yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Yle - höyryradiosta digiaikaan /

Reporadiosta digitelevisioon

1965-2006

Kuva: YLEn Iso Paja.

Sähköistä tiedonvälitystä yksinvaltaisesti hallinnut Yleisradio herätti 1960- ja 70-luvuilla suuria tunteita. Monopoli murtui vuosituhannen lopulla.

Aikana, jolloin kilpailevia kanavia ei ollut, Yleisradion ohjelmien painoarvo oli valtava. Ne nostattivat kansanliikkeitä ja heilauttivat eduskunnan voimasuhteita.

Kiivaita tunteita herättänyttä Revon kautta seurasi 1970-luvulla kurinpalautus. 1980-luvulla tältä ajattelulta katosi pohja satelliitti-, kaapeli- ja videomedian haastaessa perinteisen yleisradiotoiminnan.

Esittelytekstit: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: radio, televisio, YLE, yleisradiotoiminta


Katsele ja kuuntele

Näin tehdään tv-ohjelma

1 videoleike

Kovaa oli puserrus ja tupakka paloi ajan tavan mukaan lähes taukoamatta, kun Tampereella koulutettiin vuonna 1965 uusia tv-ohjelmien tekijöitä.
Katsele ja kuuntele

Kun töllötin tuli tupaan

1 videoleike

Kun ensimmäinen tv-vastaanotin tuotiin maalaistalon tupaan, oli Tuliniemen vaari sitä mieltä, että näköradion hinnalla saisi hyvän hevosen. ”Tyyris mutta hyvä vehje”, totesi vaari uudesta laitteesta.
Katsele ja kuuntele

Radion tulevaisuus tv:n aikakaudella

2 audioleikettä

Yleisradion uudistuminen herätti vilkasta keskustelua myös 1960-luvulla. Se puhutti myös vuonna 1967 pidetyillä Yleisradion selostajapäivillä.
Katsele ja kuuntele

Politisoituuko Yleisradio

1 audioleike

Yleisradio oli 1960-luvun lopulla siirtynyt kannanottoja kammoavasta kaudesta aikaan, jolloin keskusteltiin jopa toimittajien valinnasta puolueperustein.
Katsele ja kuuntele

Eduskunnan vai kansan radio

1 audioleike

Niin 1940-luvun kuin 1960-luvun lopulla kiisteltiin Yleisradion henkilöstön poliittisesta väristä ja ohjelmiston valvonnasta.
Katsele ja kuuntele

Television ohjelmaneuvoston kokous

1 videoleike

"Sinisilmäistä vallankumousohjelmaa" ja "kirkollista propagandaa" - poliitikot jälkipuivat närästystä aiheuttaneita ohjelmia vuonna 1970.
Katsele ja kuuntele

Kansalaiset kysyvät, Yle vastaa

2 audioleikettä

Vuonna 1970 osa kansalaisista syytti Yleisradiota vähän kaikesta: sen syntitiliin luettiin niin vallankumouksen lietsonta kuin nuorison huumeongelma.
Katsele ja kuuntele

Vanhukset kommentoivat radio-ohjelmistoa

1 audioleike

Yleisradion tutkijat keräsivät 1970-luvun alussa seniorikansalaisten toivomuksia ja kysyivät radioväeltä, miten ne oli aikomus toteuttaa. Radion piti täyttää niin uskovaisten kuin pakanoiden tarpeet.
Katsele ja kuuntele

Hetkinen ja tuokio vain

1 videoleike

1970-luvulla Yleisradiossa käytettiin vielä filmiä tai kuvanauhaa. Varsinkin filmin käytössä esiintyi erilaisia häiriöitä. Filmin kuva- ja ääninauha saattoivat kulkea eri tahdissa tai filmi voi esimerkiksi katketa.
Katsele ja kuuntele

Ristivetoa "Ristivedosta"

1 audioleike

Päivi Istalan juonnettu musiikkiohjelma Ristivetoa kärjisti ristiriitoja radion johtajan ja Yleisradion hallintoelinten välillä syksyllä 1970.
Katsele ja kuuntele

Ristivetoa-ohjelma sensuurin kourissa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Radion ohjelmaneuvosto lakkautti Päivi Istalan ohjelmasarjan lokakuussa 1970. Kriittinen ohjelma asuntopolitiikasta oli neuvoston enemmistölle liikaa.
Katsele ja kuuntele

Kuuntelijan välikysymys radion johtajalle

1 audioleike

Yleisradion asiakkaat halusivat tietää, oliko Eino S. Repo kommunisti ja aiottiinko Runeberg unohtaa. Miksi lauantain Ehtookellot on jätetty pois?
Katsele ja kuuntele

Eino S. Repo pakkolomalle

1 audioleike

Hallintoneuvosto vapautti radion johtajan kesäkuussa 1972 puoleksi vuodeksi johtajan tehtävistä liian ”punaisten” vappuohjelmien tähden.
Katsele ja kuuntele

Tilintekoja Reporadion ajasta

1 audioleike

Eino S. Revon kiistelty pääjohtajakausi puhutti vielä kauan jälkikäteenkin. Vuonna 1972 sitä käsitteli kaksi eri näkökulmia edustavaa kirjaa.
Katsele ja kuuntele

Kaapeli-tv tuli Pietarsaareen

1 videoleike

Vaatimaton yhteisantennijärjestely teki vuonna 1972 särön Yleisradion monopoliin. "Kenen kuva, kenen ääni", kysyy edistyksellinen tiedotusopin professori.
Katsele ja kuuntele

Empatia, kotivideot ja satelliitit

1 videoleike

TV1:n johtaja Sakari Kiuru peräänkuuluttaa ”empaattista ohjelmapolitiikkaa”. Toimittaja Antero Kekkonen ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa.
Katsele ja kuuntele

Rockradio ärsytti Maija Dahlgrenia Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

1960-luvulla tutuiksi käyneet kulttuurisodat jatkuivat 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Toimittaja Maija Dahlgrenia ei miellyttänyt radion rokkisoitto.
Katsele ja kuuntele

”Isoveli YLE”

2 videoleikettä

TV2:n johtaja närkästyi Peter von Baghin ”yksipuolisesta ja mollaavasta" YLE-dokumentista. Ohjelma esitettiin keskustelulla täydennettynä.
Katsele ja kuuntele

Kolmoskanavan perustaminen

1 videoleike

YLE, MTV ja Nokia perustivat vuonna 1986 yhteisen valtakunnallisen televisiokanavan. Liikenneministeri Matti Luttinen luotti sen laadukkuuteen.
Katsele ja kuuntele

YLE 60 vuotta 9.9.1986

1 videoleike

Onko 60-vuotiaan yleisradioyhtiön aika tarttua uusiin haasteisiin vai siirtyä eläkkeelle? Tätä ja monia muita kysymyksiä pohditaan jalostavan ja sivistävän ajanvietteen ohella YLEn 60-vuotisjuhlassa syyskuussa 1986.
Katsele ja kuuntele

Radiotoimintaa Hämeessä

1 videoleike

Alueradiot ja aluetoiminta - Yleisradion vastaus ylikansallisen median, satelliitti-tv:n ja kaupallisten paikallisradioiden vyörytykseen?
Katsele ja kuuntele

Vuosisadan kanavauudistus

1 videoleike

Vuonna 1993 1- ja 2-kanavat siirtyivät kokonaan YLEn käyttöön, ja MTV3 sai kolmosverkon. Uudistusta mainostettiin vuosisadan suurimmaksi.
Katsele ja kuuntele

Radiomafian puheet eduskuntaan

1 videoleike

"Puhekulttuurin löystyminen" puhutti kansanedustajia lokakuussa 1994. Hallitukselta tiukattiin, miten se aikoo vaalia suomen kieltä ja kulttuuria.
Katsele ja kuuntele

Radion kanavat uudistuvat

1 videoleike

Metsäradion kohtalo puhutti Suomea, kun radiokanavat pantiin remonttiin tammikuussa 2003. Nimet ja ohjelmistot menivät uusiksi, ja kansa hämmentyi.
Katsele ja kuuntele

Digi-tv tulossa

1 videoleike

Kun siirtyminen kokonaan digitaaliseen televisioon nousi puheenaiheeksi, toistuivat samat kysymykset kuin aiempienkin mullistusten alla.
Katsele ja kuuntele

Ulosmarssi irtisanomisten tähden

1 videoleike

Mikael Jungner törmäsi YLEn rahoitusongelmaan aloittaessaan toimitusjohtajana vuonna 2005. Edeltävien vuosien tappio oli yli 300 miljoonaa euroa.
Katsele ja kuuntele

Radion stereotesti Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Tämän yksinkertaistetun stereotestin tarkoituksena on ensisijaisesti auttaa kotikuuntelijoita tarkistamaan, että stereovastaanotin toimii asianmukaisesti.
Katsele ja kuuntele

Tietoisku: Lupatarkastajat liikkeellä

4 videoleikettä

Tv-lupien tarkastaja vierailee helsinkiläisessä kodissa, Heikki ja Kaija etsivät maksulappujaan, ja tietokone seuloo pinnareita.
Katsele ja kuuntele

Radion monotesti

1 audioleike

Monotestin tehtävänä on selvittää, kuuluuko radiosta kähinää monot jalassa vai ilman. Lopuksi kuuluttaja Carl-Erik Creutz tikittää.
Katsele ja kuuntele

YLEn siisti kesäduuni

1 videoleike

YLEn siisti kesäduuni -kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2009. Kaikkiaan 32 iältään 16–18-vuotiasta nuorta työllistänyt kampanja oli menestys.
Katsele ja kuuntele

Kun Sorsa suuttui Ylelle

2 videoleikettä

Pääministeri Kalevi Sorsa syytti mediaa vuonna 1984 "infokratiasta" eli poliittisen vallan siirtämisestä julkiselle sanalle.
Katsele ja kuuntele

Koiviston ja Ylen välit kiristyivät 1985

4 videoleikettä

Ylen uutistoimitus käytti presidentti Mauno Koiviston lausuntoa väärässä yhteydessä vuonna 1985. Välit valtionpäämieheen viilenivät diplomaattisen kriisin asteelle.
Katsele ja kuuntele

Olavi Sipilä lukee viimeisen mietelauseensa

1 audioleike

Radiokuuluttaja Olavi Sipilä jäi 30-vuotisen uransa jälkeen eläkkeelle helmikuussa 2010. Viimeisessä Päivän mietelausessaan hän luki otteita Asko Sahlbergin kirjasta He.
Katsele ja kuuntele

Stiller - lopullinen valinta

3 audioleikettä

Radiomafian toimittaja Ruben Stiller hyllytettiin kolmeksi kuukaudeksi hänen kutsuttuaan ohjelmassaan radiojohtaja Tapio Siikalaa "kepulaiseksi kökkötraktoriksi".
Katsele ja kuuntele

Seinän takana asuu naapuri

1 videoleike

Radiokuuntelijoita kehotettiin 1960-luvulla muistamaan, että seinän takana saattoi olla naapuri, joka työn, levon tai sairauden tähden tarvitsi hiljaisuutta.
Katsele ja kuuntele

Teksti-tv pysyy ajan hermolla, välittämättä ajan hampaasta

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Teksti-tv oli aikansa sähköisen tiedonvälityksen uudistaja. Monipuolinen palvelu on pystynyt säilyttämään suosionsa myös Internetin ja digitelevisioiden aikana.
Katsele ja kuuntele

Neuvonnallinen väri-iltapäivä

1 videoleike

"Väritelevisio on hyvä musta-valkotelevisio", liteytetään neuvonnallisessa väri-tv-illassa. Eikä mikään ihme, koska väritelevisiolupia oli Suomessa 70-luvun alussa vasta noin 3000.
Katsele ja kuuntele

Kuustudio

3 videoleikettä

Kesällä 1969 maailma eli historiallisia hetkiä, kun Yhdysvallat valmistautui kautta aikain ensimmäiseen kuukävelyyn.
Katsele ja kuuntele

Lumilinna toi mainetta ja kunniaa

3 videoleikettä

Suomalaisen tv-viihteen kansainvälinen läpimurto oli legendaarinen viihdeohjelma ja musiikillinen ilottelu Lumilinna.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • 1970-luvulla Yleisradion johtajien paikat jaettiin poliittisten puolueiden kesken. Radio jaettiin vuonna 1975 kahtia, jotta mandaatteja riitti kylliksi kaikille
  • Radiopuolella Yleisradion yksinvaltius loppui kaupallisten paikallisradioiden tuloon 1980-luvun puolivälissä
  • Näköradion puolella virstanpylväitä olivat MTV:n uutistoiminta, Kolmostelevision perustaminen, vuoden 1993 uusi kanavajako ja Nelosen perustaminen
  • Radion ja tv:n digitalisoiminen oli vuosituhannen taitteen suururakka. Digiradioasemista Radio Peili aloitti vuonna 1998. Ylen Klassinen ja Radio Aino aloittivat digitaalisina vuonna 1999, ja digitaaliset tv-lähetykset käynnistyivät kaksi vuotta myöhemmin

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä