yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Talous ja työ /

Lama-ajan uutisia

1990-luku

Kuva: Kuvaaja: Pekka Sipilä/YLE

1980-luvun kulta-aika pyyhkiytyi pois nopeasti 1990-luvulla. Työttömyydestä ja velkaloukusta tuli suomalaista arkea.

Suomen taloudessa kyti 1980-luvun lopussa useita uhkatekijöitä, joista moni realisoitui nopeasti uudelle vuosikymmenelle tultaessa.

Suomalaiset olivat hyvin velkaisia, koska hyvinä talousvuosina inflaatio söi lähes kokonaan lainojen korkomenot. Tiukan rahapolitiikan ja talouden ylikuumenemisen myötä korot kuitenkin lähtivät jyrkkään nousuun, ja monelle henkilökohtaiset velat kävivät kohtuuttomiksi.

Työttömyys alkoi nousta nopeasti, ja Neuvostoliiton-kaupan tyrehdyttyä mm. vaatetusala loppui Suomessa lähes kokonaan.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: inflaatio, korot, lama, leipäjonot, pankkikriisit, Suomen 1990-luvun alun lama, talouspolitiikka, työttömyys, työvoimapolitiikka, velat, velkaatuminen


Katsele ja kuuntele

Työttömyys räjähti käsiin

9 videoleikettä

Työttömyyden kasvun merkkejä alkoi näkyä eri aloilla jo 1980-luvun lopussa. Vuonna 1991 tilanne räjähti käsiin.
Katsele ja kuuntele

Iiro Viinanen - lama-ajan rautanyrkki

1 videoleike

1990-luvun alun porvarihallituksen näkyvimpiä hahmoja oli kokoomuksen Iiro Viinanen, joka joutui johtamaan useita ikäviä talouden tervehdyttämistoimia.
Katsele ja kuuntele

Pankkikriisi ja asuntovelat

4 videoleikettä

Pankkien surkea tila realisoitui Suomessa syksyllä 1991. Etenkin Säästöpankkien keskusosakepankki joutui tapetille.
Katsele ja kuuntele

Leipäjonot

1 videoleike

Laman aikana monet suomalaiset joutuivat hakemaan ruokansa nk. leipäjonoista. Asia huomattiin myös ulkomailla.
Katsele ja kuuntele

Esko Ahon uudenvuodenpuhe lamasta 1993

1 videoleike

Lamavuoden 1993 uudenvuodenpuheen piti poikkeuksellisesti pääministeri. - Me suomalaiset ehdimme jo tuudittautua hyvinvoinnin jatkuvaan kasvuun, aloittaa Esko Aho puheensa.
Katsele ja kuuntele

Murrostorstai - työttömät liikkeellä 1993

2 videoleikettä

Työttömien Murrostorstai-suurmielenosoitus marraskuussa 1993 keräsi toistakymmentä tuhatta äkäistä osanottajaa eduskunnan edustalle.
Katsele ja kuuntele

Pankkivallan uho ja tuho Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

7 audioleikettä

Pankkikriisi ravisteli Suomea 1990-luvulla. Professori Markku Kuisma ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat sen anatomiaa 7-osaisessa sarjassa.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 06.06.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä