Emma-gaala 2007 | yle.fi

Sislt

Egotrippi

Suomenkielisen kitararokin tämän hetken suurimpiin nimiin lukeutuvan Egotripin kuudes albumi Vielä koittaa uusi aika julkaistiin viime keväänä ja levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Levy myi viikossa kultaa ja singlet Nämä ajat eivät ole meitä varten, Asfaltin pinta, Iloinen aina ja Vuokses sun ovat kasvaneet radiohiteiksi. Jo 90-luvun alusta saakka toiminut Egotrippi räjäytti lopullisesti potin vuonna 2003 hitillään Älä koskaan ikinä. Vuotta myöhemmin julkaistu kokoelmalevy 20 suosikkia myi platinaa eli yli 30 000 kappaletta ja kokoelmalta lohkaistu single, Emma-palkittu Matkustaja oli vuoden 2005 eniten radioissa soinut kotimainen kappale.

www.egotrippi.com

Lauri Thk & Elonkerjuu

Lauri Thk

Lauri Tähkä & Elonkerjuu on yhtye, joka on onnistunut siinä, mitä useat ehkä epäilevät. Nimittäin vanhojen pohjalaisten kansanlaulujen tekstien yhdistämisessä nykyajan poprockiin. Etenkin Toivo Kuulan keräämiä tekstejä on hyödynnetty ahkerasti, mikä olikin ylipäätään syy siihen, että Lauri Tähkä & Elonkerjuu perustettiin 90-luvulla.
Lauri Tähkä & Elonkerjuulta on ilmestynyt kolme albumia, joista pari vuotta sitten julkaistu Syntymähäjyt meni suoraan Suomen virallisen listan sijalle 4. Tuorein albumi Maailma on renki piti myös paikkaansa listakärjessä pitkään ja myi alkusyksyllä kultalevyyn oikeuttavan määrän. Suuri yleisö on löytänyt Lauri Tähkä & Elonkerjuun musiikin radiokanavilta ja loppuunmyydyillä keikoilla. Laulaja Lauri Tähkältä ei karismaa puutu.

www.lauritahka.com

Lordi

Vuosi 2006 oli niin hirviöbändille Lordille kuin koko Suomellekin yhtä voiton juhlaa.  Jo pelkästään Suomen Euroviisujen ylivoimainen voitto räjäytti pankin, mutta lopullinen pommi odotti koko Suomea Ateenan Euroviisuissa. Lordi voitti koko kisan ensimmäisenä suomalaisena artistina sekä ensimmäisenä rockbändinä kaikkien aikojen suurimmalla äänimäärällä. Kauhuelokuvista ja klassisesta hard rockista vaikutteensa saaneen Lordin euroopanlaajuinen menestyshitti, Hard Rock Hallelujah, on selvä osoitus yhtyeen musiikillisista juurista Kissin, Twisted Sisterin ja Mötley Crüen jalanjäljissä. The Arockalypse on tähän mennessä ylittänyt huimasti triplaplatinan rajapyykin, ja se on samalla Suomen myydyin albumi vuonna 2006. Vuoden aikana levy julkaistiin koko Euroopassa ja on sanomattakin selvää, että yhtye on ollut niin Suomen kuin koko vanhan mantereenkin valta- ja musiikkimedian puheenaihe numero yksi. Lordi jatkaa menestyskulkuaan jatkossa myös Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.

www.lordi.fi

PMMP

Koko Suomen kansa rakastaa PMMP:tä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Yhtyeen saavutukset puhuvat puolestaan: PMMP:n kolmas pitkäsoitto Leskiäidin tyttäret ylitti platinarajan vuorokaudessa levynjulkaisun jälkeen ja nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle. Levyltä lohkaistut singlet Henkilökohtaisesti ja Tässä elämä on ovat nousseet isoiksi radiohiteiksi. Edellistä Kovemmat kädet -levyä on myyty yli 75 000 kappaletta ja myös debyyttilevyn Kuulkaas enot! myynti on ylittänyt platinarajan 30 000 kappaletta. PMMP on myös voittanut vuoden 2003 pop/rock-tulokas-Emman ja vuoden 2005 albumi-, vuoden pop-albumi- sekä vuoden yhtye -Emma-palkinnot.

www.pmmp.fi

Rajaton

 Kuusihenkinen lauluyhtye Rajaton perustettiin Helsingissä vuonna 1997, ja kymmenessä vuodessa se on noussut maailman arvostetuimpien a cappella -yhtyeiden kärkijoukkoon. Kokopäiväinen ammattiyhtye on konsertoinut jo yli kahdessakymmenessä maassa, ja esiintynyt nimensä mukaisesti rajoja rikkoen niin konserttisaleissa, kirkoissa kuin jazzfestivaaleillakin. Rajaton on julkaissut yhteensä seitsemän albumia, joista kaksi on myynyt platinaa ja kolme kultaa.  Kaikki albumit sisältävät Rajattomalle sävellettyä ja sovitettuja lauluja, jotka esitetään ilman instrumenttisäestystä. Ainoa poikkeus on uusin albumi Rajaton sings ABBA with Lahti Symphony Orchestra, joka oli myös yhtyeen ensimmäinen listaykkönen ja möi viidessä viikossa platinaa eli yli 30 000 kappaletta.

www.rajaton.net

Von Hertzen Brothers

Veljekset von Hertzen eivät Suomen rockmaailmassa liiemmälti esittelyjä kaipaa. Kolmen veljeksen pitkät urat puhuvat puolestaan: Don Huonot, Egotrippi, Jonna Tervomaa, Lemonator, Emmi jne. Approach-albumin pääraaka-aineiksi muodostuivat vahvat melodiat, soiton kanssa ilottelu, Sami Kuoppamäen uskomaton rumputyöskentely, massiiviset harmoniat ja toisinaan esiin pulpahtava hieman itämainen tunnelma. Kappaleet ovat täynnä ideoita ja värejä; jopa niin täynnä, että kuuntelijalle muodostuu vaikutelma suorastaan ylitsevuotavasta ideoiden määrästä. Tänä päivänä, jolloin valtavirran musiikki on usein persoonatonta ja tuntuu valmiiksi pureskellulta ja jopa voidellulta nielemistä varten, vaihtoehtojakin on tarjolla.

www.vonhertzenbrothers.com

Yleis-Emmat

Yleis-Emma
Yleisö äänesti voittajat kahdessa eri kategoriassa,
vuoden kotimainen artisti ja
vuoden ulkomainen artisti.