yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 1476 artikkelia tai teemaa.

Juha Vainio 1938-1990

Juha "Junnu" Vainio oli Suomen tuotteliaimpia ja rakastetuimpia iskelmäsanoittajia. Hän levytti itse noin 400 kappaletta ja teki kaiken kaikkiaan pari tuhatta sanoitusta ja sävellystä. Vainio kuoli kotonaan Sveitsissä 29. lokakuuta 1990.

3 audio- ja 12 videoleikettä


Kulttuuritoimittaja Juha Virkkunen (1941 - 2008)

Juha Virkkunen ehti työskennellä Yleisradion kulttuuritoimituksessa lähes 40 vuotta. Hänet muistetaan etenkin sadoista runousaiheisista ohjelmistaan.

15 audioleikettä


Kolmoismurhaaja Juha Valjakkala (1988, 1994, 2002, 2006)

Juha Valjakkala tuomittiin vuonna 1988 Ruotsissa tehdystä kolmoismurhasta elinkautiseen vankeuteen. Hän on rikkonut vankeutta useita kertoja.

7 videoleikettä


Juhannus - keskiyön auringon juhla

Loputtoman pitkä ja kylmä talvi pimeyksineen on saanut suomalaiset kautta aikain kokoontumaan tulille palvomaan keskiyön aurinkoa.

10 audio- ja 35 videoleikettä


Juha Leiviskä, valon ja musiikin arkkitehti (1995-2006)

Arkkitehti ja akateemikko Juha Leiviskä tunnetaan tinkimättömänä oman tiensä kulkijana. ”Kaikki kaunis on pyhää. Ei ole mitään väliä sillä, onko se kesämökki vai sakraalirakennus ”.

2 audio- ja 2 videoleikettä


Juhani Aho, ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija (1861-1921, 1961, 1973, 2006 )

Juhani Aho kirjoitti romaaneja ja lyhyitä kertomuksia, joita hän nimitti lastuiksi. Hänen realistiset teoksensa käsittelivät usein tekniikan saapumista maaseudulle ja sitä, miten uudet mullistukset muuttivat ihmisten elämää.

2 audioleikettä ja 1 videoleike


Julma-Juhalle 10 000 metrin EM Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1971)

Juha Väätäinen sykähdytti suomalaisia vuoden 1971 EM-kisoissa Helsingissä. Kymppitonnin tiukka kilpailu ratkesi vasta viimeisellä kierroksella.

3 audioleikettä ja 1 videoleike


Juhannustaikoja (1976-77, 2009)

Luonnon helmassa ja pellon liepeillä kannattaa viettää tovi jos toinenkin. Tarinoiden mukaan avioton nainen voi juhannusyönä kohdata tulevan sulhonsa.

3 videoleikettä


Juha Föhr ger väderprognos för maj (1991)

Från att ha varit mycket kallt blev i synnerhet nätterna varmare, berättar meteorolog Juha Föhr.

1 videoleike


Tankki täyteen: Juhana uhkaa lähteä kotoa 35-vuotiaana (1978)

"Mää lähren, täällä tulee hulluks´", toteaa usein Emmi ja Sulo Vilénin poika Juhana, joka työskentelee isänsä huoltamoapulaisena.

2 videoleikettä


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 seuraava »