yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Aatteen ja hengen laulut /

Vasemmistolaiset laulut

1905 - 1981

Kuva: Agit-Prop-kvartetti esiintyy. (1977) YLE kuvanauha.

Laulua politiikan aseena on Suomessa määrätietoisimmin käyttänyt vasemmisto. Vanha työväenliike liikkui marssin tahdissa, 1970-luvulla rytmit olivat modernimpia.

Kuorolaulu ja torvisoitto tulivat osaksi työväenliikkeen kulttuurivarustusta jo sen alkuvaiheissa 1800-luvun lopulla. Ensimmäiset työväenlaulut olivat usein korkealentoisen aatteellisia, mutta myös värikkäitä kuvauksia työväestön kurjuudesta suosittiin.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä lauluja alettiin omaksua myös Venäjältä, Saksasta ym. työväenliikkeen vahvoista maista.

Kansalaissota synnytti oman mittavan laulustonsa. Työväenliikkeen jakauduttua vuoden 1918 jälkeen sen kummallakin haaralla kehittyi laaja kisällilauluperinne. Kommunistien laulusto sai runsaasti vaikutteita Neuvostoliitosta.

Suuren renessanssinsa poliittinen laulu koki 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla ennen kaikkea nuorison vasemmistolaistumisen myötä. Uudet levytykset vanhoista työväenmarsseista möivät kultaa, mutta niiden rinnalle kehittyi uusi yhteiskunnallisen laulun liike.

Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja muut säveltäjät korvasivat vanhan marssi- tai valssipoljennon beatmusiikilla, soulilla ja bossanovalla.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: poliittiset laulut, työväenlaulut, työväenmusiikki, vasemmistolaisuus, vasemmistoliikkeet, vasemmistopuolueet


Katsele ja kuuntele

Agit-Prop: Kenen joukoissa seisot

1 videoleike

Aulikki Oksasen "Kenen joukoissa seisot" -kappale nousi 1970-luvun taistolaisliikkeen tunnuslauluksi. Siitä tuli myös pysyvä osa Agit-Propin ohjelmistoa.
Katsele ja kuuntele

Agit-Prop: On jotain mikä yhdistää

2 videoleikettä

Poliittisen laululiikkeen suomalainen ikoni Agit-Prop osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1975. Laulussa puhutaan mm. vapusta ja lokakuun vallankumouksesta.
Katsele ja kuuntele

Agit-Prop: Oppimisen ylistys

1 videoleike

Seitsemänkymmenluvun poliittisen laululiikkeen kärkikvartetti esittää Bertolt Brechtin klassikkorunon television vappuohjelmassa vuonna 1975.
Katsele ja kuuntele

Agit-Prop: Sinä tiedät luokkasi lait

1 videoleike

Elvi Sinervon runo kertoo Kemin vuoden 1949 lakoista, joissa kaksi erottelutyömaan työläistä sai surmansa lakkokahakassa virkavaltaa vastaan.
Katsele ja kuuntele

Kati Bergman: Laulu siirtotyöläisestä

1 videoleike

Työväenlauluista koskettavimpia on Laulu siirtotyöläisestä, joka kertoo sodanjälkeisten vuosikymmenten suomalaisestakin ilmiöstä, siirtotyöläisyydestä.
Katsele ja kuuntele

Reijo Frank: Kahden laulu

1 audio- ja 1 videoleike

Työväenmusiikin 1970-luvun renessanssi nosti esiin viilarin, joka oli jo vuosikaudet esittänyt samoja viisuja. YLE taltioi Reijo Frankin konsertin vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Reijo Frank: Monella menee hyvin

1 videoleike

Perinteisen työväenlaulun veteraani esittää modernimpaa poliittista satiiria vuonna 1981 taltioidussa konertissa Nummelan työväentalolla.
Katsele ja kuuntele

Reijo Frank: Veli sisko

1 videoleike

Vanhat työväenlaulut heräsivät henkiin 1970-luvulla. Reijo Frankin tavaramerkiksi muodostui tämä Etiopian sodasta ja Kiinan tapahtumista kertova rauhanlaulu.
Katsele ja kuuntele

Kristiina Halkola: Laulu 20 perheestä

1 videoleike

Aatteen mannekiini Kristiina Halkola lauloi 1960-luvun lopussa televisiossa klassikoksi jääneen kabareekappaleen Laulu 20 perheestä.
Katsele ja kuuntele

Kristiina Halkola: Siirtotyöläinen

1 videoleike

Maaseudun elinolojen kiristyminen 1960-luvulla pakotti monet Etelä-Suomen suurille siirtotyömaille. Aulikki Oksanen teki siirtotyöläisistä lauluklassikon.
Katsele ja kuuntele

Kalle Holmberg: Taistojen tiellä

1 videoleike

Suosittu työväenlaulu oli alunperin suojeluskuntamarssi. Teatterimies Kalle Holmberg johtaa komealla tyylillään sen joukkoesitystä Paattisissa vuonna 1972.
Katsele ja kuuntele

Heikki Kinnusen Vapaa maa suututti Holkerin

2 videoleikettä

Gryndereitä, vuokranantajia ja kokoomuspuoluetta ruoskinut ralli aiheutti Harri Holkerin ulosmarssin ja poiki varoituksia Yleisradion hallintoelimiltä.
Katsele ja kuuntele

Kumouslaulujen klassikkoja

10 audioleikettä

Suomalaiset kuuntelivat vallankumouksellisia levylauluja jo 1900-luvun alussa. Suuret levy-yhtiöt julkaisivat sosialistisia äänitteitä Työväen marssista Rajamäen farssiin.
Katsele ja kuuntele

Marseljeesi savoksi

1 audioleike

"Lyyvä mutjauttakkee näin - pois valta riähkijäin!" Näin kehottaa savonkielinen versio maailmankuulusta vallankumouslaulusta.
Katsele ja kuuntele

Punaviesti - ohjelmaryhmä 1970-luvulta

2 audio- ja 2 videoleikettä

Poliittisen laulun liikkeessä toimi 1970-luvulla paljon muitakin kuin taistolaisia. Punaviesti edusti sosialidemokraattisten ohjelmaryhmien kärkeä.
Katsele ja kuuntele

Sabotaasikonserteista laululiikkeeseen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Kari Rydman ja Kaj Chydenius nousivat 1960-luvulla esiin säveltäjinä ja kriitikoina.
Katsele ja kuuntele

Sinbad kokosi poliittisia lauluja kautta maailman

9 videoleikettä

Laila Kinnunen, Fredi ja Kivikasvot, Marion Rung ja Muksut esittävät Sinbad-viihdesarjassa kantaaottavia lauluja mm. Tšekkoslovakiasta.
Katsele ja kuuntele

Kun työväenlauluja ei saanut veisata ulkosalla

1 audioleike

Kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen kertoo suomalaisten työväenlaulujen vaiheista vapun alla 1968. Väkevät vallankumousmarssit olivat oman aikansa hittibiisejä.
Katsele ja kuuntele

Työnlaulajat: Köyhälistön laulu

1 videoleike

"Köyhälistön laulu" eli "Köyhälistön marssi" on vanhimpia suomennettuja työväenlauluja. Se oli Saksan sosialidemokraattisen puolueen ensimmäinen taistelulaulu.
Katsele ja kuuntele

Työväen marssi

3 videoleikettä

Sosiaalidemokraattien tunnuslaulu Työväen marssi syntyi 1800-luvun loppupuolella. Se oli aluksi koko työväenliikkeen laulu.
Katsele ja kuuntele

Persona non grata: Kristiina Halkola

1 videoleike

Tuleeko yrittäjänä ja työnantajana toimivasta henkilöstä automaattisesti porvari? Ainakin vasemmistoradikaalien ikoni, näyttelijä Kristiina Halkola nukkuu edelleen yönsä hyvin, vaikka näitä molempia onkin.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 27.04.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä