yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Palloilu /

Lentopallo

Kuva: Miesten lentopalloa. Kuvaaja Mika Kanerva/YLE.

Lentopallon historia alkaa 1800-luvun lopun Yhdysvalloista. Suomen mestaruuksista on pelattu vuodesta 1959 eteenpäin.

Miesten Suomen mestaruuksia on eniten Pieksämäen NMKY:llä ja Kuopion Palloseuralla, molemmilla seitsemän. Raision Loimulla on puolestaan kuusi mestaruutta. Naisten mestaruuksia on eniten Vaasan Vasamalla.

Kansainvälisillä kentillä miesten lentopallossa ovat parhaiten menestyneet Brasilia, Italia, Venäjä, Ranska ja Puola, naisten puolella puolestaan Venäjä, Kuuba, Italia, Yhdysvallat ja Kiina.

Myös Suomi on saavuttanut viime vuosina kansainvälistä menestystä, esimerkiksi neljännen sijan vuoden 2007 EM-lopputurnauksessa.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: lentopallo, palloilu


Katsele ja kuuntele

Kovaa peliä lentiskentällä

1 videoleike

Lentopallo oli vuonna 1980 Suomen kolmanneksi suosituin urheilumuoto. Harrastajat pelasivat sitä rentoutuakseen, mutta mestaruussarjalaisten treeni kävi työstä.
Katsele ja kuuntele

Loimu riisti Pieksämäeltä lentismestaruuden

2 videoleikettä

Pieksämäen NMKY oli voittanut lentopallon Suomen mestaruuden seitsemänä vuonna peräkkäin 1975-1981. Vuonna 1982 Raision Loimu -79 pisti Savon ylpeydelle kampoihin.
Katsele ja kuuntele

Lentiksen SM-tulokas OrPo orpona kotikentällään

1 videoleike

Urheilukakkosen lähetyksessä lokakuussa 1985 seurattiin Oriveden Ponnistuksen ja Raision Loimun kohtaamista.
Katsele ja kuuntele

SM-lentistä: Hesan kultaiset pojat peittosivat Pieksämäen hopeajoukkueen

1 videoleike

Lentopallon hallitseva Suomen mestari Hesa kohtasi kotonaan lokakuussa 1985 hallitsevan hopeajoukkueen Pieksämäen NMKY:n.
Katsele ja kuuntele

Suomi sparrasi Puolaa EM-lentikseen 1985

2 videoleikettä

Suomen lentopallomaajoukkue kohtasi syksyllä 1985 Porin urheilutalolla Euroopan mestaruuskisoihin valmistautuvan Puolan joukkueen.
Katsele ja kuuntele

SM-lentistä: Kiri päihitti Loimun 1986

2 videoleikettä

Raision Loimu ja Jyväskylän Kiri kohtasivat tammikuussa 1986 lentopallon jatkosarjan ottelussa.
Katsele ja kuuntele

Lentopallon cupvoitto ensi kertaa Raisioon

2 videoleikettä

Lentopalloilun Suomen Cupin miesten loppuottelussa pelasivat joulukuussa 2004 Raision Loimu ja Salon Piivolley.
Katsele ja kuuntele

Lentiksen SM-voitto vakuuttavasti Loimulle 2001

2 videoleikettä

Raision Kerttulan liikuntahalli oli täynnä väkeä, kun Loimu kohtasi SM-liigan kolmannessa finaalissa huhtikuussa 2001 Pielaveden Sampon.
Katsele ja kuuntele

Isku lyö lentisjätti Moskovan Dynamon 1991

3 videoleikettä

Lentopallon kotimainen mahtiseura Isku-Volley otti hienon voiton ennakkosuosikkina pidetystä Moskovan Dynamosta Tampereella vuonna 1991.
Katsele ja kuuntele

Lentopallon EM-välierä Suomi-Espanja 2007

5 videoleikettä

Suomen lentopallomaajoukkue teki vuonna 2007 historiaa selviytymällä ensi kertaa EM-turnauksen välieriin. Espanjan tulevat kultamitalistit saivat tiukan vastuksen.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 18.09.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä