Siirry suoraan sisältöön
YLE
YLE Uutiset Ohjelmaopas Palaute YLE A-Ö terveyshakTerveyshaku:
|YLE| Terveys
(linkki aukeaa uuteen ikkunaan)Pieni päätös päivässä
Terveysuutiset
Tutkittua
välike
Mielenterveys
Päihteet ja tupakka
Seksuaalisuus
Yhteiskunta
välike
Ruoka ja terveys
» Laihdutus
» Reseptit
Keho ja mieli
Liiku ja voi hyvin
Luonto hoitaa
Vauvan aika
välike
Testit
Terveyslinkit
Yhteystiedot
Palaute
välike
Testaa elinikäsi
Elämä pelissä
 

Reseptit

Pakasta hortaa eli villivihanneksia myös talveksi


6.6.2005 STT/YLE Terveys

- Eurooppa-nimi ja länsimaisen kulttuurin perusta tulee Kreetalta, minolaiselta ajalta pari tuhatta vuotta ennen Kristusta. Luontoa kunnioitetaan vielä tänä päivänäkin anteliaana ravinnon lähteenä tuolla saarella. Luonto on kuin äitihahmo, joka ruokkii lapsiaan.


Kuva: YLE/Arja Lento
Näin kirjoittaa Raija Kivinen Villiinny villivihanneksiin -kirjan johdannossa.

Kreetalaiset keräävät keväisin ja myöhäissyksyisin rinteillä ja oliivilehdoissa hortaa. Horta on nimitys kaikelle villille ja vihreälle, jota syödään kuin vihanneksia. Ei siis
yrtteinä, teeaineksina tai rohtoina.

- Meidän hortonomi-sanamme juontaa juurensa horta-sanasta, sanoo Raija Kivinen, jonka iloisen innoituksen lähteenä on ollut juuri Kreeta. Perinne, joka Suomessa katosi jo noin 200 vuotta sitten, elää siellä vielä hyvinvoivana 2000-luvulla.


Villivihanneksia voi säilöä myös talveksi



Kuva: YLE/Juha-Pekka Inkinen
Hortalla kannattaa herkutella satokautena niin paljon kuin mahdollista. Tehdä salaatteja, pastakastikkeita, muhennoksia tai muhevia lihahortapatoja.

Tuoreena maku on parhaimmillaan, ja kasvit pursuavat vitamiineja, rautaa, kivennäisaineita ja flavonoideja, Raija Kivinen hehkuttaa.

Hänen mielestään villivihannesten säilöminen talven varalle on myös järkevää. Niistä saa edullisia herkkuja. Ja lisäksi hyvinvointia ja virkistystä vaikkapa kaamosmasennukseen ja väsymykseen. Kätevimmät säilöntätavat ovat pakastaminen ja kuivaaminen.


Älä kerää vuohenputkea, ellet tunne sitä varmasti



Kirjassa esitellään ahomansikka, maitohorsma, nokkonen, piharatamo, poimulehti, puna-apila, siankärsämö, voikukka ja vuohenputki.

Sarjakukkaisissa putkikasveissa on myrkyllisiä kasveja, joten vuohenputkea ei pidä kerätä, ellei varmasti tunnista kasvia, sanoo Raija Kivinen. Hän varoittaa myös myrkkykeisosta, joka kasvaa lähinnä järvien ja lampien mutarannoilla ja vetisillä niityillä. Omat sivunsa kirjassa saavat lisäksi kuusi, pihlaja ja koivu.



Lisää aiheesta
  »  Hortoilijan täytetyt tomaatit
  »  Horta-mozzarellasalaatti
  »  Hortainen salaatti-kurkkukeitto


Kaikki reseptit

Lukijoiden lähettämiä jouluruokaohjeita
Teetä ruokaan
Nuorten suosimat rahkaletut
Hapankaaliohjeita
Meren herkkuja
Lukijoiden lähettämiä juomaohjeita
Tuoreyrtit tuovat kevään keittiöön
Liikuttavan hyvää: sporttisia ruokaohjeita
Karpalokiisseli
Painonvartijoiden kevyen keittiön herkkukakut
Kevyttä lipeäkalaa kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna
Kaali-juureskeitto (luomu)
Herkullinen linssimuhennos
Mansikkachipsit
Kesäruokakisan satoa
Metsän makua kantarelleista ja mustikoista
Pakasta hortaa eli villivihanneksia myös talveksi
» Hortoilijan täytetyt tomaatit
» Horta-mozzarellasalaatti
» Hortainen salaatti-kurkkukeitto
Mausteiset, lämpimät omenakuutiot
Sydämellisiä ruokaohjeita
Tofusta on moneksi
Mateesta keittoa tai pyöryköitä
Kevennä ruokavaliota broilerilla
Suklaiset porkkanaleivokset
Keittoa ja puuroa säiden kylmetessä
Paljon pastasta - juhlava meloni-kinkkusalaatti
Leivo gluteenittomasti - Omena- toscakakku
Kevyt Laskiaispulla
Kevyistä kevyin: Perunainen kalavuoka
Raipalan mummon punajuurikeitto
Kreetalaisia reseptejä terveydeksesi
Luomuviikon pannukakku
Soijavaniljamaidosta helposti vanukasta
Ikivanha resepti - nykyajan funktionaalinen papukeitto
Inkiväärimehu katkaisee flunssalta siivet
Sienikastike, Kasvispata ja Suklaa-banaanikakku - Tuskatonta ruokaa
Petran ruokaisa salaattivinkki
Kukkakaalisosekeitto
Pähkinäsalaatti ja Satay-kastike
Sirpan porkkanakakku
Nokkossämpylöillä terveyttä luonnosta
Voikukalla suu makeaksi
(linkki aukeaa uuteen ikkunaan) Muut YLEn hyvät reseptit
Puutarhassa tuoksuu ruoka
Niklasen keittiössä
Makujen matkassa
Makupalat, TV2
Jamie Oliver - Alaston kokki
Mat med Niklas
Mat med Tina
Reseptit, Ylen aikainen
Reseptit, Satakunnan radio
Opiskelijaruokala, eli halvat reseptit!, YLEX
Iineksen ruokakaappi
Luomua ruokapöytään, Koulu-TV
Lähetä linkki
Tätä sivua ylläpitävät Ari Meriläinen ja Rita Trötschkes

Vastaava ohjelmatoimittaja.

Yleisradio OY | Käyntiosoite: Radiokatu 5 Helsinki | Puh: +358 9 14801 fax: +358 9 1480 3215 | etunimi.sukunimi@yle.fi