yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Media /

Muistikuvaputki - visailua

Kuva: Rouva Ruutu. YLE.

Tietokilpailut ovat aina olleet katsojien suosiossa, mutta ”suhde tietoon on jotenkin muuttunut”, kuten rouva Ruutu muotoilee.

Aikaisemmin viisaat etsivät vastauksia oikeasti visaisiin kysymyksiin, nykyisin nopeus, arvailu ja osallistujien nolaaminen ovat tulleet tärkeämmäksi kuin tieto tai osaaminen.

Esko Kivikosken kaltaisista tietokilpailusankareista tuli koko kansan suosikkeja ja julkkiksia vielä 1990-luvun lamassakin: kukapa ei muistaisi seitsenkertaista Suomen tietoviisasta Erik Toivasta! Suomen joukkueen pärjäämistä seurattiin kiihkeän intensiivisesti yhteispohjoismaisissa visailuissa Arpa on heitetty ja Kontrapunkti.
Pikkuhiljaa visailut muuttuivat leikkimielisiksi hassutteluiksi, Speden speleiksi ja Talonpojan ralleiksi.

2000-luvun todellisuustelevisio on tuonut kilpailemiseen uutta potkua: hiljaiset tietoviisaat jäävät jalkoihin kun sosiaalisesti ja fyysisesti lahjakkaat selviytyjät lähtevät morsiamen metsästykseen.

AVAINSANAT: Muitikuvaputki, visailukysymykset


Katsele ja kuuntele

Tietokilpailu

1 videoleike

Mitä yhteistä on kalalla ja ihmisellä? Mitkä ovat nykyaikaisen 5-ottelun lajit? Armand Lohikoski ja Tauno Rautiainen tarjoavat valoa ja valistusta katsojille.
Katsele ja kuuntele

Tarvan Laatikkoleikki

1 videoleike

Television alkuaikojen suursuosikki tuotiin ruutuun 123. kerran juhlaohjelmassa vuonna 1964. Palkintoihin kuuluivat mm. minkkihattu, alppilamppu ja kärpäslätkä.
Katsele ja kuuntele

Esko Kivikoski - Kyllä

2 videoleikettä

1960-luvun television kestosuosikki oli tietokilpailujen mestari Esko Kivikoski. Hänet palkittiin Telvis-patsaalla kaksi kertaa.
Katsele ja kuuntele

Kirsti Rautiainen Viiden visailussa

1 videoleike

Kirsti Rautiainen juontaa ylioppilaskuntien tietovisaa vuonna 1966. Vastakkain ovat Oulun ja Tampereen opiskelijajoukkueet.
Katsele ja kuuntele

Visailua puolalaisittain

3 videoleikettä

Vuonna 1963 televisiossa kilpailtiin Puola-tietoudesta. Voittajille oli luvassa matka Puolaan, radiovastaanotin sekä taidekristallia.
Katsele ja kuuntele

Thilia Thalia Thallallaa

2 videoleikettä

Letkeä teatterivisailu Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia tv-katsojia usealla tuotantojaksolla vuodesta 1982 alkaen.
Katsele ja kuuntele

Kahden vaiheilla

1 videoleike

Tuttu jutun edeltäjässä Kahden vaiheilla -ohjelmassa vieralivat mm. Hannele ja Hannu Lauri sekä Sinikka Hurskainen-Leppänen ja Urpo Leppänen.
Katsele ja kuuntele

Talonpojan ralli

5 videoleikettä

Talonpojan ralli oli 1990-luvun leikkimielinen kilpailu, jossa emännät ja isännät kilpailevat heille tutuissa ja tuntemattomissakin lajeissa.
Katsele ja kuuntele

Suomen tietoviisas

2 videoleikettä

Moninkertainen Suomen tietoviisas hammaslääkäri Erik Toivanen pantiin lopulta kamppailemaan kaksimiehistä joukkuetta vastaan.
Katsele ja kuuntele

Lasten tietokilpailu Markus-sedän johdolla

1 audioleike

Lastentunneilla pidettiin myös silloin tällöin tietokilpailuja. Tässä tietokilpailussa kolme tyttöä ja kolme poikaa kisaavat keskenään.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 07.12.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä