yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rockin ja popin ilmiöitä /

Mustahuulia ja futurockia

1981 - 1984

Kuva: Bela Lugosi -klubin mainosjuliste. (1983) YLE kuvanauha.

Vieraantuneisuuteen viehtynyt syntikkapop ja synkistelevä goottirock ottivat syrjäisessä Suomessakin angstisia ensiaskeleitaan 1980-luvun alussa.

1970-luvun lopun punk-buumin jälkeen Britanniasta levisi Eurooppaan uusfuturismiksi tai uusromantiikaksi kutsuttu klubikulttuuri, joka vannoi poseerauksen, coolin ja dekadenssin nimeen.

Sitä säesti Kraftwerkilta ja David Bowielta vaikutteita saanut elektroninen tanssimusiikki. Syntesoijien ja rytmikoneiden teknologinen kilkutus maalasi kuvia vieraantuneesta tai robottimaisesta maailmasta.

Nihilistisimpiä sävyjä viljelivät Joy Divisionin, Bauhausin, Birthday Partyn ja Killing Joken kaltaiset postpunk-bändit, joiden synkistelyä alettiin jälkikäteen nimittää goottirockiksi.

1980-luvun alun aktiviteetti raivasi tietä myöhemmälle klubi- ja ravekulttuurille. Futurock vaikutti teknoon ja tanssipoppiin, ja goottirockille ovat kiitollisuudenvelassa monet modernit metalliyhtyeet.

Eri suuntaukset eriytyivät kuitenkin vasta myöhemmin. 80-luvun alussa kaikki tyyliä korostava ja dekadenssiin viittaava kuului samaan pakettiin. Mustat asusteet ja huuliväri antoivat Suomessa nimityksen koko tyylisuunnalle.

Teksti: Jukka Lindfors

Tutustu myös tähän: Pete Europan dokumenttielokuva Timanttikoirien vuosi 1984 on katsottavissa YLE Areenassa 23.4.2011 asti.

AVAINSANAT: Bela Lugosi, futurock, goottirock, syntesoijapop


Katsele ja kuuntele

Pin Ups - suomalaiset supertähdet

1 audioleike

Tuleva elokuvaohjaaja Pete Europa kunnostautui 1980-luvulla tyyliniekkana, underground-happeningien järjestäjänä ja trash-glam-yhtye Pin Upsin solistina.
Katsele ja kuuntele

Bela Lugosi esittäytyy

2 videoleikettä

Helsinkiläinen Bela Lugosi -klubi kokosi 1980-luvun alkupuolella yhteen goottirockin, kauhuromantiikan, mustien vaatteiden ja riehakkaan yöelämän ystävät.
Katsele ja kuuntele

Hefty Load: 1st Class Ass

1 videoleike

Suomalaisen goottirockin funk-osastoa edusti helsinkiläinen mustanpuhuva Hefty Load -yhtye, jonka keikka taltioitiin Tavastialla lokakuussa 1984.
Katsele ja kuuntele

Jimi Sumén: Boys And Girls

1 videoleike

Lappeenrantalaisesta kitaravelhosta tuli kotimaisen konepopin pioneeri. Syntikkabändi maalailee modernin maailman kuvia Hotelli Presidentin yökerhossa vuonna 1981.
Katsele ja kuuntele

Musta Paraati, synkistelyn sanansaattajat

2 videoleikettä

Vuonna 1981 syntyneestä bändistä tuli suomalaisen goottirockin uranuurtaja. Panda Nikander tarkastelee paraatin kulkua neljännesvuosisataa myöhemmin.
Katsele ja kuuntele

Shadowplayn poppikin oli melankolista

2 videoleikettä

Helsinkiläinen Shadowplay on suomalaisen indierockin kulttibändi, joka ylistyksistä huolimatta on jäänyt marginaaliin ikuisiksi ajoiksi.
Katsele ja kuuntele

Stressi: Go-Go Mod

1 videoleike

Kotimaisen futurockin tienraivaaja esiintyi Hotelli Presidentissä brittiläisen Classix Nouveaux -yhtyeen lämmittelijänä marraskuussa 1981.
Katsele ja kuuntele

Tyhjät Patterit: Jää-9

2 videoleikettä

Tyhjät Patterit oli Vammalan punk-ylpeys, joka siirtyi pian futurockin suuntaan. Bändi esittelee ohjelmistoaan kotikaupungin seurantalolla syyskuussa 1981.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 16.05.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä