkielisiä versioita alkoholipitoisista outlaw-kantrikappaleista.
Katsele ja kuuntele

Giant Robot Live

3 videoleikettä

Giant Robot esiintyy huhtikuussa 2004 Helsingin Tavastialla yhtyeen kolmannen albumin Domesticityn julkaisukeikalla.
Katsele ja kuuntele

Gimmel

2 videoleikettä

Gimmel edusti uutta linjaa suomalaisessa popissa: yhtye koottiin televisiossa nähdyn Popstars-kilpailun avulla vuonna 2002.
Katsele ja kuuntele

Gringos Locos pääsi menestyksen kynnykselle

6 videoleikettä

Kun helsinkiläinen Gringos Locos solmi levytyssopimuksen Polygramin kanssa vuonna 1987, asia huomioitiin television pääuutislähetyksessä.
Katsele ja kuuntele

Haikara: Köyhän pojan kerjäys

1 videoleike

Vesa Lattusen johtama kokeilevan popin yhtye Lahdesta esittää progressiivisen rauhanlaulunsa Musiikin teemaillassa vuonna 1972.
Katsele ja kuuntele

Hannibal & Soppa

4 videoleikettä

Alunperin Rovaniemeläisestä hiphop-yhtyeestä Tulenkantajista tutuksi tulleet räppärit Hannibal Stark ja Herra Soppa moudostivat vuosina 2004-2009 rap-duon nimeltään Hannibal & Soppa.
Katsele ja kuuntele

Hanoi Rocks livenä 1981

2 videoleikettä

Hanoi Rocks oli ensimmäinen suomalainen rockbändi, joka suoritti todellisen kansainvälisen läpimurron. YLE tallensi uutta tulokasta livenä vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Hanoi Rocks: Self Destruction Blues

1 videoleike

Mike Monroen ja Andy McCoyn akustinen bluesfiilistely vuodelta 2003 voitti katsojaäänestyksen Lista-ohjelman live-esityksistä.
Katsele ja kuuntele

Hassisen Kone: Levottomat jalat

1 videoleike

Hassisen Koneen viimeiseksi albumiksi jäi Harsoinen teräs, jonka tunnetuin kappale on Levottomat jalat.
Katsele ja kuuntele

Kristiina Hautala: Molina

1 videoleike

1960-luvun laulajatähti Kristiina Hautala tulkitsee CCR:ää vuonna 1971. Säestävän yhtyeen rumpalina toimii sittemmin eduskunnastakin tuttu Lyly Rajala.
Katsele ja kuuntele

Havana Black, miehemme maailmalla

5 videoleikettä

Havana Black piti hard rockin perinteitä kunniassa 1980-luvun lopulla. Ensimmäisenä suomalaisbändinä se onnistui nousemaan Billboardin radiosoittolistalle.
Katsele ja kuuntele

Hearthill lavalla

5 videoleikettä

Itähelsinkiläinen Hearthill teki läpimurtonsa omakustannesinglellään vuonna 1988 ja hurmasi yleisöjä energisellä lavakäytöksellään.
Katsele ja kuuntele

Hector: Ake, Make, Pera ja mä

1 videoleike

”Ake, Make, Pera ja mä” on Hectorin suurimpia hittejä. Se ilmestyi vuonna 1973 klassikkoalbumilla Hectorock I.
Katsele ja kuuntele

Hector: Lumi teki enkelin eteiseen

1 videoleike

Klassikoksi muodostuneen "Lumi teki enkelin eteiseen" taustalta löytyy itäsuomalaisessa lehdessä ollut pieni kuolinilmoitus ja siihen liittynyt uutinen.
Katsele ja kuuntele

Von Hertzen Brothers

3 videoleikettä

Von Hertzenin kolme veljestä tunnetaan monista suomalaisista bändeistä ennen oman Von Hertzen Brothetsin syntymää 2000-luvun alussa.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008: Von Hertzen Brothers

1 videoleike

YleX Stagella vuoden 2008 Provinssirockissa soittanut Von Hertzen Brothers aloitti keikkansa Bring Out the Sun -kappaleella.
Katsele ja kuuntele

HIM: Wicked Game

2 videoleikettä

HIM nousi kuuluisuuteen metalliversiollaan Chris Isaakin rockballadista Wicked Game. Se kuultiin myös Lista-ohjelmassa vuonna 1997.
Katsele ja kuuntele

HIM livenä kotimaassa

3 videoleikettä

Ville Valolla ja HIM:lla riitti vuonna 1999 vientiä Saksassa. Seinäjoen Provinssirock oli bändin ainoa keikka Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Honey B & T-Bones lauteilla

7 videoleikettä

Honey B & The T-Bones kuului suomibluesin 1980-luvun aaltoon. Bändin musiikki on kuitenkin alusta asti rönsyillyt kauas yli puhdasoppisen bluesin rajojen.
Katsele ja kuuntele

Hullujussi & co.

8 videoleikettä

Hullujussi-yhtye nautti 70-luvun puolivälissä huikeaa suosiota. Seurueeseen kuuluivat myös Viktor Kalborrek, Heimo Hohto ja monet muut kuuluisuudet.
Katsele ja kuuntele

Hurriganes: Roadrunner

1 videoleike

Remu Aaltonen, Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen esittävät Roadrunner-albumin nimiraidan Tavastia-klubilla, ja instrumentit saavat kelpo kyytiä.
Katsele ja kuuntele

Mieskuoro Huutajat

2 videoleikettä

Voisiko Sydämeni laulun huutaa kauniimmin kuin Oulussa syntynyt Mieskuoro Huutajat? Kansallisten lauluaarteiden lisäksi Huutajat on esittänyt myös kepeämpiä laulutulkintoja.
Katsele ja kuuntele

Ilona tarjosi pullaa ja antoi letin valua

2 videoleikettä

Tamperelainen Ilona oli yksi 1980-luvun suosituimmista suomalaisista naisbändeistä. Syksyllä 1987 se heitti keikan kotikaupungin väelle Tampereen yo-talolla.
Katsele ja kuuntele

Iso H

3 videoleikettä

Suomen tunnetuimman rap-kokoonpanon toinen puolisko Iso H julkaisi vuonna 2007 ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan soololevynsä "Lähelle on pitkä matka" vapauduttuaan vankilasta lokakuussa 2006.
Katsele ja kuuntele

Isokynä & Orfeus

3 videoleikettä

Dave "Isokynä" Lindholm ja Orfeus-yhtye lyöttäytyivät yhteen vuonna 1973. Kokoonpanon kaksi esitystä tallennettiin YLEn kuvanauhalle seuraavana keväänä.
Katsele ja kuuntele

Jam Rock Band: Who Put the Bomp

1 videoleike

Suosikin Rock Rallyen kautta esiin noussut bändi hurmaa yleisöä kotikulmillaan. Laulu on kunnianosoitus hölynpölyä rakastavalle doo-wop-lyriikalle.
Katsele ja kuuntele

Jim & The Beatmakers: My Only One

1 videoleike

Jim & The Beatmakersin vuonna 1964 levyttämä My Only One oli niin mainio biisi, että se kelpasi vuosikymmentä myöhemmin Hurriganesillekin.
Katsele ja kuuntele

Jippu

3 videoleikettä

Herkistä popballadeista tunnetuksi tulleen Jipun tavaramerkkinä on suru ja kaipuu. Jipun ura on edennyt nopeasti. Hän sai Emma-palkinnon debyyttialbumistaan vuonna 2007.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008: Jippu ja Scandinavian Music Group

2 videoleikettä

Lauantaipäivän ensimmäiset esiintyjät Provinssirockin 2008 X-Stagella olivat Jippu ja Scandinavian Music Group.
Katsele ja kuuntele

Jontti & Shaka

3 videoleikettä

Helsinkiläisräppärit Jontti ja Shaka ovat kunnostautuneet erityisesti Kallion kaupunginosan karujen katujen ja laitapuolen elämänmenon kuvaajina. Sanoitukset käsittelevät köyhyyttä, poliisin pakoilua, ryyppäämistä... "Elämä on paskaa huumetta."
Katsele ja kuuntele

Jormas sai 60-luvun tytöt kyyneliin

4 videoleikettä

Jormas oli yksi 1960-luvun johtavista suomalaisista popbändeistä. Sen bravuureita olivat mm. Saat miehen kyyneliin, Locomotion ja Go Now.
Katsele ja kuuntele

Jukka Poika

3 videoleikettä

Jukka Poikaa on tituleerattu suomi-reggaen ykkösnimeksi. Nyt Tornion lahja suomalaiselle rytmimusiikille esiintyy YleXn Ruma-klubilla.
Katsele ja kuuntele

Juliet Jonesin Sydän

2 videoleikettä

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin, kysyy Juliet Jonesin Sydän -yhtye Yölinja-keikalla Tampereen Tullikamarilla vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Juustopäät: Joki

2 videoleikettä

16-vuotiaiden espoolaispoikien muodostama Juustopäät raivasi 1990-luvun puolivälissä tietä popvaikutteiselle teinipunkille.
Katsele ja kuuntele

Timo Jämsen ja Esquires - rautalangan vanhat herrat

3 videoleikettä

Helsingin varhaisimpiin rautalankabändeihin kuulunut The Esquires kunnostautui 1960-luvulla etenkin suomenkielisten Beatles-biisien esittäjänä.
Katsele ja kuuntele

Albert Järvinen Band

2 videoleikettä

Legendaarinen Hurriganes-kitaristi teki 1980-luvun lopussa comebackia Albert Järvinen Bandin kera. Stratocaster soi Tampereen Tullikamarilla keväällä 1989.
Katsele ja kuuntele

Ilkka Jääskeläinen: Unohda en

1 videoleike

Vuoden 2005 Idols-voittaja lauloi Ylen hyvät opettajat -konsertissa laulun Unohda en, joka oli tehty varta vasten Idols-voittajaa varten.
Katsele ja kuuntele

J. Karjalainen Electric Sauna: Missä se Väinö on?

1 videoleike

J. Karjalaisen ja Malang Cissokhon Missä se Väinö on? oli kaikkien aikojen ensimmäinen mandingonkielinen laulu, joka nousi Suomen ykköseksi.
Katsele ja kuuntele

J. Karjalainen & Mustat Lasit

1 audioleike ja 4 videoleikettä

J. Karjalainen tuli Suomen kansan tuntemaksi Mustat Lasit -kokoonpanonsa myötä. Sen puitteissa syntyivät mm. hitit Sankarit, Doris ja Rock´n roll tänään.
Katsele ja kuuntele

J. Karjalainen Yhtyeineen

3 videoleikettä

J. Karjalainen Yhtyeineen esittää hitit Hän ja Sekaisin. Orkesterinjohtaja kertoo myös Mikko Kuustoselle, miten lauluja tehdään.
Katsele ja kuuntele

Kaseva: Mari

1 videoleike

Kaseva nautti tukevaa kansansuosiota 1970-luvulla, mutta yhtyeen ainoa singlehitti on vuonna 1975 ilmestynyt Mari.
Katsele ja kuuntele

Keba: Ota minut nyt

1 videoleike

Katusoittoyhtyeenä aloittanut helsinkiläisbändi kiilasi itsensä kolmannelle sijalle rockyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailussa syksyllä 1984.
Katsele ja kuuntele

Keba estradilla

2 videoleikettä

Helsinkiläisyhtye Keba pysyi koossa vain muutaman vuoden eikä koskaan noussut suursuosioon. Se ehti kuitenkin tehdä muutamia suomirockin klassikoiksi luettavia kappaleita.
Katsele ja kuuntele

Anssi Kela: Nummela

1 videoleike

Anssi Kelan Nummela-albumi oli vuoden 2001 menestynein kotimainen levy. Sen nimikappale soi myös Radiomafian puistokonsertissa Kaisaniemessä.
Katsele ja kuuntele

Kesäkatu uusioversioina

6 videoleikettä

Dannyn suomeksi tulkitsema Kesäkatu on kesäbiisien klassikko. Summerissa kuultiin siitä kesällä 2002 versioita Fu-Touristin, Eläkeläisten, Ihmepojan, Lord Estin ja Kotiteollisuuden esittäminä.
Katsele ja kuuntele

Kosminen Kingston Wall

4 videoleikettä

Kingston Wall herätti progressiivisen ja psykedeelisen rockin uudelleen eloon 1990-luvulla. Pete Walli ei pelännyt Jimi Hendrixin perillisen leimaa.
Katsele ja kuuntele

Kirka 1970-luvulla Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

8 audioleikettä

Nuori Kirka Babitzin revittää innolla soulia, rockia ja bluesia Radion tanssiorkesterin ja Islanders-bändin säestyksellä 1970-luvun radioäänitteillä.
Katsele ja kuuntele

Kirka: Hetki lyö, Born to Be Wild, Surun pyyhit silmistäni

3 videoleikettä

Hetki lyö oli Kirka Babitzinin läpilyöntikappale, Born To Be Wild hänen rock-tavaramerkkinsä, ja Surun pyyhit silmistäni nosti hänen uransa uuteen nousuun.
Katsele ja kuuntele

Nuori Kirka

2 videoleikettä

Vuosina 1967-1969 Kirka otti ensimmäisiä askeleitaan rocktähtenä. Creatures-yhtyeen solistista tuli maan nuorison kiihkeästi palvoma nuorisoidoli.
Katsele ja kuuntele

Klamydia iskee

3 videoleikettä

Klamydia on pitänyt huumoripunkin lippua korkealla vuodesta 1988. Kriitikoiden lemmikki se ei ole koskaan ollut, mutta yleisönsuosiota on riittänyt sitäkin enemmän.
Katsele ja kuuntele

Ari Koivunen: Fuel For The Fire

1 videoleike

Lääkärin kiellosta huolimatta Ari Koivunen päätti panna bensaa tuleen Kaisaniemeen kokoontuneelle yleisölle kesäkuussa 2008.
Katsele ja kuuntele

Raspikurkkuinen Kojo oli omimmillaan rockissa ja bluesissa

2 videoleikettä

Karheasta soulsoundistaan tunnettu Timo Kojo tahkosi levyillään kultaa 1980-luvun alussa. Ylen uudenvuodenkonserttia vuonna 1980 laulajakomeetta elävöitti bluesilla ja zydecolla.
Katsele ja kuuntele

Kolmas Nainen ja Festival Strings

3 videoleikettä

Suomirockin 90-luvun pohjalaiset toivot esiintyvät jousiryhmän säestyksellä Turun Down By The Laituri -festivaalissa vuonna 1994.
Katsele ja kuuntele

Kontravirtanen: Nainen valepuvussa

1 videoleike

Virtanen-yhtyeen raunioille syntyneen Kontravirtasen 60-lukulainen yksinkertaisuus ja räväkkyys enteilivät jo progekauden vaihtumista punkrockiin.
Katsele ja kuuntele

Elisa Korjus & Liisa Akimof: Kevät

1 videoleike

Kevät on Tavaramarkkinat-yhtyeen tunnetuin kappale. Helsingin Hakaniemen rannasta kertova haikea rakkauslaulu sai todellisuudessakin alkunsa samoissa maisemissa.
Katsele ja kuuntele

Jonna Kosonen: Poika nimeltä Päivi

1 videoleike

Nylon Beatista tuttu Jonna Kosonen antaa uutta sävyä tunnetulle Leavings-hitille Gösta Sundqvistin muistokonsertissa Helsingin juhlaviikoilla 2004.
Katsele ja kuuntele

Kotiteollisuus elävänä

5 videoleikettä

Kotiteollisuus oli yksi niistä yhtyeistä, jotka raivasivat suomenkieliselle metallimusiikille tietä vuosituhannen taitteessa.
Katsele ja kuuntele

Kwan

4 videoleikettä

Vuonna 2000 perustettu Kwan nousi esikoislevynsä "Padam" myötä suomalaisen hip hopin kärkinimeksi. Myöhemmin bändi on siirtynyt musiikillisesti hiphopista enemmän pop/rockin suuntaan.
Katsele ja kuuntele

Kaija Kärkinen: Pauliina

1 videoleike

Kaija Kärkisen laulu Pauliina kertoo lapsuuden- ja nuoruudenystävästä, jolla oli suuria haaveita tulevaisuutensa suhteen.
Katsele ja kuuntele

Laika & The Cosmonauts

2 videoleikettä

Laika & The Cosmonauts levitti avaruuspsykedelian ilosanomaa kahdenkymmenen vuoden ajan. Bändin elämän puolimatkan paikkeille sijoittui Ylen taltioima Tavastian keikka vuonna 1997.
Katsele ja kuuntele

Lama lisäsi punkkiin kierroksia

2 videoleikettä

Tukijoukkueella vahvistettu helsinkiläisbändi Lama esittää Tatu Pekkarisen jenkkaklassikon uudenaikaisena sovituksena, jota ei voi ainakaan laahaavuudesta moittia.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Lapko

1 videoleike

Alkujaan Harjavallasta kotoisin oleva Lapko esittää paljon radiosoittoa saaneen "Killer Whales"- kappaleen YLEXn studiossa.
Katsele ja kuuntele

Linda Lampenius tulkitsee Bachia ja Ekiä

3 videoleikettä

Kansallisoopperan ensiviulisti Linda Lampenius soitti vuonna 1996 sujuvasti niin Erkki Liikasen kuin Johann Sebastian Bachin sävellyksiä.
Katsele ja kuuntele

Marjo Leinonen: Jouluaattona kännissä

1 videoleike

Marjo Leinonen esitti Leevi and the Leavingsin epätavallisen joululaulun Gösta Sundqvistin muistokonsertissa vuonna 2004.
Katsele ja kuuntele

Ballsin Marjosta lähti meteliä opettamattakin

3 videoleikettä

Marjo Leinosella ei Balls-yhtyeen solistiksi pestautuessaan ollut lainkaan bändikokemusta. "Mutta kaikkea, mitä bändi yleensä harjoittaa, oli tullut kokeltua."
Katsele ja kuuntele

Juice Leskinen: Viidestoista yö

1 videoleike

"Se sanoo asiat niin kuin ne on", totesi Ulla Tapanisen haastattelema suomalainen mies Esplanadin puistokonsertissa kesällä 1980.
Katsele ja kuuntele

Dave Lindholm: Pieni ja hento ote

1 audioleike

Monia tyylinvaihdoksia läpikäynyt Dave Lindholm yllätti vuonna 1982 Aino-levyllään. Dave esiintyi albumilla Otto Donnerin johtaman jousikvartetin säestyksellä.
Katsele ja kuuntele

Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on

1 videoleike

Sitähän se kaikki on julkaistiin singlenä alkuvuodesta 1983 ja samana vuonna levyllä Huoneet 6 & 14.
Katsele ja kuuntele

Pekka Loukiala, vuoden 1961 rock-kuningas

4 videoleikettä

Pekka Loukiala (1944-2010) kuului Suomen rock & roll -pioneereihin. Hänet äänestettiin vuonna 1961 Suomen rock-kuninkaaksi.
Katsele ja kuuntele

Vesa-Matti Loiri: Sisältäni portin löysin

1 videoleike

"Sisältäni portin löysin" on Pekka Strengin tuotannon tunnetuin ja versioiduin kappale. Vesa-Matti Loiri esitti sen Provinssirock-debyytissään kesällä 2009.
Katsele ja kuuntele

Boycottilla oli iso isku

2 videoleikettä

Boycott, keulakuvanaan punatukkainen Tommi Läntinen, oli turkulaisen rockin vientitoivo 1980-luvulla. Vuonna 1987 tuore bändi esiintyi Elmujen liiton itsenäisyyspäivän juhlassa Helsingin jäähallissa.
Katsele ja kuuntele

Maarit: Lainaa vain

1 videoleike

Äidistä ja lapsesta, rakkaudesta ja luopumisen väistämättömyydestä kertova Lainaa vain on Maaritin rakastetuimpia kappaleita.
Katsele ja kuuntele

Pave Maijanen: Lähtisitkö

1 videoleike

Pave Maijasen suosituimpiin kappaleisiin kuuluva Lähtisitkö? ilmestyi laulajan toisella sooloalbumilla Maijanen.
Katsele ja kuuntele

Pave Maijasen parhaita

4 videoleikettä

Muusikkona, laulajana ja tuottajana tunnettu Pave Maijanen on tehnyt pitkän uran suomalaisissa rockbändeissä. 80-luvulla hän nousi huippusuosioon soolohiteillään Pidä huolta, Lähtisitkö ja Jano.
Katsele ja kuuntele

Pave Maijanen oli nuori soulmies

5 audioleikettä

Pekka "Pave" Maijasen varhaisimmat radioarkistoon taltioidut esitykset ovat vuosilta 1969-1970. Hän oli mukana voittamassa popyhtyeiden Suomen mestaruutta lappeenrantalaisen Kopet-soulyhtyeen riveissä.
Katsele ja kuuntele

Malja Göstalle teki kunniaa suomipopin suurmiehelle

6 videoleikettä

Gösta Sundqvistin rakastetuimpia lauluja kuultiin Malja Göstalle -muistokonsertissa, joka pidettiin Helsingin juhlaviikoilla elokuussa 2004.
Katsele ja kuuntele

Tommie Mansfield

9 audioleikettä ja 1 videoleike

Turkulainen kitaralegenda Tommie Mansfield oli amerikkalaisuuden ehdottomin lipunkantaja 1960- ja 70-lukujen suomalaisessa rockelämässä.
Katsele ja kuuntele

Mariko: Unstoppable

1 videoleike

Mariko on tullut suurelle yleisölle tutuksi Kwan-yhtyeen laulusolistina ja Tanssii tähtien kanssa -kisan voittajana. Ensimmäisen sooloalbumin tunnetuimpia lauluja on Unstoppable.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Mariska

2 videoleikettä

Leevi and the Leavingsia versioiva Mariska esiintyi joulukuussa 2007 YleX:n Studio B:ssä.
Katsele ja kuuntele

Maukka sotii apatiaa vastaan

5 videoleikettä

Maukka Perusjätkä ja Kallion Rock-klubin ohjelmaryhmä esitelmöivät katunuorison ajatuksista. Mukana heiluu niin punkkareita, diinareita kuin pitkätukkia.
Katsele ja kuuntele

Memmy Posse

4 videoleikettä

Memmy Posse on itähelsinkiläinen rap-kokoonpano, joka syntyi vuonna 1996 Myllypurossa Aaveen, Säkin ja Lerhan tekemisen ja naisten puutteen tuotoksena. Myöhemmin ryhmään liittyivät vielä MC:t Pressa ja Asbesti.
Katsele ja kuuntele

Miljoonaliiga: Juokse villi lapsi

1 videoleike

Pelle Miljoonan tunnetuimpia kappaleita on Ari Taskisen säveltämä Juokse villi lapsi.
Katsele ja kuuntele

Miljoonasade jatkoi juurevan suomirockin perinnettä

4 videoleikettä

Jyväskyläläinen Miljoonasade teki läpimurtonsa vuonna 1986. Syksyistä yksinäisyyttä kuvaava Marraskuu oli bändin ensimmäinen listaykkönen.
Katsele ja kuuntele

Mokoma: Avoin hauta

1 videoleike

Pitkän linjan lappeenrantalaisen metalliyhtyeen Mokoman kappale "Avoin hauta" on vapaasti käännetty suomenkielinen cover Death-yhtyeen kappaleesta "Open Casket".
Katsele ja kuuntele

Muska: Kesäillan valssi

1 videoleike

Muska Babitzin tulkitsee Oskar Merikannon iki-ihanan klassikon, joka tiivistää suomalaisen kesän ja luonnon tunnelman.
Katsele ja kuuntele

Muska: Kirjoita postikorttiin

1 videoleike

Marija "Muska" Babitzin on suomalaisen naisrockin tienraivaaja. Hänen ensisinglensä Kirjoita postikorttiin julkaistiin vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Pate Mustajärvi: Fiilaten ja höyläten

1 videoleike

Fiilaten ja höyläten on Rauli ”Badding” Somerjoen läpimurtohitti vuodelta 1973. Pate Mustajärvi tulkitsi sen Agentsien säestyksellä vuonna 1999.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Neljä Ruusua

4 videoleikettä

Joensuussa juurensa kasvattanut Neljä Ruusua on mielenkiintoinen yhdistelmä suomirockia, europoppia ja filosofisia sanoituksia.
Katsele ja kuuntele

Ne Luumäet - kiitos ja anteeks

4 videoleikettä

Espoolainen Ne Luumäet syntyi vuonna 1985 levittämään Ramones-musiikin ilosanomaa. He olivat ulkoasuaan myöten esikuvayhtyeensä hilpeä toisinto.
Katsele ja kuuntele

Neon 2: Hattu täynnä tähtiä

2 videoleikettä

Jussi Rainion ja Rami Alangon Neon 2 nautti 1990-luvun alussa megasuosiota. Hattu täynnä tähtiä on bändin loppukauden tuotantoa vuodelta 1995.
Katsele ja kuuntele

The Nights of Iguana Mansen yössä

3 videoleikettä

Englannin kielellä itseään ilmaiseva The Nights of Iguana tähyili 1980-luvulla Atlantin taakse. Tampereen yo-talolla se kohtasi suomirockin legendan.
Katsele ja kuuntele

Nightwish ennen läpimurtoa

4 videoleikettä

Tammikuussa 1999 Nightwish vasta haaveili kansainvälisestä läpimurrosta. "Ehkä se siitä sitten rajojen ulkopuolellakin onnistuu", rohkaisivat Listan juontajat.
Katsele ja kuuntele

Noitalinna Huraa: Pikkuveli

2 videoleikettä

Peräseinäjokelainen Noitalinna Huraa! ei juuri jättänyt jälkiä musiikin myyntilistoille. Pikkuveli-kappaleesta tuli silti suomirockin klassikko.
Katsele ja kuuntele

Notkea Rotta

3 videoleikettä

Lukuisten tarinoiden Itä-Helsinki avautuu, kun Rotta ja kumppanit laukovat totuuksia ja sepitettyjä saagoja elämästään kaupungin laidalla.
Katsele ja kuuntele

Tuomari Nurmio: Punainen planeetta

2 videoleikettä

Vuonna 1982 ilmestyneellä Punainen planeetta -levyllä Tuomari Nurmion ja Ahti Marja-ahon rinnalla soittivat kokeneet huippumuusikot Upi Sorvali ja Antero Jakoila.
Katsele ja kuuntele

Tuomari Nurmio ja Viides Kolonna: Hän on täällä tänään

1 videoleike

"Hän on täällä tänään" oli Tuomari Nurmion toinen listahitti. Ennen kuin se ehdittiin esittää televisiossa, sen levyttänyt bändi oli jo vaihtunut uuteen.
Katsele ja kuuntele

Tuomari Nurmio: Valo yössä

1 videoleike

Valo yössä oli Tuomari Nurmion läpimurtohitti, jonka Peter von Bagh toukokuussa 1979 julisti Suomen uudeksi kansallislauluksi.
Katsele ja kuuntele

Nylon Beat: Teflon Love

2 videoleikettä

Itähelsinkiläinen pop-yhtye Nylon Beat syntyi vuonna 1995. "Teflon Love" oli nasaaliäänillään aseistariisuvan duon ensimmäisiä hittejä.
Katsele ja kuuntele

Paul Oxley valloitti Suomen

5 videoleikettä

Manchesterilainen Paul Oxley saapui Suomeen tyttöystävän perässä ja nousi maan suosituimmaksi rockartistiksi vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Paleface: Helsinki - Shangri-La

3 videoleikettä

Suuret ennakko-odotukset kaikilla mittareilla täyttänyt Palefacen ensimmäinen suomenkielinen levy "Helsinki - Shangri-La" ilmestyi 15. 9. 2010. Tämän johdosta mies vieraili Ajankohtaisessa kakkosessa ja Aamu-tv:ssä.
Katsele ja kuuntele

Peer Günt lavalla

4 videoleikettä

Kouvolan perusjytääjät voittavat rockyhtyeiden SM-kilpailun vuonna 1984 ja ottavat työvoiton Tavastian yleisöstä helmikuussa 1985.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma

1 videoleike

Suomalaisen uuden aallon supernimi Pelle Miljoona Oy esittää tunnetuimman kappaleensa Yleisradion rock-illassa helmikuussa 1981.
Katsele ja kuuntele

Lavalla PMMP

5 videoleikettä

PMMP:n ensihitti oli vuonna 2003 ilmestynyt Rusketusraidat, josta tuli vuoden myydyin single. Lopullisesti bändi vakiinnutti asemansa 2005 julkaistulla Kovemmat kädet –albumilla.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: PMMP

1 videoleike

Keväisessä Studio B Livessä esiintyy huippusuosittu PMMP. Veden Varaan-albumilta kuullaan San Francisco-kappale.
Katsele ja kuuntele

Pekka Pohjola: Dancing in the Dark

1 videoleike

Pekka Pohjola Group esiintyy television viihdetoimituksen Rock-illassa helmikuussa 1981. Dancing in the Dark julkaistiin albumilla Visitation kaksi vuotta aiemmin.
Katsele ja kuuntele

Pekka Pohjola Group Espan lavalla

3 videoleikettä

Suomalaisen basismin merkkimies määrittelee monimuotoisen musiikkinsa: "Pannaan kaikki samaan puuroon ja katsotaan mitä siitä tulee."
Katsele ja kuuntele

Poets of the Fall Live

2 videoleikettä

Vuoden 2005 yllättäjäksi tituleerattu Poets Of The Fall YleXn pop-konsertissa Helsingin Kaisaniemessä.
Katsele ja kuuntele

Popeda keikalla

6 videoleikettä

Popedan suureen linjaan kuuluvat "Suomen rockhistorian mauttomimmat levykannet". Bändi esittää eräitä suosituimmista numeroistaan vuonna 1984.
Katsele ja kuuntele

Puolikuu: Nyt loppuu todellisuus

1 videoleike

Puolikuu-yhtye piti melodisen suomirockin liekkiä yllä 90-luvulla. Se esitti suurimman hittinsä Linnun radan pianobaarissa vuonna 1998.
Katsele ja kuuntele

Puppa J ja Tasottavat

2 videoleikettä

Lähes kymmenhenkinen reggae-yhtye Tasottavat on tanssittanut suomalaisia jo 2000-luvun alusta lähtien. Yhtyeen nokkamies Puppa J on yksi suomireggaen uranuurtajista ja vaikuttanut lukuisissa eri kokoonpanoissa.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Samuli Putro

1 videoleike

Zen Café-yhtyeen laulaja-kitaristi ja lauluntekijä Samuli Putro sooloilee YleXn studiossa. Putro esittää Elämä on juhla-levyltä "Älä huuda mulle"-kappaleen.
Katsele ja kuuntele

Pääkköset: Eläinrääkkäystä

2 videoleikettä

Turkulainen Pääkköset-yhtye oli ensimmäinen huomattavaan suosioon noussut suomenkielinen rap-yhtye. Se nähtiin Yölinja-ohjelmassa vuonna 1989.
Katsele ja kuuntele

Problems: Ikuinen trippi

1 videoleike

Problems? oli yksi ensimmäisistä varhaisimmista helsinkiläisistä punkbändeistä. Monia miehistövaihdoksia kokenut ryhmä esiintyi Iltatähdessä vuonna 1982.
Katsele ja kuuntele

Raine Salo Band

3 videoleikettä

Raine Salo kertoo juontaja Leo Frimanille inhoavansa kaikkia musiikkisuuntauksia, koska "mitään suuntauksia ei itse asiassa oo olemassa".
Katsele ja kuuntele

Eero Raittinen: Vanha holvikirkko

1 videoleike

Eero Raittisen vuonna 1968 levyttämästä ruotsalaisesta iskelmästä tuli bluesmiehen kaikkien aikojen suurin hitti.
Katsele ja kuuntele

Eero Raittinen äänessä

2 audio- ja 2 videoleikettä

Veljespari Raittisen nuorempi puolisko oli suomibluesin varhaisvuosien väkevimpiä laulajia. Duo Eero & Hille esiintyi tamperelaispubissa vuonna 1976.
Katsele ja kuuntele

Jussi Raittinen: Kekkonen-rock

1 videoleike

Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa, Kekkonen juoksee ja Kekkonen matkustaa mutta miten käy Kekkoselta rock´n roll?
Katsele ja kuuntele

Jussi Raittinen & Boys: Mä oon rock-kuningas

2 videoleikettä

Jussi Raittisen uholaulussa pannaan järjestykseen liuta muita 70-luvun rockyrittäjiä: Badding, Muska, Danny, Pastori Pohjalainen ja Hurriganes.
Katsele ja kuuntele

Ramones: Blitzkrieg Bop

1 videoleike

The Ramones julkaisi ensimmäisen singlensä Blitzkrieg Bop vuonna 1975. Keikkaveto on taltioitu Provinssirockissa kesällä 1988.
Katsele ja kuuntele

Raptori rienaa

3 videoleikettä

Suomirapin varhaiskauden suosituin ryhmä esittää hittinsä Oi beibi ja Tuhansien sulojen maa. Haastattelussa kolmikko pohtii, mikä on rapin isänmaa.
Katsele ja kuuntele

Ratsia: Tämä hetki ja tulevaisuus

2 videoleikettä

Miksi ihmeessä hyvä asia ja hyvät sanat pitää hukuttaa 120 desibelin meteliin, tiedusteli Hannu Karpo pihtiputaalaisen punkbändin soittajilta vuonna 1980.
Katsele ja kuuntele

Raya ja Apostolit: Aquarius/Let The Sunshine In

1 videoleike

Tampereen Popteatterin ryhmä esittää yhdysvaltalaisen Hair-hippimusikaalin tunnetuimmat numerot psykedeelisen valoshown kera vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Redrama, Paleface & DJ Mobster

4 videoleikettä

Suomen kovimmat angloräppärit Redrama ja Paleface heittivät yhteiskeikan Vuokatin Pipefestissa 2007. MC:t tuplasivat vuorotellen toistensa soolokappaleita. Pöydän takana hääri molemmille tuttu DJ Mobster.
Katsele ja kuuntele

Remu and His All Stars

4 videoleikettä

Remu Aaltosen All Stars -kokoonpano esittää Cantina Westissä muun muassa uuden version Hurriganes-klassikosta Get On.
Katsele ja kuuntele

Risto Live

3 videoleikettä

Tamperelaisen Risto Ylihärsilän johtama omaperäinen kvartetti esiintyy vuoden 2007 Provinssirockissa. Konsertti esitettiin säästösyistä kuopatulla YLE EXTRA-kanavalla.
Katsele ja kuuntele

Frank Robson ja Mosaic

2 videoleikettä

Creatures-yhtyeen raunioille syntynyt Mosaic oli Britanniasta saapuneen Frank Robsonin ensimmäinen suomalainen kokoonpano.
Katsele ja kuuntele

Rock-Jerry

1 audioleike ja 3 videoleikettä

Kuusitoistavuotias helsinkiläinen koulupoika Kaj Järnström kruunattiin Suomen ensimmäiseksi rock-kuninkaaksi syksyllä 1959.
Katsele ja kuuntele

Ronski Gang

2 videoleikettä

Lohjalainen Ronski Gang kuuluu suomalaisen äijärockin perusbändeihin. Se on tarjonnut yleisölleen samaa luotettavaa huttua jo vuodesta 1968 alkaen.
Katsele ja kuuntele

Kauko Röyhkä Tavastialla

2 videoleikettä

Vuonna 1984 ilmestyneestä Lauralle-albumista tuli oululaisen rock-ärsyttäjän siihenastisen uran suurin kaupallinen menestys.
Katsele ja kuuntele

Röyhkeä Röyhkä vm/1980

3 videoleikettä

Oululaistulokas nousi julkisuuteen piruillen suomalaiselle rock-kulttuurille: ”Keskiluokka on unohdettu!” hän toteaa Tuubin haastattelussa.
Katsele ja kuuntele

Emma Salokoski ja Quintessence: 30th Hour

2 videoleikettä

Kun Emma Salokoskelta tiedusteltiin, miten Quintessencen musiikkia pitäisi oikein tanssia, hän vastasi: "Mieluiten pöydillä."
Katsele ja kuuntele

Santa Lucian hevit leidit

2 videoleikettä

Kemiläiset teinitytöt toivat hevimetallin suomalaiseen naisrockiin 80-luvun lopulla. Santa Lucian laulusolistina oli energinen Mape Morottaja.
Katsele ja kuuntele

Slam-kitaristi Petteri Sariola

2 videoleikettä

Petteri Sariola ei saanut kasaan bändiä, joten hän päätti hoitaa akustisella kitarallaan myös basistin ja rumpalin hommat.
Katsele ja kuuntele

Sentenced lauloi melodisesti masennuksesta

3 videoleikettä

Oululainen metallibändi Sentenced toimi vuosina 1989-2005. Alkuperäinen tyly death metal -linja muuttui 90-luvun loppua kohti yhä melodisemmaksi ja melankolisemmaksi.
Katsele ja kuuntele

Shadowplayn poppikin oli melankolista

2 videoleikettä

Helsinkiläinen Shadowplay on suomalaisen indierockin kulttibändi, joka ylistyksistä huolimatta on jäänyt marginaaliin ikuisiksi ajoiksi.
Katsele ja kuuntele

Sielun Veljet: Kanoottilaulu

2 videoleikettä

Etenkin Sielun Veljien keikoilta on tuttu vanha kansansävelmä Kanootin kapean vesille lasken. Esitys nähtiin Tilt-ohjelmassa vuonna 1985.
Katsele ja kuuntele

Sielun Veljet: Rakkaudesta

1 videoleike

Rakkaudesta on Sielun Veljien tunnetuimpia kappaleita. Soundi-lehden kriitikot rankkasivat sen vuonna 2010 kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi rockbiisiksi.
Katsele ja kuuntele

SIG - Vuosisadan rakkaustarina

3 videoleikettä

Raisiolainen SIG-yhtye oli suosionsa huipulla 1980-luvun puolivälissä. Bändin keulakuva Matti Inkinen löytyi kuolleena toukokuussa 2009.
Katsele ja kuuntele

Silvery: There´s No Other

1 videoleike

Jyväskylän popbändien parhaat laulajat kerättiin vuonna 1966 kokoon, ja näin syntyi Silvery-yhtye. Viikko ensimmäisen keikan jälkeen se haluttiin televisioon.
Katsele ja kuuntele

Aki Sirkesalo ja Lemmen Jättiläiset

5 videoleikettä

Laulaja ja lauluntekijä Aki Sirkesalo ja Lemmen Jättiläiset –yhtye tähdittivät Maria Guzeninan emännöimää Linnunradan Pianobaaria keväällä 1998.
Katsele ja kuuntele

Sleepy Sleepers: Hevi tappaa

1 videoleike

Suomalaisen rockin irvihampaat esittävät Tiina Tiikerin johdolla parodisen rytistelynsä, joka miellytti monia vannoutuneita hevimetallin ystäviäkin.
Katsele ja kuuntele

Slippers: Ubangi Stomp

1 videoleike

Helsingin Jakomäestä tullut yhtye kuului rockabilly-aallon parhaimmistoon, vaikka kaikki harrastajat eivät pitäneetkään sen modernista soundista.
Katsele ja kuuntele

Smackia vietiin rapakon taakse

4 videoleikettä

Helsinkiläinen Smack nousi 1980-luvun alussa esiin "katu-uskottavan" rockin sanansaattajana. Vuonna 1987 se lähti Hanoi Rocksin jalanjäljissä maailmalle.
Katsele ja kuuntele

Rauli Badding Somerjoki: Paras haihtua vaan

1 videoleike

Käännösiskelmä Paras haihtua vaan ja Agentsien mukanaan tuoma noste panivat Rauli Badding Somerjoen uuteen nousuun 1980-luvun alussa.
Katsele ja kuuntele

Topi Sorsakoski ja Agents

5 videoleikettä

Topi Sorsakoski ja Agents-yhtye esittävät TV2:n Tulilinja-ohjelmassa neljä lainakappaletta ja kertovat, miksei bändi tarvitse omia biisejä.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008: Stam1na

1 videoleike

Provinssirockin 2008 perjantain X-Stagen viimeinen esiintyjä oli lemiläinen metalliyhtye Stam1na.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Stam1na

1 videoleike

Stam1na keikalla YLEX:n Studio B:ssä. Lemiläisyhtye esittää helmikuussa 2008 nauhoitetulla keikalla Lääke-kappaleeen Raja-levyltään.
Katsele ja kuuntele

Steen1: Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja

1 videoleike

Seppo Lampela eli Steen1 on suomalainen muusikko, kirjailija ja yhteiskunta-aktiivi. Nimimerkki Steen1 viittaa Helsingissä 1997 kaksi poliisia ampuneeseen tanskalaiseen Steen Christenseniin.
Katsele ja kuuntele

Stone livenä

4 videoleikettä

Speed metal -orkesteri Stone mullisti suomalaisen hevimaailman 1980-luvun lopussa. Se teki metallimiehistä jälleen muodikkaita ja katu-uskottavia.
Katsele ja kuuntele

Stratovarius livenä

6 videoleikettä

Stratovarius oli Suomen ensimmäisiä kansainvälisesti menestyneitä hevikokoonpanoja. Vuonna 1992 bändin keulahahmo Timo Tolkki hoiti myös vokalistin työt.
Katsele ja kuuntele

Suburban Tribe Ankkarockissa

3 videoleikettä

Suburban Triben viides albumi teki bändistä vuonna 2001 myös vientituotteen. Levyn suuria hittejä olivat Frozen Ashes ja Oil And Water.
Katsele ja kuuntele

Jimi Sumén & Dreams: Hey Joe

1 videoleike

Nuori lappeenrantalainen kitaravelho löi itsensä läpi vauhdikkaalla Jimi Hendrix -ohjelmistollaan rockyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailuissa vuonna 1977.
Katsele ja kuuntele

Suurlähettiläät

4 videoleikettä

Suurlähettiläät-yhtye tehtaili 1990-luvulla myyntimenestyksiä soulvaikutteisella popillaan. Yksi sen suurimmista hiteistä oli Maailman laidalla.
Katsele ja kuuntele

Tabula Rasa: Omantunnon rukous

1 videoleike

Maailman, totuuden ja minuuden kaltaiset suuret aiheet ovat esillä Mikko Alatalon sanoittamassa kappaleessa, joka taltioitiin televisiolle joulukuussa 1976.
Katsele ja kuuntele

Tarot ja Amorphis Tuskassa

4 videoleikettä

Suomimetallin eturivin yhtyeet esiintyvät vuoden 2003 Tuska-festivaaleilla. Vuonna 2007 Tuska järjestettiin kymmenettä kertaa ja se on nykyään Pohjoismaiden suurin metallifestivaali.
Katsele ja kuuntele

Tasavallan Presidentti: Struggling for Freedom

1 videoleike

Harvinaisessa televisiotallenteessa Tasavallan Presidentin laulusolistin virkaa toimittaa bändin alkuperäinen vokalisti Frank Robson.
Katsele ja kuuntele

Tavaramarkkinat oli kotimaisen naisrockin pioneeri

7 videoleikettä

Tavaramarkkinat raivasi 1980-luvulla tietä suomalaisten naisten esittämälle rockille. Bändin keulakuvana oli Neiti X, joka sittemmin opittiin tuntemaan Liisa Akimofina.
Katsele ja kuuntele

Liisa Tavi laulaa ihmisyyden puolesta

6 videoleikettä

Laulaja-lauluntekijä Liisa Tavin komeita tulkintoja ovat mm. Elämälle kiitos, Jäähyväiset aseille ja Äiti mun on paha olla.
Katsele ja kuuntele

Teddy and the Tigers: Tear It Up

2 videoleikettä

"Tiikerinkesyttäjä Teddy ja hänen tiukkatahtiset tiikerinsä saavat lavalla aikaan vuosikymmenten taakse siirtyvän tunnelman", kehuu juontaja Tapani Ripatti.
Katsele ja kuuntele

Tehosekoittimen viimeinen keikka

4 videoleikettä

Tehosekoitin soitti 13-vuotisen taipaleensa viimeisen keikan Ankkarockissa vuonna 2004. Haastattelussa kitaristi Matti Mikkola ja laulaja Otto Grundström selvittävät lopettamisensa syitä.
Katsele ja kuuntele

Live: Jimi Tenor

3 videoleikettä

Lahtelaisen multi-instrumentalisti Jimi Tenorin yhden miehen show YleX:n järjestämällä klubilla Helsingin Tavastialla.
Katsele ja kuuntele

Terveet Kädet on suomalaisen hardcoren kova ydin

2 videoleikettä

Terveet Kädet on vanhin edelleen toimiva hardcoreyhtye Suomessa. TK aloitti uransa vuonna 1980 muutaman kymmenen sekunnin pituisilla sähköshokkimaisilla metelibiiseillä.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Jonna Tervomaa

3 videoleikettä

Harva Syksyn sävel -voittaja nousee suomalaisen nuorison idoliksi 15 vuotta voittonsa jälkeen. Jonna Tervomaalla onkin repussaan kaksi hyvin erilaista artistin uraa.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Teräsbetoni

2 videoleikettä

Suomen euroviisuedustaja Teräsbetoni on power- tai sankarimetallia soittava yhtye, joka julistaa lauluillaan metallista sanomaa ja elämäntapaa.
Katsele ja kuuntele

Those Lovely Hula Hands viihdyttää

1 videoleike

Timo Aarnialan ja Meri Vennamon nokkahuilu- ja kielisoitinyhtye Those Lovely Hula Hands ihastutti aikalaisia hippihenkisellä kamarimusiikillaan 1960-luvun lopussa.
Katsele ja kuuntele

Tiktak Tavastialla

3 videoleikettä

Tiktak nousi Helsingin Tavastian lavalle tammikuussa 2004. Tuolloin tyttöyhtye oli jo saavuttanut useita kulta- ja platinalevyjä.
Katsele ja kuuntele

Toloselta kävi proge ja polkka

4 videoleikettä

Suomalaisen kitarakuninkaan kansainväliseltä bändiltä taittuivat niin samba kuin Säkkijärven polkka. Jukka Tolonen Bandissa soitti muusikoita kolmesta eri kansakunnasta.
Katsele ja kuuntele

Topmost - aikansa popykköset

4 videoleikettä

Helsinkiläinen Topmost oli vuosina 1966-67 Suomen suosituimpia kitarabändejä. Sen käännöshittejä olivat mm. Näen mustaa vain ja Merisairaat kasvot.
Katsele ja kuuntele

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

3 videoleikettä

Timo Rautiainen ja Niskalaukaus mullistivat 2000-luvun alussa niin suomirockin kuin kotimaisen metallin: äidinkielinen hevi oli jotain odottamatonta.
Katsele ja kuuntele

Antti Tuisku: Sekaisin

1 videoleike

Suomalaisen dance-popin nuori kuningas esitti YleX Popissa vauhdikkaasta tanssi-illasta kertovan kappaleen Sekaisin.
Katsele ja kuuntele

The Twisters Järvenpään torilla

3 videoleikettä

Järvenpääläinen rockabillykvartetti The Twisters viihdyttää toriyleisöä Fats Dominon ja Crazy Cavanin musiikilla kesällä 1980.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Lauri Tähkä & Elonkerjuu

3 videoleikettä

Kesän perinteisesti aloittavassa YleX Popissa esiintyi vuonna 2007 viime vuosina suureen suosioon noussut Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
Katsele ja kuuntele

Tero Vaara ja Mamba

3 videoleikettä

"Romanttisesta aihepiiristä on tullut vähän sanomista", Mamban lauluntekijä Tero Vaara totesi Yölinja-ohjelmassa vuonna 1988.
Katsele ja kuuntele

Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta

1 videoleike

Ultra Bra oli mukana Provinssirockissa kesällä 1999 ja esitti mm. yhden tunnetuimmista kappaleistaan Minä suojelen sinua kaikelta.
Katsele ja kuuntele

Ultra Bra: Sinä lähdit pois

1 videoleike

Ultra Brata voidaan pitää yhtenä 90-luvun loppupuolen merkittävimmistä yhtyeistä kotimaisen pop-musiikin saralla. Sen tunnetuimpia kappaleita on ”Sinä lähdit pois”, joka on yhtyeen menestyneimmän Kroketti-albumin ainoa single-julkaisu.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Uniklubi

1 videoleike

Uniklubi keikalla YLEX:n Studio B:ssä. Bändi esittää kappaleen "Kukka" Syvään Valoon-albumin julkaisupäivänä 4.3.2009.
Katsele ja kuuntele

Waltari piti hämmentämisestä

2 videoleikettä

Mika Waltarin mukaan nimetty Waltari-yhtye oli 90-luvun alussa suomalaisen metallimusiikin vientitoiminnan päänavaaja Keski-Euroopan markkinoilla.
Katsele ja kuuntele

Ville Valo: Paratiisi

1 videoleike

Ville Valo ihaili nuorena Rauli Somerjokea. Agents-yhtyeen Laulava sydän -ohjelmassa hän pääsi tulkitsemaan kaikkien aikojen suosituimman Badding-biisin.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008: Jenni Vartiainen

2 videoleikettä

Provinssirockin X-Stagen ensimmäinen esiintyjä perjantaina 13. päivä kesäkuuta 2008 oli Jenni Vartiainen, joka esitti mm. Emma-palkitun Ihmisten edessä -kappaleen.
Katsele ja kuuntele

Viestejä Rajan Takaa

2 videoleikettä

Raju jyväskyläläinen underground-progeyhtye Viestejä Rajan Takaa esiintyy Koskenharjun nuorisotalolla vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Maija Vilkkumaa livenä

5 videoleikettä

2000-luvulla listaykköseksi noussut Maija Vilkkumaa esittää YleX:n kesäisessä puistokonsertissa hittinsä Satumaa-tango, Mun elämä ja Ei.
Katsele ja kuuntele

Veltto Virtanen: Veltto ratsastaa jälleen

2 videoleikettä

Pertti "Veltto" Virtanen kertoo olevansa runoilijan, muusikon, filosofin ja psykologin nietzscheläinen synteesi - joillekin ehkä profeettakin.
Katsele ja kuuntele

Wigwam: Kite

1 videoleike

Uusiutunut Wigwam esittää näytteitä tulevalta Nuclear Nightclub –albumilta pohjoismaisessa musiikkiohjelmassa joulukuussa 1974.
Katsele ja kuuntele

Wigwam radiossa

6 audioleikettä

Wigwam oli 1970-luvulla suomalaisen progerockin lipunkantaja. Yleisradio tallensi livenä sekä "vanhan" että "uuden" Wigwamin esiintymisiä.
Katsele ja kuuntele

Wigwam ja Seija Simola psykedelian pyörteissä

2 videoleikettä

Arkistolöytö vuodelta 1969: Wigwam ja Eero Koivistoinen esittävät Seija Simolan kanssa kaksi rocknumeroa valuvien kuvioiden välkkeessä.
Katsele ja kuuntele

Pepe Willberg: Rööperiin

1 videoleike

Pepe Willberg levytti Jormas-yhtyeen kanssa vuonna 1967 Beatlesin Penny Lanen, joka taipui suomeksi Rööperiin.
Katsele ja kuuntele

XL5 - poikabändi Hyvinkäältä

5 videoleikettä

XL5 oli Suomen vastine Take Thatin kaltaisille poikabändeille. "XL5 oli tuote, mutta me tehtiin silti muutama hieno popkappale", Mica sanoo vuonna 2007.
Katsele ja kuuntele

YUP livenä

3 videoleikettä

Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit -yhtye syntyi Savonlinnassa vuonna 1987. Nimi lyheni pian käytännöllisempään muotoon ja viimein seurasi menestyskin.
Katsele ja kuuntele

Provinssi 2008 - YUP: Minä olen Myyrä

1 videoleike

Kesän 2008 Provinssirockin X-Stagella esiintyi lauantai-illalla YUP, joka esitti keikan viimeisenä kappaleena 1990-luvulla tehdyn laulun Minä olen myyrä.
Katsele ja kuuntele

Yö työssä

6 videoleikettä

Yö oli 80-luvun Porirockin ensimmäinen lipunkantaja. Olli Lindholmin taustaan kuuluivat niin punk kuin äidinmaidossa imetty suomi-iskelmä.
Katsele ja kuuntele

Zen Caféa livenä

4 videoleikettä

Zen Café perustettiin 1990-luvun alussa, mutta suurempaan menestykseen yhtye nousi vuonna 1999 Ua Ua -levyn myötä.
Katsele ja kuuntele

Zero Nine: Angel of Mercy

1 videoleike

Kuusamolaisyhtye viettää faneineen painavan musiikin iltaa Tampereen Tullikamarilla. Laulu armonenkelistä on bändin toiseksi menestyneimmältä albumilta Intrigue.
Katsele ja kuuntele

Pop-SM 1969 oli Suomen rocktoivojen katselmus

6 audioleikettä ja 1 videoleike

Vaasan Kesä -tapahtuman yhteydessä järjestettiin vuonna 1969 tiettävästi Suomen ensimmäinen radioitu rockbändikisa. Mukana oli maan tulevia pophuippuja Remu Aaltosesta Pave Maijaseen.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Heikki Silvennoinen & The Rest

3 videoleikettä

Kuinka sujuu suomalaisilta blues? Mallia näyttää koomikkonakin tunnettu Heikki Silvennoinen yhtyeineen.
Katsele ja kuuntele

Live: The Crash

3 videoleikettä

Turkulainen pop-kokoonpano The Crash jätti lopettaessaan jälkeensä monta haikeaa kevyen kitarapopin ystävää. Yhtye muistetaan tarttuvista pop-melodioista ja etenkin solisti Teemu Brunilan omalaatuisesta laulutyylistä.
Katsele ja kuuntele

Live: Rubik

2 videoleikettä

Rubik oli yksi vuoden 2007 puhutuimmista kotimaisista indietulokkaista. Yhtye esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa kyseisen vuoden kesänä.
Katsele ja kuuntele

Live: Regina

2 videoleikettä

Heleä-äänisen Iisa Pykärin laulu rullaavan sähkörumpukompin ja kekseliäiden melodioiden kera on luonut Reginalle tunnistettavan soundin. Kriitikoiden ja indiekansan lempilapsi livenä Nosturissa ja Provinssirockissa.
Katsele ja kuuntele

Live: Pepe Deluxé

1 videoleike

Kotimaassaan harvoin keikoilla nähty Pepe Deluxé soitti ensimmäisen livensä Suomessa vasta 11 vuotta perustamisensa jälkeen. Erityisesti ulkomailla menestystä niittänyt yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen farkkujätin mainoskampanjasta.
Katsele ja kuuntele

Live: Matti Johannes Koivu

2 videoleikettä

Folk-tunnelmoija Matti Johannes Koivu lumoaa lempeällä lauluäänellään ja sydämeen käyvillä sanoituksillaan. Sympaattinen laulaja-lauluntekijä konsertoi Tavastialla ensimmäisen soololevynsä julkaisun aikoihin vuonna 2006.
Katsele ja kuuntele

Live: Samae Koskinen

2 videoleikettä

Mystinen psykepoppari vai ujo runopoika Riihimäeltä? Samae Koskisen kaksi muusikkominää englanniksi levyttävän Sister Flo -yhtyeen keulahahmona ja omista tunteistaan sanailevana sooloartistina eroavat toisistaan melko lailla.
Katsele ja kuuntele

Miljoonasade: Lapsuuden sankarille

1 videoleike

Heikki Salo oli kolmevuotias, kun ensimmäinen ihminen nousi avaruuteen. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin hän teki Juri Gagarinista laulun.
Katsele ja kuuntele

Noidannuoli: The Little House I Used to Live in

1 videoleike

Helsinkiläinen progeyhtye Noidannuoli ei koskaan ehtinyt levyttämään. Ainoassa tv-taltioinnissaan vuonna 1971 se tulkitsi Frank Zappaa.
Katsele ja kuuntele

Soulset oli soulin sanansaattaja Suomessa

3 audio- ja 2 videoleikettä

Soulset oli Suomen ensimmäinen nimenomaisesti soulmusiikille omistautunut bändi. Jazzareista ja poppareista kokoonpantu yhtye voitti tanakalla menollaan myös kultamitalin Bulgariassa.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 13.05.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä