yle.fi



Kuunkuiskaajat Suomen karsinnan voittoon

Julkaistu La, 30/01/2010 - 21:45
  • Kuunkuiskaajat (Kuva: YLE / Laura Pohjavirta)
  • Kuunkuiskaajien "Työlki ellää" edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa Oslossa toukokuussa.

Duo Kuunkuiskaajat, eli Susan Aho ja Johanna Virtanen, on voittanut Suomen karsinnan vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun. Kappale "Työlki ellää" keräsi superfinaalissa huikeat 48 139 puhelin- ja tekstiviestiääntä.

Suomen edustuskappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Timo Kiiskinen. Sovituksen ovat tehneet Aho ja Virtanen yhdessä Tom Nymanin ja Jetro Vainion kanssa.

Toiseksi sijoittui Nina Lassander kappaleella "Cider Hill". Se keräsi 43 282 ääntä.

Kolmanneksi jäi Eläkeläisten "Hulluna humpasta", joka sai 23 120 ääntä.

 

Kommentit

työlkin elää joo ja

työlkin elää joo ja hevosella pääsee..tämä viisu elää tasan tarkaan sen kerran kun se on euroviisuissa esitetty.
suomen radiossakin soi vain kerran ja se kyllä meille riittää..
jää karsintoihin eikä pääse loppukilpailuun
esson kassallla on pari myyjän paikkaa auki..

yksi epäonnistuneimmista

yksi epäonnistuneimmista euroviisuista.menee samalle linjalle kuin jamma.jamma.apua mua hävettää..koko euroviisukarsinnat.

Työlki ellää= Työlläkin

Työlki ellää= Työlläkin elää
Onpa vaikeeta.

Joko on selvinnyt, että

Joko on selvinnyt, että kuka se työlki on? kiva että on elossa. Yle sai tässä kisassa sen, mitä lähtikin hakemaan eli halvan ja huonon kappaleen ja kertalaakista surkean esityksen. Mahtaa kappaleen säveltäjääkin (kuka sitten lieneekään) nolottaa. Ei p...kele.

Toivon ettei

Toivon ettei pelle-Bjuströmiä tarvitse nähdä enää ikinä televisiossa. Ala-arvoista ja surkeaa!

täytyy kyllä myöntää,

täytyy kyllä myöntää, että veri alkoi vuotaa niin silmistä kuin korvistakin, niin kamalaa katsottavaa ja kuunneltavaa tämä Suomen euroviisuehdokaskaarti on.. Hävettää taas kerran olla suomalainen kun tuollaista p****a lähetetään maailmalle. Yhdyn aiempiin mielipiteisiin siitä, että Suomen pitäisi lähettää sinne jotain HIEMAN tasokkaampaa musiikkia! Jumbosija taas tulossa..

Taso oli kauttaaltaan

Taso oli kauttaaltaan surkean matala tänä vuonna, paria piristysruisketta lukuunottamatta.
Ja turha mitään Bjurströmiä ja Yleä on syyttää manipuloinnista tuloksen suhteen. Itse en enää superfinaalissa edes äänestänyt, kun oma suosikkini ei sinne asti päässyt. Jos olisin äänestänyt, olisin tehnyt sen kuitenkin täysin oman mielipiteeni mukaan, ei siihen kenenkään kommentit vaikuttaisi. Eläkeläisten kannattajat eivät olleet tarpeeksi aktiivisia ja se siitä! Ja olihan Bjurström siinä oikeassa, että Eläkeläisten tyylinen homma naurattaa (ehkä?) Suomessa, mutta ei maailmalla. Ja ainahan näitä keskusteluja käydään, kun ei osata ottaa häviötä vastaan. En sano juuta enkä jaata Kuunkuiskaajienkaan menestymisestä Oslossa, mutta ei se duo ainakaan huonommin siellä voi pärjätä kuin Eläkeläiset.

Suomi - nolla

Suomi - nolla pistettä.

Kootaan yhteen kaikki suomen noin nolla pistettä saavuttaneet euroviisuehdokkaat ja sekoitetaan niin pitkään että ulos tulee jotain millä ei todellakaan voiteta.

En yritä väittää että tulosta olisi manipuloitu. Tämähän osoittaa vain sen, miten huono musiikkimaku suomalaisilla on.

Puhut muuten asiaa. Suomen

Puhut muuten asiaa. Suomen kieli on hieno kieli ja sillä mennään tänä vuonna, halusitte tai ette!
Ja kyllähän kaikki aina valittaa kun se Minun suosikkini ja Minun lempibändini ei voittanut. Itse kannustin Linniä, mutta en silti väitä, että YLE olisi manipuloinut ketään :D

Mikä teillä on suomen

Mikä teillä on suomen kieltä vastaan? Itteki puhutte sitä. Englannin kieltä ehkä maailmalla ymmäretään paremmin, mutta suomi on kuitenkin paljon omaperäisempi ja (omasta mielestäni) kauniimpi. Ehkä muiden maiden korvissa laulu kuulostaa 'siansaksalta', mutta entä sitten? Laulu voi olla kaunis vaikka ei ymmärräkkään mitään. Itsekkään en pienenä ymmärtänyt mistään lauluista sanaakaan, mutta se ei haitannut koska laulajan ääni oli hyvä ja laulun sävel hieno. Hävetkää!

No sori jos teidän suosikkinne ei voittanutkaan, mutta ei voi mitään. Nyt nielkää pettymyksenne, ja kannustakaa Kuunkuiskaajia. Sillä tykkäsitte siitä tai ette, ne on lähdössä Suomea edustaan.

Ootteko muute huomanneet et joka vuosi on joku väittämässä että tulosta manipuloitiin?

Kaiken tämän spekuloinnin

Kaiken tämän spekuloinnin lomassa haluaisin onnitella Nina Lassanderia, joka teki hienon työn ja raivasi tiensä ohi monen ennakkosuosikin (Eläkeläiset ja Amadeuksen mukaan lukien) viisukakkoseksi! Harmi, että äänet eivät aivan riittäneet voittoon asti...Hieno, harkittu ja visuaalisesti yhtenäinen esitys erottui edukseen kaiken sekoilun ja rääkymisen joukosta. Ja lukekaapa kappaleen sanat: yksi ainoita tämän vuoden viisukappaleita, jossa on selkeä tarina ja merkitykselliset sanat!
Toivon Ninalle pitkää tulevaisuutta musiikkialalla, sillä hänen äänessään on "sitä jotain"! Kenties ensi vuonna voittoon?

Kyllä on tosi helpotus kun

Kyllä on tosi helpotus kun maailmalle lähtee täältä sellainen duo,joka osaa laulaa.
Ne vanhat pierut(jotka muuten vertasivatkin itseään PIERUUN)
ei olis muuta kuin sotkeutuneet rikkoutuneisiin soittimiinsa! Turha yrittää kopioida Jimi Hendrixiä rikkomalla soittimia! Anyhow, well done Kuunkuiskaajat!

Hei tietäjä, mikäs se

Hei tietäjä, mikäs se olikaan se vedonlyöntien ennuste Eläkeläisille eilen ja iltalehtien äänestys tulos heille?
Ja kukas muuten voitti?

Mitä ihmettä te

Mitä ihmettä te eläkeläisiä mollaatte. Kaikki suomen ehdokkaan on äärimmäisen huonoja. eläkeläiset on EDES HAUSKOJA sillä voi saada pisteitä mutta ei tollasella perus kakalla. Iskelmää on sinne lähetetty tuhat kertaa ja hyvin on mennyt. Lordi oli erillainen ja paremmin meni. HERÄTKÄÄ vanhat pierut

Onneksi ei sentään

Onneksi ei sentään eläkeläisiä valittu, mutta niiin huti on tämäkin. Onko mitään hölmömpää kuin lähettää edellisen vuoden voittajan huono imitaatio... Viimeisenä ollaan taas, ja vaan koska osmo ikonen ei tullut valittua :) Kappale oli eniten musiikkia muistuttava teos näistä vaihtoehdoista.

Kyllähän se vähän taitaa

Kyllähän se vähän taitaa niin olla että ylellä ei vaan ole varaa järjestää Euroviisuja enää suomessa ja tästä syystä varmaankin tuota tulosta vähän manipuloitu että varmasti saadaan ehdokas joka häviää idioottivarmasti... Eläkeläiset oli oikea voittaja!!

Tietoja Duo

Tietoja Duo Kuunkuiskaajat/Moonwhispers
Susan Aho ja Johanna Virtanen perustivat Duo Kuunkuiskaajat kesällä 2008. Molemmat muusikot esiintyvät kansanmusiikkiyhtye Värttinässä sekä ovat olleet mukana kansainvälisissä projekteissa (Albumeilla sekä konserttikiertueilla) Simo Ho & Friends, Lord of the Rings musikaalin sävellystyö, Ursus & Nadeschkin with Perlen, Freaks and Special Guests kiertue. Lisäksi Susan Aho on tehnyt yhteistyötä monien merkittävien suomalaisten artistien/säveltäjien kanssa mm.Toni Edelmann, Markojuhani Rautavaara, Timo Kiiskinen, Esa Kirkkopelto. Sekä levyttänyt että esiintynyt eri yhtyeissä mm. Metsänväki, Jambol, Vaeltajat. Duo Kuunkuiskaajat ovat raikas tuulahdus tämän päivän kansanmusiikki maailmassa. Heidän laulunsa ovat koskettavia ja tunnerikkaita. Laulujen tarinat näyttelevät merkittävää osaa. Susan Aho säestää haitarilla ja Johanna Virtanen värittää lauluja harmoonilla. Duon sävellyksistä vastaa Susan Ahon lisäksi Timo Kiiskinen, jonka käden jälki näkyy duon ohjelmistossa myös vahvoina teksteinä. Timo Kiiskinen on maamme merkittävimpiä lauluntekijöitä hän on tehnyt lauluja mm. Samuli Edelmannille, Sami Saarelle, Jani Wickholmille, Kirka Babitzinille ym. Kuunkuiskaajat ovat ylpeitä saadessaan tulkita Timon upeita lauluja. Duon visuaalinen ilme täydentää musiikillista elämystä. Heidän karismansa ja lavasäteilynsä tempaisee mukaansa.

Tervetuloa Duo Kuunkuiskaajien maailmaan, missä tähdet tuikkivat taivaallaan ja kuu valaisee elämän pienet ihmeet. Elämä on täynnä kauneutta, jonka näet ja koet jos pidät mielesi ja aistisi avoinna. Tätä kauneutta ja näitä ihmeitä haluamme tarjota sinulle musiikkimme kautta. Toivomme, että laulumme koskettavat ja herättävät tunteita sinussa.

Olemme laulaneet yhdessä jo vuosia Värttinä-yhtyeessä. Monen vuoden yhteistyö herätti meissä halun lyödä
vahvuutemme yhteen duon muodossa.
Kuunkuiskaajat antaa meille mahdollisuuden luoda toisenlaista musiikkia. Susanin tumma ja voimakas heittäytyminen esimerkiksi mustalaislaulujen maailmaan ja Johannan herkkä ja lyyrinen tulkinta inspiroivat toinen toistaan vastakohtien voimalla.

Toivomme että musiikkimme tuo kuiskauksen voimalla valoa pimeyteen.

On Kivaa Katella Kun Suomi

On Kivaa Katella Kun Suomi Tippuu Häntäpäähän... Miks Ne Äänestää Tollasia Huonoja Jotka Ei Edes Osaa Laulaa...

Miksei joku Anna Abreu tai

Miksei joku Anna Abreu tai Lauri Tähkä & Elonkerjuu mee edustaa Suomee Euroviisuihin? Ne saattais hyvinki pärjätä siel, kosk onhan niitte levyiki myyty tosi paljon ja varmaa ulkomaailma pitäis niist. Kannattais ees kokella sitä. Todennäkösesti ne pärjäis paremmin, ku jotkut Eläkeläiset tai Kuunkuiskaajat... sori nyt vaa. En usko, et Euroviisuihin tarvitaa humppaa! Vaa jtn semmosta, mist pidetää, niiku esim. Anna Abreu tai Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Tai sit tarvittais hauskuutta sinne. Semmone biisi, jos ois vitsei tai huumorii ja englanniks, et muutki ymmärtäis sen.

Voi pyhä häväistys taas

Voi pyhä häväistys taas kerran.
miksi Suomesta niin usein valitaan amatööri-esiintyjä euroviisuihin?Ekoja fraaseja kuunnellessani tuli mieleeni heti Jasmine!
Yhtä epäpuhdasta ja lapsellisen alkeellista laulantaa, missä fraseerauskin on kaukana musikaalisesta laulannasta.Onko Suomen kansa edelleenkin ja edellenkin näin tukko-korvaista kansaa, että he eivät siis kuule ja erota oikeaa väärästä?
Ehkäpä suurin osa äänestäjistä onkin vanhaa kansaa ja erityisen suuria hanurin,humpan ja polkan sun muun roskan kannattajia. Hanurikin on niin epäpuhdas soitin, kuin olla ja saattaa ja siihen vielä yhdistettynä epäpuhdas laulu, niin hyvä tulee.
Toivottavasti Yle tajuaa ees laittaa tän kuunkuiskaajien harjoittelemaan veren maku suussa, maamme ammattilaisten johdolla toukokuuhun saakka ja yrittäkää ensin panostaa siihen puhtauteen ja fraseeraukseen, eikä koko laulun ajan tarvi olla naama irvessä-katsokaa itseänne videolta!!
Ylellä ei ole vieläkään ammattilais-raatia alunperin tsekkaamassa näitä kisaan pääsijöitä tai haloo,missä on sitten ne ammattilaiset, jotka kehtaavat tunnustaa, että ovat näitä esiintyjiä sinne valinneet?Kertokaa-ois kiva tietää?
Onko se raha aina niin kiven alla, että ei voitais satsata ammattimaiseen tasoon, kuten Leppilampi ja tanssijat, sekä eritoten ne muusikot! Maksaako se niin julmetusti enemmän, kuin tällasten amatöörien lähettäminen kisaan?

Kyllä jo alkaa vituttaa nuo Ylen kytkökset noihin levy-yhtiöihin ja varsinkin, kun tuo Ile Vainio ja Asikainenkin on vuosikymmenestä toiseen joka paskassa mukana. Eikö tästä maasta riitä uusia tyyppejä ja kyllä tolla Vainio- Asikais duolla jo varmaan on rahaa riittävästi elääkseen , ettei Ylenkään tarvitsisi syytää rahojaan heille???!!! Menee maku tällaseen paskaan, kun aina samat vanhat naamat esillä, ohjelmassa, kuin ohjelmassa ja varmaan taas ensi vuoden tangoissakin-voi jestas, kun joku fiksu ja älykäs siellä Ylessä tajuais tehdä jo näkyvämpiäkin muutoksia näissä musa-pyörteissä?!
Kenen keksintö oli ottaa kommentaattoriksi LAULU-KISASSA Marcon, joka ei kuule laulun puhtautta ja tiedä näköjään ees alkeellisimpia kriteereitä laulun osaamiselle ja taitamiselle, niin arvostelemaan ja arvioimaan laulua? Hänhän on tanssija! Eihän se sitä kerro, jos osaa tanssia ja on siinä ammattilainen, että kuulee, osaako joku laulaa hyvin vai ei? Kyllä Euroopasta sentään tulee kovia laulajia ja nauraa ne varmaan taas Suomelle ja saa hävetä.
Pelkonenkin lukeneena ja sivistyneenä ihmisenä vois jo pikku-hiljaa opetella niitä oikeita termejä, juonnoissaan.
Hänen suustaan, kuten yleensä muidenkin juontajien ja toimittajien suusta kuulee sanottavan, että katsotaan ja mennään katsomaan laulua!!! Miten sitä laulua voi katsoa? Laulajaa voi kyllä katsoa, mutta käsittääkseni laulua vielä kuunnellaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tai ehkä se onkin sitten vuosien saatossa muuttunutkin laulun katsomiseksi.?
Hyvällä mallilla ollaan juu-ei enempää enää voi hävetä!

onnea kuunkuiskaajille!!

onnea kuunkuiskaajille!! pidin kappaleestanne. Onnea Osloon.

Kerrankin oli hyvä show

Kerrankin oli hyvä show Tampereelta. Oli kiva katsoa finaalia, kun oli meininkiä ja vauhtia tarjolla. Tytöt laulavat tosi hyvin ja kappale on vaihteleva, mutta pärjääkö sitten euroviisuissa jää nähtäväksi. Onnea matkaan kuitenkin!

No ei tämä ole nyt niin

No ei tämä ole nyt niin paha valinta... Eikä sieltä tule VAIN 0 pistettä, kyllä sieltä nyt ainakin 5 pistettä tulee xD

Ja taas saa hävetä.

Ja taas saa hävetä. Kuunkuiskaajat? Mikä meitä vaivaa. Luuleeko jengi, että tuolla folkkikortin vetämisellä saa pisteitä? Toivottavasti emme osallistu jatkossa viisuihin. Leuka rintaan ja pää alas vaan jatkossa.

Mitä helkutin järkeä on

Mitä helkutin järkeä on edes äänestää viisuissa enää kun osa äänistä ei mene perille ollenkaan!? saakohan tästä rahat takaisin ?

Euroviisut on sellainen

Euroviisut on sellainen naapurinäänestäjien pilipalikisa, ettei sinne kannata lähettää ketään massaan sekoittuvaa "vakavaa artistia", vaan kunnolla erottuva porukka, jonka esiintymistä on edes hauska katsella sitten kun Suomi taas satavarmasti häviää. Eläkeläiset olisi ollut täydellinen tähän tehtävään ja olisi kerännyt saksalaisten faniensa lisäksi ääniä myös kaikilta kapinaäänestäjiltä. Mutta pitäkää vain tunkkinne, tyhmä Suomen kansa. Humppaan sitten yksikseni.

Pirteitä tyttöjä,

Pirteitä tyttöjä, kauniita ja laulavat hyvin. Mutta oliko lauluvalinta kovin hankala. Tämä on jokin vanha slaavilainen tai mustalaissävelmä. Oliako tullut kämmi taustajoukoissa, kun pääsi läpi. Varmaan kuullaan muualta, että sävelmä ei ole uusi. Horto Kaalo lauloi jotain tällaista 70-luvulla. Laulun suosio kertoo, että suomalaiset ovat aina pitäneet slaavilaistyyppisistä melodioista. Itä-Euroopan pisteet taitaa ropista koriin, jos ei sitten pidetä mustalaismusiikkina, jolloin pisteitä ei tule. Paitsi mustalaisilta. Sikäli hauska mustalaissävelmä ja osuva nimi: Työlki ellää. Lienee mustalaishuumoria.

Aiotaanko kaikki lähetetyt

Aiotaanko kaikki lähetetyt äänet huomioida ääntenlaskussa vielä vai mennäänkö vaan tällä satunnaisella tuloksella? Hyvin te siellä Ylessä hommat hoidatte! :D

Äänestyksestä vain

Äänestyksestä vain sellainen kysymys että pitäisikö sen jälkeen kun on äänestänyt tekstiviestillä tulla jokin viesti että äänestysviesti on otettu vastaan ?? Äänestin muutaman kerran ,mutta en ole saanut mitään varmistusviestiä.

Jaahas, sivujen

Jaahas, sivujen ylläpitäjät pääsee päivityshommiin:
http://euroviisut.yle.fi/uutiset/2010-01-29/niin-kaunis-taivas-vaarin-vi...

Eiköhän tämä eilinen voittajarallatus vie tuon tittelin leikiten.

Ei mulla muuta. Hyvää jatkoa vaan Eläkeläisille muistakaa pitää lippu korkealla. Ei olisi ollutkaan teidän yhtyeenne arvolle sopivaa osallistua tällaisiin pilipalikisoihin.

Jopa Mikko Leppilampi lauloi

Jopa Mikko Leppilampi lauloi ja esiintyi paremmin kuin ehdokkaat. Oltaisiin hänet laitettu edustamaan Suomea!

Tällä kappaleella ei

Tällä kappaleella ei Euroviisuissa pärjätä. Suomen kieli kuulostaa monen ulkomaalaisen mielestä siansaksalta, joka ei heidän korvaan kuulosta hienolle. Näin ovat eräät ulkomaalaiset minulle kertoneet. Euroviisujen edustajan kappaletta muokataan tietysti vielä paljon, mutta omasta mielestäni tässä on aikamoinen haaste edessä. Moni ehdokas lauloi suomen kielellä, joten parhaiten heistä mielestäni onnistui Heli Kajo, Annankadun kulmassa. Biisi oli menevä ja musiikki tempaisi mukaansa. Heidän esityksestään olisi pienemmällä vaivalla saanut onnistuneen, jolla oltaisiin pärjätty paremmin euroviisuissa. Tärkeintä olisikin miettiä, millainen biisi viisuissa pärjäisi ja mikä herättää huomiota. Tällä ei pitkälle päästä...

Aluksi olin onnellinen,

Aluksi olin onnellinen, että joku muu voitti kuin Eläkeläiset, jotka eivät ole edes eläkeläisiä vaan irvailu heistä.
Nyt kun olen useammin kuunnellut niin "Työlki ellää" on myös paras kappale ja esittäjät aivan huippuosaajia.
Oikein paljon onnea heille. Mutta älkää menkö avojaloin euroviisuihin. Säilyttäkää tasonne.

Kysymys, kun minulta meni

Kysymys, kun minulta meni ohi?? Kuka/ketkä marco bjurströmin mukaan ei osannut lausua englantia? Ainakin Linn ja sister twister lausuivat englannin oikeaoppisesti meilestäni..

Kysessä on HUIJAUS!!!!

Kysessä on HUIJAUS!!!! Kansan tulee vaatia uusi äänestys, josta ei jätetä kymmeniä tuhansia ääniä pois. Todellinen voittaja on ELÄKELÄISET...
Tahallinen M.B:n ELÄKELÄISIIN kohdistunut mollaaminen oli todella alaarvoinen temppu. Taidettiin pelätä ettei tekstari manipulointi riitä.

Kuunkuiskaajat saattavat

Kuunkuiskaajat saattavat pärjätä ammattilaisraadien kanssa, mutta tuskin se puhelinäänestyksessä pärjää. Liian suomalaista.
Toivottavasta YLE tulee järkiinsä, eikä enää ikinä kutsu Suomen euroviisukarsintoihin jotakin Eläkeläisiin verrattavaa !!

Mahtavaa Kuunkuiskaajat!

Mahtavaa Kuunkuiskaajat! Tsemppiä Osloon!

Aivan käsittämätöntä

Aivan käsittämätöntä paskaa tämän vuotiset euroviisut. Miten näin huonoa viisukamaa kyetään tekemään. Ilmeisesti musiikintekijöillä on kilpailu huonoimman biisin tekemisestä. Ei tämä muuten ole selitettävissä! Tehdäänhän Suomessa ihan hyvääkin musaa eli käsittämätöntä. Eläkeläiset olisi ollut ainakin jonkinlainen protesti.

Kuunkuiskaajat - Finland 0 points!

Onnea Kuunkuiskaajat!!

Onnea Kuunkuiskaajat!! Olette aivan ihania, onnea ja menestystä Osloon!

Useat sanovat, ettei suomen

Useat sanovat, ettei suomen kielellä viisuissa pärjää, mutta miettikääpäs tätä: Viro on omalla kielellään sijoittunut parhaimmillaan sijalle 5. vuonna 1996, ja sen jälkeen viron kieliset kappaleet ovat menestyneet melko mukavasti. Kuudes ja seitsemäskin sija on napattu. Israel on omalla kielellään voittanut kolmesti ja veikkaan ettei heprean ymmärtäjiä kovin paljoa ole. Islanti omanlaisen skandinaavisen kielensä kanssa on ollut lähellä voittoa mm. 1990. Eli ei suomen kieltä kannata mollata.

EI HELEVETTI MITÄ SONTAA

EI HELEVETTI MITÄ SONTAA TUONNE EUROVIISUIHIN LÄHETETÄÄN EDUSTAMAAN SUOMEA ! LUULITTEKO ETTÄ SAATAIS TÄNÄKÄÄN VUONNA YHTÄÄN ÄÄNTÄ ?!?

Vieläkään ei ole

Vieläkään ei ole tekstiviestit menneet perille. Jännityksellä odotellaan koska menevät, jotta YLE saa veloittaa maksunsa tekstiviestiäänistä - ei sillä niin väliä vaikkei niitä huomioon otetakaan.

Osloon lähtee kaksi

Osloon lähtee kaksi lahjakasta muusikkoa ja hyvää laulajaa. Tämän kannalla olin alusta alkaen ja tätä äänestin myös. Musta biisikään ei ole huono vaan toimii hyvin. Joku tuossa mainitsi Bjurströmin, mutta muhun ei ainakaan vaikuttanut mitään sen höpinät mikäs asiantuntija se Marco muka on.

Kaitsu,totta

Kaitsu,totta puhut!
Ihmettelen samaa...pitäiskö uudistaa koulujen musiikin opetusta tai jotain? Ei kaikki mölinä ja äänten päästely ole musiikkia! Ei ihme,että eläkeläiset vertasivat itseänsä pieruun!
Kuunkuiskaajilla onkin ammattitaito plakkarissa.

Läheltä piti, ettei

Läheltä piti, ettei Eläkeläisten rentturyhmä olisi päässyt esiintymään edustajanamme ja vahvistamaan meistä suomalaisista vallitsevaa stereotypiaa. Käsittämätöntä miten suuri suomalaisten joukko näkee sekoilun ja musiikin samana asiana. - Kuunkuiskaajia ei sentään tarvitse hävetä vaikka kappale itsessään onkin mitättömyys.

Pahimmalta säikähdykseltä

Pahimmalta säikähdykseltä päästiin kun "anarkistiviisuilijoiden" Eläkeläiset torpattiin ulos.
Kuunkuiskaajan heikkous on siinä, että pitkään musiikkia ( kansanmusiikkiakin ) seuranneena ja soittaneena totean tämä kappale on sävelletty jo moneen kertaan. Enpä ihmettelisi vaikka Timo Kiiskinen saisi kavereita "kappaleelleen". Lassanderin musiikki oli taas meille suomalaisille liian viimeisteltyä ja mikä pahinta englanniksi - sitähän ei haluta kuulla kuin pakon edessä; valitettavasti meni yksi hieno mahdollisuus jälleen.

Niin, no ruotsissa ei

Niin, no ruotsissa ei Euroviisukarsinnat vuodelle 2010 ole vielä edes alkaneet. :P

Yle voisi ilmoittaa mitkä

Yle voisi ilmoittaa mitkä olivat prosentit lähdettäessä superfinaalliin. Moni on jättänyt äänestämättä superfinaalissa, koska ovat luulleet ensimmäisten ääntenkin tulevan mukaan. Luulen, että Eläkeläiset olisivat siten voittaneet, mutta tämä "nami nami" asiantuntijaraatinsa kanssa eivät halunneet Eläkeläisiä euroviisuihin, joten keploteltiin muu voittaja. Niin ylemäistä touhua taas,että...

jos tämä on huono, niin

jos tämä on huono, niin käykääpä kattomassa ruotsin edustus kappale. se vasta huono onki! ruotsi jää viisuissa suomen taakse!!!

Tämä duo tai ihanainen

Tämä duo tai ihanainen Maria Lund. Molemmilla on laulutaito ja esiintyminen hanskassa. Erityisesti tässä duossa tuo harmoninen moniäänilaulanta oli musiikkia parhaimmillaan. Lundilla taasen koko show oli just eikä melkein suurien estraadien tasoa. Koskapa toinen näistä voitti, olen tyytyväinen. Ug - olen puhunut.

Viisu-uutiset