Mikko Kuustosen perhe oli muuttanut Oravikoskelle Mikon syntymän aikoihin 1950-1960-lukujen taitteessa. Kaivos eli tuolloin kasvun kautta, ja lyhyessä ajassa sinne syntyi noin 300 henkilön kyläyhteisö.

Omavarainen, herrojen ja työläisten kesken jakautunut yhteisö oli käytännössä eristäytynyt. Viestejä ulkomaailmasta sai lähinnä radiosta - "Luxemburgkin kuului, mutta tuntui, että se tuli eri galaksista".

Sen sijaan kylillä saattoi päivittäin kuulla kysyttävän, että "lojautatko lapun tai heitätkö hotaa hetulaan?"

Räjäytykset aiheuttivat päänsärkyä, ja niinpä miehille oli aluksi tarjolla Hota-pulveria aina. Myöhemmin Hotaa alettiin säännöstellä, sen saamiseen oli oltava syy. Silloin lappuun kirjoitettiin vaikkapa "sielullisiin häiriöihin".

"Me oltiin sen ajan narkomaaneja", sanovat Hotalla edelleen päivänsä aloittavat entiset kaivosmiehet kylän kuppilassa.

Lapsena Kuustoseen teki erityisen vaikutuksen mies, jota kutsuttiin "sydäntenmurskaajaksi". Vuonna 1991 sydäntenmurskaaja Suhonen paljastuu humoristiseksi ja Enni-vaimonsa kanssa onnelliseksi mieheksi.

Ylösen veljekset puolestaan puursivat päivät kaivoksessa ja metsästivät vapaa-ajalla perhosia. Tuloksena on vaikuttava perhoskokoelma ja ehtymätön kiinnostus muitakin luontokappaleita kohtaan.

Kaivosmiesten lapset puuhasivat kuka mitäkin. Yksi ajautui hunningolle, toinen hakeutui heti mahdollisuuden tullen yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Kuustonen pusersi bluesia kaivoksen jätealueella. Siellä hän teki ekan biisinsä, ja sinne myös upposi hänen ensirakkauksistaan toinen, pappa-mopedi.

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: alkoholismi, blues, dokumenttiohjelmat, haastattelut, Hota-pulveri, kaivokset, kaivosteollisuus, kaivostyöntekijät, Keskusrikospoliisi, Kotalahden nikkelikaivos, kylät, lapsuus, Leppävirta, muistelu, muusikot, nikkeli, Oravikoski, Outokumpu Oy, Pohjois-Savo, pohjoissavolaiset, riippuvuus, tatuoinnit, työperäiset sairaudet, vangit, yhteisöt, yleisötoiveet

Anna palautetta sivun sisällöstä