yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Kirka Babitzin

1950 - 2007

Kuva: Kirka Babitzin. (1960-luku) Kalle Kultala.

Suomenvenäläisen putkimiehen pojasta tuli yksi Suomen suosituimmista laulajista. Kirka Babitzin kuoli sairaskohtaukseen tammikuussa 2007.

Kirill "Kirka" Babitzin (1950 - 2007) aloitti laulajanuransa helsinkiläisen The Creatures -yhtyeen solistina vuonna 1964.

Yhtyeeseen myöhemmin liittynyt Remu Aaltonen on muistellut yhtyetoverinsa vaikuttavaa esitystä: "Kirka huusi niin et nielurisat lensi viis metrii kitalaesta pihalle. Mä ajattelin jumalaut mikä peto."

Vuonna 1967 Kirka teki läpimurron sooloartistina, ja hänestä tuli 1960-70-lukujen suosituimpia teini-idoleja.

Kirkalle valikoitu levytysmateriaali oli usein iskelmällistä, vaikka hän itse rakasti ennen kaikkea rockia ja soulia. Tämä ristiveto leimasi hänen uraansa etenkin 1970-80-luvuilla.

Menestys hiipui välillä, mutta 1980-luvun lopussa Kirka nousi uuteen megasuosioon reggaesävyisellä iskelmällä Surun pyyhit silmistäni.

1990-luvun lopulla Kirka levytti uutta materiaalia enää harvakseltaan, mutta 2000-luvulla häneltä ilmestyi jälleen kolme cd:tä.

56-vuotias laulaja menehtyi kotonaan 31. tammikuuta 2007.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: esiintymistaito, idolit, iskelmät, julkisuus, laulajat, maine, menestyminen, popmusiikki, rock, soul, suomenvenäläiset, suosio, tulkinta, tähteys, viihdetaiteilijat


Katsele ja kuuntele

Kirka: Mamy Blue

2 videoleikettä

Kirka Babitzin eli 1970-luvun alussa suosionsa huippuvuosia. Pop Story -ohjelmassa hän laulaa mm. uuden hittinsä Mamy Blue.
Katsele ja kuuntele

Kirka: Neidonryöstö

1 videoleike

Suomessa elettiin keväällä 1976 Fredin Pump-pump-huumaa. Myös Kirka oli mukana Eurovision laulukilpailun Suomen-karsinnassa.
Katsele ja kuuntele

Kirka: Hengaillaan

1 videoleike

Kirka ehti yrittää pääsyä euroviisuihin ainakin kymmenen kertaa ennen kuin tärppäsi. Kappale Hengaillaan edusti Suomea vuonna 1984 Luxemburgissa.
Katsele ja kuuntele

Kirka: Hetki lyö, Born to Be Wild, Surun pyyhit silmistäni

3 videoleikettä

Hetki lyö oli Kirka Babitzinin läpilyöntikappale, Born To Be Wild hänen rock-tavaramerkkinsä, ja Surun pyyhit silmistäni nosti hänen uransa uuteen nousuun.
Katsele ja kuuntele

Kirka fan-klubin keskellä

1 videoleike

Kirka Fan Club kokoontui Lahdessa ravintola Torvessa vuonna 1971. Tämä Kirkan ihailijakerho tarjosi faneille mm. Kirka-julisteita ja -kortteja.
Katsele ja kuuntele

Kirillin vuosikymmenet

5 audioleikettä

Kirka Babitzin aloitti esiintymiset 5-6-vuotiaana soittamalla hanuria vanhuksille. Viisikymmentä vuotta myöhemmin hän luonnehti itseään "kansakunnan psykiatriksi".
Katsele ja kuuntele

Kirka - laulava perheenisä

1 videoleike

1980-luvun alussa Kirka Babitzin oli kolmen pienen lapsen laulava isä. Kirka kertoo kuinka hän sovittaa yhteen laulajan ja perheenisän roolin.
Katsele ja kuuntele

Ystävät muistelevat Kirkaa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

4 audioleikettä

Remu, Hector, Kassu Halonen ja isä Mitro kertovat Kirka Babitzinista. "Hän toi soundillaan ja luonnonvoimallaan uuden ulottuvuuden koko Suomen poppariympyröihin", Hector sanoo.
Katsele ja kuuntele

Kirka 1970-luvulla Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

8 audioleikettä

Nuori Kirka Babitzin revittää innolla soulia, rockia ja bluesia Radion tanssiorkesterin ja Islanders-bändin säestyksellä 1970-luvun radioäänitteillä.
Katsele ja kuuntele

Nuori Kirka

2 videoleikettä

Vuosina 1967-1969 Kirka otti ensimmäisiä askeleitaan rocktähtenä. Creatures-yhtyeen solistista tuli maan nuorison kiihkeästi palvoma nuorisoidoli.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Kirkan ensilevytys oli vuonna 1967 ilmestynyt Anna suukko vain, jolla häntä säesti Blues Section
  • Hänen läpimurtolevynsä oli samana vuonna tehty Hetki lyö
  • Muita varhaisia hittejä olivat Leijat, Ehkä suukon antaa saan, Viimeiseen mieheen, Varrella virran ja Mamy Blue
  • Uuden suosion tuonut Surun pyyhit silmistäni (1988) synnytti huikean, yli 200 000 kappaleen albumimyynnin
  • Kirka edusti Suomea euroviisuissa vuonna 1984 kappaleella Hengaillaan

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Kinnunen, Raila: Enimmäkseen Kirkasta, WSOY 1999.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 31.01.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä