Emma-gaala 2007 | yle.fi

Sisältö

Jori Sjöroos

PMMP

Jori Sjöroos tuotti kaksi albumia vuonna 2006. Magenta Skycoden IIIII-albumi oli hurja arvostelumenestys niin Suomessa kuin ulkomailla. Albumi on ns.indie-yhtyeiden eniten myytyjen albumien joukossa Suomessa. Sjöroosin tuottama PMMP:n kolmas albumi Leskiäidin Tyttäret ylitti heti julkaisupäivänään platinarajan. Levy on ollut myynti- ja arvostelumenestys. Se toi myös yhtyeelle ensi kertaa ykköstilan Suomen virallisella albumilistalla.


Jyrki Tuovinen

Sara, Lordi

Jyrki Tuovinen on ollut musiikkialalla vuodesta 1994. Vuonna 2006 julkaistujen Lordin ja Saran uutuusalbumien lisäksi hän on tuottanut mm. seuraavia yhtyeitä: Velcra, Apulanta, Sub-Urban Tribe, Liekki, Manboy.


Miitri Aaltonen

Mokoma, Stam1na

Miitri Aaltonen on toiminut vuodesta 1997 lähtien äänittäjänä ja myöhemmin tuottajana pääosin Imatralta käsin. Aaltosen tuotantoihin kuuluu joukko kotimaisten, valtaosin itäsuomalaisten yhtyeiden levyjä, ja eniten mainetta onkin kertynyt yhteistyöstä Stam1nan ja Mokoman kanssa. Mokoman Kuoleman laulukunnaat -albumi nousi ilmestyessään suoraan albumilistan ykköseksi helmikuussa 2006, ja Stam1nan kakkosalbumi Uudet kymmenen käskyä ponkaisi listakolmoseksi. Miitrin yhteistyökumppaneista tunnetuin lienee Kotiteollisuus, jonka äänitystöiden lisäksi Aaltonen on myös esiintynyt satunnaisesti yhtyeen live-kokoonpanoon taustalaulajana. Aaltosta työllistää studioprojektien ohella oma Monsteriser-bändi, jossa Miitri laulaa ja soittaa kitaraa.


Riku Mattila

Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Synkkien laulujen maa, Ismo Alanko

Muusikko-tuottaja Riku Mattila on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran musiikin parissa. Vuonna 2006 ilmestyivät seuraavat Riku Mattilan tuottamat levyt: Ismo Alanko Säätiön Ruuhkainen taivas, Samae Koskisen Vol. 1, Lauri Tähkä & Elonkerjuun Maailma on renki sekä Synkkien laulujen maa -kokoelma.

Yleisö-Emmat

Yleisö-Emma
Yleisö äänesti voittajat kahdessa eri kategoriassa,
vuoden kotimainen artisti ja
vuoden ulkomainen artisti.