yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 16 artikkelia tai teemaa.

Danny ja osallistuminen (1971)

Riistikö Ilkka Lipsanen muusikkoja ja piittasiko hän maapallon kohtalosta? Muun muassa tätä kysyttiin TV1:n Pop Story -ohjelmassa vuonna 1971.

1 videoleike


Danny 70 Systeemi (1970)

Dannyn keikkakiertue saapui vuonna 1969 myös Kalajoelle. Raju show kosketteli ajankohtaisia teemoja: huumeita, väkivaltaa ja uskontoa.

2 videoleikettä


Danny kertoo sulkeutuneisuudestaan (1970)

26-vuotias Danny ei pitänyt itseään täysin tasapainoisena yksilönä. Hän koki olevansa jollakin tavalla sulkeutunut.

1 videoleike


Jyrkin Iso D (2007)

Jyrki Hämäläinen katseli aitiopaikalta Dannyn elämää. Hän kiersi Dannyn mukana keikoilla 60-luvulta lähtien. Näiden kiertueiden pohjalta syntyi Dannyn elämänkerta Iso D.

1 videoleike


Danny: My Generation (1966)

Iso D rockin parissa: The Whon sukupolvihymni kuultiin Me krokotiilit -ohjelmassa Dannyn ja D´Islandersin tiukkana tulkintana syyskuussa 1966.

2 videoleikettä


Viihdetaiteilijat Armi ja Danny (1993)

Armi ja Danny ovat esiintyneet 16 vuotta yhdessä. Tähän aikaan on mahtunut niin kiertueita kuin show-esiintymisiä ravintoloissa ja laivaristeilyillä.

1 videoleike


Danny: Seikkailija (1975)

Jyrki Hämäläinen sanoitti Kari Kuuvan kanssa kappaleen Seikkailija, jolla Danny sijoittui Suomen euroviisukarsinnan kakkosesksi keväällä 1975.

1 videoleike


Danny: Ninja (1986)

Danny oli viettänyt hiljaisempaa viihde-elämää 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1986 hän palasi parravaloihin viisukarsinnassa.

1 videoleike


Danny ja Anki: Little Man (1966)

Jyrki Hämäläinen oli mukana toimittamassa 1960-luvun suosittua musiikkiviihdeohjelmaa Ohimennen, jossa esiintyivät mm. Danny ja Anki.

1 videoleike


Danny: For Your Love/House of the Rising Sun (1968)

Suomalaisen lavashow´n luoja esittää näytteitä Rock Side Storystään, jonka "väkivaltaisuudesta" Suosikki-lehti kohisi vuonna 1968.

1 videoleike


« edellinen 1 2 seuraava »