yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Hiihdon MM-kisat /

Hiihdon MM Lahdessa 1926 ja 1938

1926, 19388

Kuva: Selostaja Pekka Tiilikainen Salpausselän kisoissa. (1938) YLE.

Salpausselän MM-hiihdot alkoivat vuonna 1926 pidetyistä 1926 ”kongressikisoista”, joihin osallistui hiihtäjiä 15 eri kansakunnasta.

Ohjelmassa oli kaksi hiihtomatkaa, yhdistetyn kilpailu ja mäkihyppy. Suomi voitti hiihdot, mutta Norjan kolmoisvoitot muissa lajeissa toivat sille ykkössijan mitalitilastossa.

Vuonna 1938 pidetyissä MM-kisoissa ylitettiin jo 100 000 katsojan raja. Juhlamieltä nosti eritoten se, että Suomi voitti kaikki maastohiihtolajit.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1926, 1938, hiihto, Lahti, maailmanmestaruuskisat, mäkihyppy, Salpausselän kisat, talviurheilu, urheilu


Katsele ja kuuntele

Lahden ensimmäiset MM-isännyydet

2 audioleikettä

Salpausselän ensimmäisissä kansainvälisissä hiihtokisoissa hiihdettiin naamarit päässä ja hypättiin ennennäkemättömiä 40 metrin mäkiloikkia.
Katsele ja kuuntele

MM-kisat toista kertaa Lahdessa

2 audioleikettä

Myös Yleisradio panosti vuoden 1938 Salpausselän MM-hiihtoihin koko rintamalla. Tunnelmia tallennettiin rautatieasemalla, pujottelukisassa ja löytötavaratoimistossa.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä