Emma-gaala 2007 | yle.fi

Sisältö

Approach- Von Hertzen Brothers

Veljekset von Hertzen eivät Suomen rockmaailmassa liiemmälti esittelyjä kaipaa. Kolmen veljeksen pitkät urat puhuvat puolestaan: Don Huonot, Egotrippi, Jonna Tervomaa, Lemonator, Emmi jne. Approach-albumin pääraaka-aineiksi muodostuivat vahvat melodiat, soiton kanssa ilottelu, Sami Kuoppamäen uskomaton rumputyöskentely, massiiviset harmoniat ja toisinaan esiin pulpahtava hieman itämainen tunnelma. Kappaleet ovat täynnä ideoita ja värejä; jopa niin täynnä, että kuuntelijalle muodostuu vaikutelma suorastaan ylitsevuotavasta ideoiden määrästä. Tänä päivänä, jolloin valtavirran musiikki on usein persoonatonta ja tuntuu valmiiksi pureskellulta ja jopa voidellulta nielemistä varten, vaihtoehtojakin on tarjolla.

www.vonhertzenbrothers.com

Carnival Of Rust- Poets Of The Fall

Poets of the Fallin ura on ollut ensitahdeista lähtien menestyksekästä. Yhtyeen omakustanteena julkaistu esikoisalbumi Signs of Life ilmestyi tammikuussa 2005. Platinaa myynyt levy debytoi albumilistan ykkösenä, pysyi top 40 -levyjen joukossa yli vuoden ja toi yhtyeelle kaksi Emma-patsasta. Kakkosalbumi Carnival of Rust julkaistiin huhtikuussa 2006, myös tämä levy nousi ensimmäisellä viikolla albumilistan kärkeen ja myi sittemmin platinaa. Keikkarintamalle kuuluu myös hyvää. Yhtye esiintyi vuonna 2006 loppuunmyydyillä keikoilla kotimaassa sekä Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Tänä vuonna Poets of the Fall keikkailee koti-Suomen lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa.

www.poetsofthefall.com

Ukkonen- Maj Karma

Harjavallassa vuonna 1992 alkunsa saanut Maj Karma on ollut yksi suomenkielisen raskaan rockin edelläkävijöistä. Tummanpuhuva ja omaperäinen bändi on vuosien varrella saanut taakseen intohimoisen fanijoukon. Elokuussa 2006 julkaistu Maj Karman seitsemäs albumi Ukkonen oli bändin lopullinen läpimurtolevy, ja se nousi ilmestymisviikollaan suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi. Levyn julkaisun jälkeen Maj Karma lähti uransa pisimmälle kiertueelle. Vuoden loppuun mennessä plakkarissa oli jo yli 40 keikkaa ympäri Suomen. Levyn singlelohkaisut Rukous, Ukkonen sekä Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ovat soineet ahkerasti radioissa ja marraskuussa Ukkonen voittikin Radio Cityn vuoden kotimainen rocklevy –palkinnon.

www.majkarma.com

Vielä koittaa uusi aika- Egotrippi

Suomenkielisen kitararokin tämän hetken suurimpiin nimiin lukeutuvan Egotripin kuudes albumi Vielä koittaa uusi aika julkaistiin viime keväänä ja levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Levy myi viikossa kultaa ja singlet Nämä ajat eivät ole meitä varten, Asfaltin pinta, Iloinen aina ja Vuokses sun ovat kasvaneet radiohiteiksi. Jo 90-luvun alusta saakka toiminut Egotrippi räjäytti lopullisesti potin vuonna 2003 hitillään Älä koskaan ikinä. Vuotta myöhemmin julkaistu kokoelmalevy 20 suosikkia myi platinaa eli yli 30 000 kappaletta ja kokoelmalta lohkaistu single, Emma-palkittu Matkustaja oli vuoden 2005 eniten radioissa soinut kotimainen kappale.

www.egotrippi.com

Yleisö-Emmat

Yleisö-Emma
Yleisö äänesti voittajat kahdessa eri kategoriassa,
vuoden kotimainen artisti ja
vuoden ulkomainen artisti.