yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 19 artikkelia tai teemaa.

Eduskuntavaalit (1907-2011)

Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota käyttää neljän vuoden välein valittava eduskunta. Kansanedustajien valinnassa ja tehtävissä on median rooli noussut yhä keskeisemmäksi.

13 audio- ja 122 videoleikettä


Vaalitekniikan kehitys (1970, 1972, 1975, 1983, 1982, 1995, 1999, 2008)

Ensimmäiset televisiossa esitetyt vaalit lähetettiin vuonna 1966. Paperilappuset ovat vaihtuneet jo sähköiseen äänestämiseen, mutta kehittyykö tekniikka aivan ongelmitta?

8 videoleikettä


Väyrysen voitto villitsi keskustaväen (1980)

Puoluekokouksen osallistujat yltyivät hurmioon ja spontaaniin yhteislauluun nuoren Paavo Väyrysen tultua valituksi keskustan puheenjohtajaksi. "Kansanvalta on puhunut, pulinat pois", totesi hävinnyt Johannes Virolainen.

1 videoleike


Tv-vaalien herkkupalat (1966, 1970, 1972, 1975, 1983, 1987, 1995)

Nokkela sanailu, herkulliset mokat, takkuileva tuloslaskenta ja suuret tunteet ovat aina sävyttäneet television vaaliohjelmia.

8 videoleikettä


Ensimmäiset mepit työssään (1995)

Vuonna 1995 Suomen ensimmäisiä euroedustajia askarruttivat mm. suomen kielen asema ja työstä saatu palkka.

3 videoleikettä


Ella Lazareva - runsaasti ruutuaikaa (2008)

Kuntavaalit on myös paikka hakea näkyvyyttä. Tämän asian oivalsi vuoden 2008 vaalivalvojaisissa Suomen keskustan ehdokas Ella Lazareva.

3 videoleikettä


Voiton ja tappion hetket (1968 - 2004)

Puolueiden valtasuhteet ovat pitkään olleet kolmen suurimman välistä kauppaa. Menestys kuntavaaleissa on usein merkinnyt onnistunutta alkusoittoa eduskuntavaaleihin.

5 videoleikettä


Haussa hyvä valtuutettu (1960, 1988, 1996)

Tutkimuksen mukaan ihannevaltuutettu on korkeasti koulutettu, yhteistyökykyinen, esiintymiskelpoinen ja puhdasmainenen henkilö, joka vastustaa kaikenmoista rötöstelyä. Mutta löytyykö sellaisia kuntavaalien ehdokaslistoista?

3 videoleikettä


Julkkisehdokkaat (1988 - 2004)

Moni julkisuuden henkilö on kokeillut siipiään myös kuntavaaleissa. Yksi asia on varma: julkkisehdokas ei jää vaaleissa huomaamatta. Mutta tulevatko he aina valituiksi?

6 videoleikettä


Vaalirahoituspuheita vuonna 1994 (1994)

Keskustan hallintopäällikkö arvioi lokakuussa 1994, että vaalirahalahjoitukset ovat eräänlaista rahalla äänestämistä, eikä niitä tarvitse julkisuuteen kertoa.

2 videoleikettä


« edellinen 1 2 seuraava »