yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Turmat ja onnettomuudet /

Junaturmat

Kuva: Jokelan junaturma (1996). YLE kuvanauha.

Suomen vakavimmat junaturmat ovat sattuneet Kuurilassa, Jokelassa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Viimeisin onnettomuus sattui tammikuun alussa 2010.

Rauhanajan vakavin junaturma sattui 15.3. 1957 Kuurilassa. 26 ihmistä sai surmansa ja yli 50 loukkaantui. Turman taustalla oli inhimillinen virhe.

Lokakuussa 1990 helsinkiläiset järkyttyivät rautatieasemalla sattuneesta turmasta, joka kaikeksi onneksi sattui aamuyöllä aseman ollessa tyhjillään. Yli 600 metriä pitkä tavarajuna vyöryi päin asemaa. Kahdeksan vaunua murskautui ja yksi tunkeutui läpi aseman seinän, mutta vain kuljettaja loukkaantui turmassa.

21. huhtikuuta 1996 Tuusulan Jokelassa sattunut turma vaati neljä uhria ja 75 loukkaantunutta. Oulusta Helsinkiin matkalla ollut yöpikajuna suistui raiteilta 50 kilometriä ennen määränpäätään sankassa aamusumussa. Turman syy oli kuljettajan ajama ylinopeus.

6.3.1998 Jyväskylässä suistui raiteilta Turusta Pieksämäelle matkannut pikajuna. Kymmenen ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui. Onnettomuuden syy oli liian kova nopeus vaihteeseen tultaessa.

Tammikuun 4:ntenä 2010 Helsingin rautatieasemalla koettiin suuronnettomuuden uhka, kun tyhjästä Intercity-junasta irronneet vaunut törmäsivät asemalla sijaitsevan hotellin seinään. Yksi junassa ollut työntekijä sai lieviä ruhjeita käteensä.

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: 1957, 1990, 1996, 1998, 2010, Jokela, junat, Jyväskylä, Kuurila, liikenneonnettomuudet, onnettomuudet


Katsele ja kuuntele

Juna törmäsi hotellin seinään

2 videoleikettä

Tyhjästä Intercity-junasta irronneet neljä vaunua törmäsivät hotellin seinään Helsingin rautatieasemalla 4. tammikuuta 2010.
Katsele ja kuuntele

Nopeus Jyväskylän junaturman syy

2 videoleikettä

Jyväskylän junaturman syyksi arvioitiin jo turmapäivänä liian kovaa nopeutta. Tähystäjänä ollut kuljettaja alkoi keittää ennen turmaa kahvia.
Katsele ja kuuntele

Pikajuna suistui raiteilta Jyväskylässä

2 videoleikettä

Turusta Pieksämäelle matkannut pikajuna P105 oli myöhässä aikataulustaan. Se oli saapumassa Jyväskylään hieman ennen kahta.
Katsele ja kuuntele

Ylinopeus ei ollut Jokelan junaturman ainoa syy

1 videoleike

Jo onnettomuutta seuraavana päivänä Jokelan junaturman syyksi arveltiin huomattavaa ylinopeutta. Myöhemmin onnettomuustutkintaraportissa kuitenkin päädyttiin siihen, että turman takana oli monta tekijää.
Katsele ja kuuntele

Sumussa paahtanut juna suistui kiskoilta Jokelassa

2 videoleikettä

Oulusta Helsinkiin matkalla ollut pikajuna P82 suistui kiskoilta Tuusulassa Jokelan aseman pohjoispuolella aamuseitsemältä.
Katsele ja kuuntele

Juna läpi aseman seinän 1990

1 videoleike

Yli 600 metriä pitkä tavarajuna vyöryi lokakuisena aamuyönä 1990 päin Helsingin rautatieasemaa. Vain kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi.
Katsele ja kuuntele

Lapuan ja Turengin junaturmat

5 videoleikettä

Lapuan asemalla sattui vuoden 1986 aikana kaksi junaonnettomuutta, joista jälkimmäisestä seurasi vielä myöhemmin kolari Turengissa, kun onnettomuudessa vaurioitunetta vaunuja kuljetettiin pois.
Katsele ja kuuntele

Mommilan junaturma

2 videoleikettä

Erikoispikajuna törmäsi tavarajunaan Mommilan rautatieasemalla 5.4.1977. Pikajunan kuljettaja kuoli ja 20 henkilöä loukkaantui.
Katsele ja kuuntele

Junien yhteentörmäys Kuurilassa

1 videoleike

Maaliskuun 15. päivänä 1957 sattui Suomen rauhanajan tuhoisin junaturma Kalvolan Kuurilassa. 26 ihmistä kuoli ja yli 50 loukkaantui.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 04.01.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä