yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Harri Holkeri - pitkän linjan poliitikko ja rauhan mies

1966-2010

Kuva: Harrki Holkeri 2004. Kuva: AP Graphics Bank

Valtioneuvos Harri Holkeri (1937-2011) oli poliitikko, joka Suomen pääministeriyden ohella muistetaan kansainvälisistä tehtävistä rauhan miehenä.

Harri Holkeri johti Kokoomusta 1971-1979 oppositiossa. Hallitusovet eivät avautuneet, tulkinnat esteistä vaihtelivat Neuvostoliitosta Kekkoseen aina SDP:n ja keskustan penseyteen asti.

Pääministerinä Holkeri toimi vuosina 1987-1991. Porvaripuolueiden kassakaappisopimuksesta huolimatta sinipunahallitus muodostettiin presidentti Mauno Koiviston ohjauksessa.

Elettiin talouden nousukautta. Suomen Pankin johtajasta pääministeriksi siirtyneen Holkerin sinipunahallitus vapautti rahoitusmarkkinat. Kun Neuvostoliitto romahti, romahti myös suomalaisten kauppa itään. Hallituksen usko vahvaan markkaan päätyi lamaan.

Holkeri oli myös kokoomuksen presidenttiehdokkaana kahdesti vuosina 1982 ja 1988.

Harri Holkerin uusi ura aukesi kansainvälisistä rauhanneuvotteluista. Holkeri valmisteli Pohjois-Irlannin rauhansopimusta 1990-luvun lopulla. Kuningatar Elisabet II myönsi työstä hänelle brittiläisen imperiumin ritarin arvonimen. Jos Holkeri olisi ollut britti, hänestä olisi tullut Sir Harri.

2000-luvun alussa Holkeri johti myös YK:n yleiskokousta. Hän kehotti Suomeakin korottamaan kehitysyhteistyörahoja - osana turvallisuuspolitiikkaa.

Vuonna 2003 oli vuorossa Balkanin riitojen sovittelu. Kosovon YK-hallinnon johtajana valtioneuvoksen terveys petti ensimmäisen kerran ja työ jäi kesken.

Harri Holkeri menehtyi Helsingissä 7. elokuuta 2011. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.

Teksti: YLE Uutiset

AVAINSANAT: arvonimet, hallituksen muodostaminen, hallitukset, julkisuuskuva, Kansallinen Kokoomus, oppositio, pankinjohtajat, poliitikot, presidentinvaalit, pääministerit, rauhanneuvottelut, urakehitys, valtioneuvokset, yhteiskunnalliset vaikuttajat


Katsele ja kuuntele

Harri Holkerin hermostumiset, harmistumiset ja hienot hetket

1 videoleike

Harri Holkeri muistelee mittavaa uraansa Mikko Kuustosen seurassa Mansikkapaikka-ohjelmassa syksyllä 2010. Holkeri kommentoi mm. railakkaita turpiinottamisia politiikan nuoruusvuosina ja suuttumistaan Sirkus Pasilan pilkkalaulusta.
Katsele ja kuuntele

Toiveikas maailmanparantaja Harri Holkeri

1 videoleike

Ohjelma käy läpi Harri Holkerin tien monien titteleiden kautta kansainväliseksi vaikuttajaksi. Valtioneuvos Holkeri avaa elämänsä käännekohtia ja myös lapset sekä ystävät kertovat miehestä julkisuuskuvan takana.
Katsele ja kuuntele

Punainen lanka: Harri Holkeri

1 videoleike

Ovatko maailmankirjat sekaisin, kun Kokoomuksen entinen puheenjohtaja ymmärtää köyhiä ja puolustaa naisia. Valtioneuvos Harri Holkeri ja se, mitä maailma opetti. Haastattelijana Maarit Tastula.
Katsele ja kuuntele

Harri Holkerista ritari

1 videoleike

Harri Holkeri palkittiin Britanniassa ritarin arvolla ansioistaan Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluissa 90-luvun lopulla. Jos Holkeri olisi ollut britti, hänestä olisi tullut Sir Harri.
Katsele ja kuuntele

Harri Holkeri, presidentin näköinen mies

7 videoleikettä

Harri Holkeri valittiin kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi marraskuussa 1981. Suomi eli murrosaikaa. Urho Kekkosen aikakausi oli päättynyt, ja tulossa oli ensimmäinen presidenttipeli televisiossa. Politiikan superjulkkiksia olivat nyt presidenttiehdokkaat.
Katsele ja kuuntele

Maailman ensimmäinen GSM-puhelu

5 videoleikettä

Maailman ensimmäisen GSM-puhelun soitti Suomen Pankin johtaja Harri Holkeri Nokian Radiolinjalle toimittamassa verkossa heinäkuussa 1991. Tänä päivänä maailman 2,5 miljardista matkapuhelimen käyttäjästä suurin osa käyttää GSM-tekniikkaa.
Katsele ja kuuntele

Thatcher valtiovierailulla Suomessa

3 videoleikettä

1990-luvun vaihteessa maailma eli mullistusten aikaa. Itäblokin hajoamisesta ja Persianlahden sodasta huolimatta Thatcher piti tärkeänä valtiovierailuaan Suomeen.
Katsele ja kuuntele

Harri Holkeri juo kahvia

2 videoleikettä

Valtioneuvos Holkerin nimissä kulkeva poliittinen hokema syntyi tahattomasti toimittajien tivatessa häneltä presidenttihaluja. Holkeri kuittasi utelut ilmoittamalla: "Minä juon nyt kahvia."
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1987: Oikeisto ja vasemmisto liittoon

5 videoleikettä

1980-luvun lopulla Suomessa elettiin kiihtyvän nousukauden oloissa. Vuosikymmenen alusta jatkuneelle talouskasvulle ei näkynyt loppua. Työttömyysaste oli matala. Pankista sai lainaa kulutukseen.
Katsele ja kuuntele

Heikki Kinnusen Vapaa maa suututti Holkerin

2 videoleikettä

Gryndereitä, vuokranantajia ja kokoomuspuoluetta ruoskinut ralli aiheutti Harri Holkerin ulosmarssin ja poiki varoituksia Yleisradion hallintoelimiltä.
Katsele ja kuuntele

Suomi ja sissiliikkeet

4 videoleikettä

Suomalaiset ottavat kantaa kansallisiin vapautusliikkeisiin vuonna 1968. Harri Holkerin mielestä sissejä saattoi verrata Suomen jääkäriliikkeeseen.
Katsele ja kuuntele

Holkerin hautajaiset

1 videoleike

Valtioneuvos Harri Holkeri kuoli 7. elokuuta 2011 pitkäaikaisen sairauden murtamana. Valtiolliset hautajaiset järjestettiin 27. elokuuta Helsingin tuomiokirkossa.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 07.08.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä