yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Luonto ja eläimet /

Metsästys - elinkeinosta harrastukseksi

1949 - 2006

Kuva: Metsästäjä lintujahdissa koiran kanssa. Kuva: Seppo Nykänen.

Metsästys on monimuotoinen ja edelleen suosittu harrastus Suomessa. Elävässä arkistossa voi tutustua mm. vanhaan karhunkaatajaan ja lähteä hirvipeijaisiin.

Metsästys oli Suomessa pitkään varteenotettava elinkeino, ja sen jäljiltä maassamme on vieläkin 300 000 metsästyksen harrastajaa.

Eräs viimeisistä ammatikseen metsästävistä oli Alpi Ikäheimo, joka kaatoi elämänsä aikana viitisenkymmentä karhua ja lukemattoman määrän muuta riistaa.

Monen eläinlajin, esim. hirven ja supikoiran metsästys on nykyään tärkeää lähinnä riistanhoidon takia: eläinten lukumäärää pitää eri syistä säädellä. Supikoiraa metsästetään luolakoirilla, usein terriereillä ja mäyräkoirilla, joita voidaan kouluttaa keinoluolien avulla.

Noutajatkin on alun perin tarkoitettu metsästyskäyttöön, ja niitä voidaan käyttää apuna erityisesti linnustuksessa sekä haavoittuneen eläimen jäljestyksessä.

Jokasyksyinen hirvenmetsästys kerää kokoon hirviporukat. Jahdin päättymistä juhlistetaan peijaisilla, joissa tarjotaan hirvipaistia ja iloista yhdessäoloa.

Hirvipaistia voi valmistaa itsekin Makupalojen kokkien johdolla.

Elävässä arkistossa voi tutustua myös jäniksen ja majavan pyyntiin sekä susijahtiin, jota 50-luvulla käytiin hieman eri tavalla kuin nykyään.

Teksti: Susanna Kokkola

AVAINSANAT: elinkeinot, harrastukset, hirvi, jänikset, karhu, majavat, metsästys, metsästyskoirat, metsästysseurat, metsästäjät, riista, riistaeläimet, riistalinnut, riistanhoito, riistaruoat, susi


Katsele ja kuuntele

Hirvimetsällä ja -peijaisissa 1971

1 videoleike

Kuhmoisten Hirviveikot ry:n metsästysseurue lähtee jokasyksyiseen jahtiin vuonna 1971. Kauden päättävissä hirvipeijaisissa nautitaan hirvipaistista ja hyvästä seurasta.
Katsele ja kuuntele

Vanha karhunkaataja muistelee

1 videoleike

Savukoskelainen Alpi Ikäheimo oli yksi niistä viimeisistä eränkävijöistä, jotka saivat metsästyksestä elannon perheelleen. Ikä-Alpi kaatoi 50 karhua ja selvisi kuolevan metson hyökkäyksestä.
Katsele ja kuuntele

Luolametsästystä ja keinoluolia

2 videoleikettä

Luolissa lymyileviä kettuja, mäyriä ja supikoiria metsästetään tarkoitukseen sopivien koirien avulla. Koirien taipumusta ja riistaviettiä voi koetella keinoluolilla.
Katsele ja kuuntele

Jänismetsällä

1 videoleike

Jänismetsällä ei hötkyillä. Sen tietävät ylihärmäläisveljekset Matias ja Arto Peltonen, jotka ovat konkareita pupujahdissa. Tällä kertaa jahtiin mukaan on otettu myös jälkikasvua.
Katsele ja kuuntele

Majavanmetsästystä

1 videoleike

Majavajahti poikkeaa muusta metsästyksestä siinä, että sitä voi tehdä pahimpien kevätroutien aikaan. Majava on haasteellinen saalis, ja sen ampumisessakin pitää olla tarkka.
Katsele ja kuuntele

Noutajat metsällä

4 videoleikettä

Vaikka noutajat ovat kysyttyjä seura- ja kotikoiria, ne on alun perin tarkoitettu metsästyskoiriksi. Noutajat ovatkin tyytyväisiä työntekijöitä, ja niiden kanssa voi harrastaa ilman varsinaista metsästystäkin.
Katsele ja kuuntele

Kahden hukan surma

1 videoleike

Illan tullen hukat lähtevät verisille pyyntiretkille Lapin jängille. Satapäinen porolauma nostaa veret hukkien ikeniin. Tämän takia lappalaisilla on poroelosta paljon huolta.
Katsele ja kuuntele

Kaarle Kustaa Suomessa fasaanijahdissa ja pilkillä

2 videoleikettä

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa on innokas eränkävijä. Hänellä on paljon ystäviä Suomessa ja kuningas onkin käynyt useita kertoja maassamme metsästämässä ja nähty myös Kekkosen kanssa pilkillä.
Katsele ja kuuntele

Metsällä

1 videoleike

Metsästäjä-sketsissä metsästysporukka vertailee saaliitaan. Säkeistä löytyy vaikka mitä harvinaisuuksia.
Katsele ja kuuntele

Makupalat kokkaa riistaruokia

1 videoleike

Janne Pekkala ja Timo Nykyri valmistavat jutustelun lomassa riistaruokaa hirvestä ja porosta. Makua saadaan mm. katajanmarjoista, ja lisukkeena maistuu puolukkasurvos.
Katsele ja kuuntele

Karhunkaataja kertoo

1 videoleike

Ilomantsilainen karhunkaataja Martiskainen kertoo kuinka hän yhtenä talvena kiersi etsimässä karhuja "herrojen" kanssa.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 30.04.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä