Vuonna 1903 Äimämäen tilalla syntynyt Hilja on Lamminpään palvelutalon maskotti, kohta ehkä koko Valtimon kunnan tai Pohjois-Karjalan. Sisarustensa kanssa eläneellä Hiljalla ei ole omia lapsia eikä hän ole koskaan ollut aviossa.

Hilja on ollut kovasti työtä tekevä, Jumalalleen uskollinen palvelija. Nyt hänestä on ehkä tulossa Suomen vanhin kansalainen. Hiljalle itselleen se ei merkitse juuri mitään, muut ympärillä sen sijaan ovat sitäkin enemmän innoissaan. Ikäneidon syntymäpäiviä vietetään virsiä laulaen ja Valtimon johto käy onnittelemassa sankaria koko kunnan puolesta.

Hilja ei enää liiku omin voimin, eikä häntä siirretä sängystään juuri muuta kuin pesulle ja muille tarpeille. Hilja on kuitenkin perusterve 107-vuotias ja hän syö lääkkeitä ainoastaan särkyyn ja ruoansulatukseen.

Vierailijat Hilja tunnistaa ja muistaa äänestä, kunhan he tulevat tarpeeksi lähelle. Mutta mikä tärkeintä, Hilja on tiukasti tässä päivässä kiinni, muisti toimii, hän syö normaalia ruokaa ja on tietoinen ympäristöstään.

Virret, hengellisyys ja uskonto ovat Hiljan sydäntä lähellä. Monet virret hän taitaa yhä ulkomuistista ja antaa siitä mielellään näytteen kun seurakunnan pastori vierailee palvelutalossa.

Syvästi uskovaisella Hiljallakin on omat, pienet paheensa: konjakkiryyppy tarjoillaan päivittäin ja piipputupakkapaketti pilkottaa tyynyn alta.

20-luvulla naapurin poika kosiskeli Hiljaa mukaansa Amerikkaan, mutta isä ei antanut lupaa lähteä. Hiljaa ei harmita, eivät Amerikan matkat eivätkä muutkaan tekemättömät ja kokemattomat.

Hiljan omahoitajana 3 vuotta toimineen Sirpa Lipposen sanoin: ”Hiljassa on jotain hyvin erikoista, vaatimatonta ja viatonta, se loistaa hänen silmistään.”

Teksti: Tosi tarina / ohjaaja Peter Wallenius ja Ida Karimaa

AVAINSANAT: hengellisyys, hoitokodit, paheet, palvelutalot, Pohjois-Karjala, terveys, uskonnollisuus, Valtimo, vanhuus

Anna palautetta sivun sisällöstä