yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Rikokset ja rötösherrat /

Alpo Rusin Stasi-epäily

Syksyllä 2002 levisi julkisuuteen tieto, että presidentin entistä neuvonantajaa Alpo Rusia epäillään vakoilusta vieraan vallan hyväksi.

Suojelupoliisi epäili, että Rusilla oli yhteys useisiin asiakirjoihin, joita oli toimitettu Saksan demokraattisen tasavallan DDR:n pahamaineiselle suojelupoliisille Stasille.

Tapaus päättyi syyteharkintaan asti, mutta syytettä asiasta ei kuitenkaan nostettu. Rusin voimakkaimpana tukijana prosessin aikana oli nykyinen EU-komissaari Olli Rehn.

Tutkinnassa nousi esiin myös Rusin veli Jukka, jonka katsottiin pitäneen veljeään enemmän yhteyttä DDR:n tiedusteluun. Syyteharkinta ei johtanut syytteeseen Jukka Rusinkaan kohdalla.

Johtava saksalainen Stasi-tutkija on paheksunut Suomen suojelupoliisin matalaa tutkintakynnystä Rusin jutussa.

Alpo Rusi vaatikin Suomen valtiolta puolen miljoonan euron korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja taloudellisesta menetyksistä. Helsingin käräjäoikeus totesi Alpo Rusin perusoikeuksia loukatun ja valtion maksamaan tälle yli 130 000 euroa erilaisina korvauksina.

Hovioikeus muutti korvauksia syksyllä 2009. Hovioikeuden määräämä 27 000 euron summa muodostuu 20 000 euron korvauksista henkisistä kärsimyksistä sekä 7 000 euron korvauksista kivusta ja särystä.

Hovioikeus jätti voimaan myös Helsingin käräjäoikeuden Rusille aiemmin määräämän 20 000 euron korvauksen taloudellisesta vahingosta. Lisäksi valtio on jo maksanut Rusille 105 000 euroa käräjäoikeuden oikeudenkäyntikustannuksia.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: DDR, diplomatia, epäily, Itä-Saksa, kansainväliset suhteet, kontaktit, korvaukset, korvausvaatimukset, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, Ministerium für Staatssicherheit, Saksan demokraattinen tasavalta, salassapitovelvollisuus, Stasi, syytökset, tiedustelu, Tiitisen lista, turvallisuuspoliisi, ulkopolitiikka, vakoilu


Katsele ja kuuntele

Alpo Rusin Stasi-tutkinnan vaiheita

7 videoleikettä

Tv-uutiset sai selville syyskuussa 2002, että presidentin entistä neuvonantajaa Alpo Rusia oli kuulusteltu vakoilusta epäiltynä.
Katsele ja kuuntele

Tieto Rusin tutkinnasta Aholle

3 videoleikettä

Alpo Rusin tutkinnan yhteydessä puitiin myös tiedonkulkua. Hallitus kertoi kuulusteluista silloiselle oppositiojohtajalle Esko Aholle.
Katsele ja kuuntele

Jukka Rusi ja Stasi

2 videoleikettä

Pian Alpo Rusin kuulustelujen tultua julkisuuteen nousivat esille Jukka Rusin vakoiluepäilyt.
Katsele ja kuuntele

Olli Rehn Rusin tukijana

2 videoleikettä

Professori Olli Rehn ilmoittautui Alpo Rusin tukijaksi vajaa viikko Stasi-tutkinnan tultua julkiseksi.
Katsele ja kuuntele

Alpo Rusi vaatii suurkorvauksia

4 videoleikettä

Suurlähettiläs Alpo Rusi vaatii Suomen valtiolta mittavia korvauksia henkisestä kärsimyksestä taloudellisista menetyksistä.
Katsele ja kuuntele

Alpo Rusin oma Stasi-lista

1 videoleike

Alpo Rusin korvauskäräjillä esiteltiin lista, jossa oli Alpo Rusin puolustuksen mukaan DDR:n suuntaan aktiivisia poliitikkoja.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 24.08.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä