yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Elokuvan aikakaudet ja tekijät /

Elokuvan uusi aalto

1950-60-luku

Kuva: Jean-Luc Godard. (1960-luku) Pressfoto.

Ranskan elokuvan uusi aalto teki läpimurron vuonna 1959. Elävä arkisto tarjoaa harvinaisia arkistohelmiä tausta-aineistoksi YLE Teeman laajaan elokuvasarjaan.

Uuden aallon, ”nouvelle vaguen”, ydinryhmänä olivat kameraan tarttuneet filmihullut ja kriitikot.

Liikkeen teki maailmalla tunnetuksi Francois Truffaut´n 400 kepposta. Muita ohjaajanimiä olivat mm. Jean-Luc Godard, Alan Resnais, Claude Chabrol, Jacques Demy, Eric Rohmer, Jacques Rivette, Agnes Varda ja Louis Malle.

Uuden aallon keskeisimmät hahmot olivat alun perin Cahiers du Cinema –lehteen kirjoittavia filmihulluja. He oppivat tekemään elokuvia katsomalla ja ruotimalla niitä juurta jaksain.

Nuoret filmihullut pyrkivät eroon orjallisesta juonesta ja käyttivät keinoinaan mm. improvisointia, hyppääviä leikkauksia, kollaasitekniikkaa jne.

Elokuvat tehtiin yleensä pienillä budjeteilla. Kamerat vietiin ulos studiosta kaduille ja asuntoihin.

Uuden aallon edustajat korostivat elokuvien olevan ohjaajiensa persoonallisia näkemyksiä. Ohjaaja oli ”auteur”, filmin taiteellinen luoja.

Teksti: Jukka Lindfors

YLE Teema juhlistaa Ranskan uuden aallon 50-vuotisjuhlaa mittavalla elokuva- ja dokumenttisarjalla 14.3.-29.5.2009.

AVAINSANAT: elokuvat, nouvelle vague, Ranska, uusi aalto


Katsele ja kuuntele

Francois Truffaut kohtaa Hannu Karpon

1 videoleike

Hannu Karpo nimittää uutta aaltoa vanhaksi, väsyneeksi mainingiksi. Truffaut kehuu Tuntematonta sotilasta parhaaksi näkemäkseen sodanvastaiseksi elokuvaksi.
Katsele ja kuuntele

Francois Truffaut Suomessa 1964 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Ranskan uuden aallon kärkinimi François Truffaut kutsui elokuvaa äidinkielekseen. Peter von Bagh tulkitsi hänen ajatuksiaan suomeksi vuonna 1964.
Katsele ja kuuntele

Jean-Luc Godardin tv-haastattelu 1965

1 videoleike

Ohjaaja Jean-Luc Godard sanoo olevansa kriitikko, joka tekee elokuvia. Hän kertoo Suomen televisiolle työtavoistaan, tekniikastaan ja elokuvanäkemyksistään.
Katsele ja kuuntele

Jean-Luc Godard von Baghin haastattelussa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon kiellettiin aluksi Suomessa. Hyvä, että edes sensorit katsoivat filmin moneen kertaan, ohjaaja myhäilee Peter von Baghille.
Katsele ja kuuntele

Claude Chabrol kylässä 1966

2 videoleikettä

Claude Chabrol kuului elokuvalehti Cahiers du Cinéman ympärille syntyneeseen uuden aallon ydinryhmään. Suomessa häneltä kyseltiin mm. Mika Waltarista.
Katsele ja kuuntele

Jacques Demy, uuden aallon romantikko

1 videoleike

Jacques Demy muistetaan lähinnä yhdestä elokuvasta: läpilauletusta, haikeasta rakkaustarinasta Cherbourgin sateenvarjot.
Katsele ja kuuntele

Jean-Pierre Léaud, uuden aallon ikoni

1 videoleike

Näyttelijä Jean-Pierre Leaud antoi vuonna 1959 kasvot koko uudelle aallolle. 31 vuotta myöhemmin hän nimesi Aki Kaurismäen "uudeksi uudeksi aalloksi".
Katsele ja kuuntele

"Arvottomien" Kaurismäet

1 videoleike

Elokuvaveljekset Mika ja Aki Kaurismäki paljastavat: "Arvottomien" tarina ei ole yksinkertainen, sillä mies ja nainen suutelevat siinä monesti.
Katsele ja kuuntele

Risto Jarva puhuu

1 videoleike

Suomen 1960-luvun ”uuden aallon” johtohahmo tahtoi kuvata todellisuutta elävämpänä kuin se oli. Hän kertoo katsovansa elämää kuin elokuvaa.
Katsele ja kuuntele

Kokeilija Eino Ruutsalo

1 audioleike

Taidemaalari ja elokuvaohjaaja Eino Ruutsalo kannatti taiteiden välistä yhteistyötä. Hän kertoo filmeistään ja niiden poikkeuksellisesta musiikista.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Uuden aallon keskeisiin näyttelijöihin kuuluivat mm. Jean-Paul Belmondo, Jean-Pierre Leaud ja Anna Karina.
  • Liikettä innoittivat mm. italialainen neorealismi sekä John Fordin, Orson Wellesin ja Alfred Hitchcockin kaltaiset amerikkalaiset mestarit.
  • Uuden aallon kulta-aikaa oli 1960-luvun alku. Liike on vaikuttanut moniin myöhempiin tekijöihin, USA:ssa mm. Arthur Penniin, Robert Altmaniin, Francis Ford Coppolaan ja Quentin Tarantinoon.
  • Suomessa uuden aallon vaikutus on näkynyt mm. Mauno Kurkvaaran, Erkko Kivikosken, Eino Ruutsalon, Risto Jarvan ja sittemmin Aki Kaurismäen elokuvissa. Sen merkitys vuonna 1968 perustetulle Filmihullu-lehdelle oli myös suuri.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 10.03.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä