Siirry suoraan sisältöön
YLE
YLE Uutiset Ohjelmaopas Palaute YLE A-Ö terveyshakTerveyshaku:
|YLE| Terveys
(linkki aukeaa uuteen ikkunaan)Pieni päätös päivässä
Terveysuutiset
Tutkittua
välike
Mielenterveys
Päihteet ja tupakka
Seksuaalisuus
Yhteiskunta
välike
Ruoka ja terveys
» Laihdutus
» Reseptit
Keho ja mieli
Liiku ja voi hyvin
Luonto hoitaa
Vauvan aika
välike
Testit
Terveyslinkit
Yhteystiedot
Palaute
välike
Testaa elinikäsi
Elämä pelissä
 

Luonto hoitaa

Yrtit, luontoäidin lahja!


Merja Turunen/ Satu- Inkeri Huhta

Suomen luonnossa on yllättävän paljon rohdoskasveja. Koululääketiede ei niitä juurikaan käytä, ainoastaan rohtovirmajuuri kelpaa lääketehtaiden raaka- aineeksi Suomessa. Sen sijaan Keski- Euroopassa, Välimeren maissa ja Lähi-Idässä lääkekasvien viljely on runsasta.

Kuva: Merja Turunen
Suomen lääketeollisuus sai alkunsa alvejuuresta, kun nurmijärveläinen apteekkari 1890-luvulla alkoi valmistaa siitä heisimatolääkettä. Tämän lääkkeen valmistusta jatkettiin aina 1960-luvulle saakka.

Lukuisat rohdoskasvimme ovat tulleet tutuiksi luontaistuotteissa ja kansanlääkinnässä. Kansan käyttämät parannuskeinot löytyivät aikoinaan luonnosta. Onkin vain ajan kysymys, milloin kasvilääkintä ja luontaishoidot voivat toimia yhdessä lääketiedettä täydentävinä muotoina. Rohtokasveista on jo nykyään saatavissa paljon tutkittua tietoa, mutta etenkin luonnonvaraisten kasvien tieteellistä tutkimusta tarvitaan vielä lisää.

Merkittävin suomalainen yrttiasiantuntija, hämeenkyröläinen agronomi ja Frantsilan yrttitilan perustaja Virpi Raipala- Cormierin mielestä terveys on tasapainoa ja yrtit voivat auttaa sen saavuttamisessa.

Virpin tarina



Kuva: Merja Turunen
Virpi Raipala-Cormier käyskentelee Frantsilan päätalon pihassa ja nappaa suuhunsa milloin hyppysellisen keltaista voikukkaa , väinönputken lehteä tai lemmenyrttiä liperiä eli lipstikkaa. Hän jos kuka tietää, mitä voi, pitää ja saa turvallisesti syödä äitinsä jo 1700-luvulta perityn kotitilan pihamaalta. Virpi on ollut jo pienestä tytöstä asti kiinnostunut kasveista ja luonnollisuudesta. Hän oli se pikkulikka, joka aina haki kukat vaaseihin ja nokkoset perunamuusiin. Vuonna –77 hän alkoi veljensä kanssa viljellä Frantsilan tilaa.

Virpin ja Jimin tuhkimotarina



Kuva: Merja Turunen
Usein puhutaan sielunkumppanuudesta. Jokainen toivoo, että löytää oman "puuttuvan" puoliskonsa. Virpi ja Jim löysivät toisensa ja yhteistä matkaa on jatkunut jo 21 vuotta. " Muistan kuinka yritin rahoittaa matkaani Etelä-Amerikassa yrttiteepusseilla ja myin Jimillekin, mutta hän vastasi: Mulla on jo omat yrtit!"

"Tämän jälkeen vierähti vuosia, kunnes 29-vuotiaana ajattelin et olis jo aika asettua. Kuultuani ystäviltäni kanadalaisesta agronomista, matkustin tapaamaan häntä. Tämä agronomi oli Jim. Neljän kuukauden kuluttua olimme naimisissa."

"Kanadasta sain ihanan, rakkaan miehen. Ja nyt hän valvoo yrtit aina siemenestä valmiiseen tuotteeseen saakka."


Hyvyyden yrttilähettiläät



"Meidän avioliitossa on yhteinen tavoite, johon pyritään. Sen tähden parisuhdekriisit ei ole meille niin merkityksellisiä. Olemme eräänlainen työtiimi ja haluamme yhdessä edistää tärkeitä asioita. Ajatuksenamme on: Tee niin paljon hyvää kuin voit, niin monelle kuin voit ja niin kauan kuin voit."

Virpiä ja Jimiä yhdistää myös yhteinen harrastus, jooga. Virpi ja Jim vetävät Frantsilassa mm. parijoogaa, jonka tarkoitus on eheyttää parisuhdetta.


Keltainen mökki ja yrttimaa



Kuva: Merja Turunen
Virpi ja Jim muuttivat Suomeen vuonna 1981. "Kun Jim tuli mukaan Frantsilan kuvioon, päätimme viljellä yrttejä yhdessä. Vuonna 1982 ensimmäiset tuotteemme olivat yrttitee ja yrttisuola. " -Ystävyyden yrttiteen reseptin keksin jo 14-vuotiaana, Virpi muistelee. "Vuonna 1983 kehitimme ensimmäisen ihonhoitoöljyn."

Frantsilan yrttiviljely on vuosien varrella kasvanut ja monipuolistunut. Oman viljelyn lisäksi mukaan on tullut sopimusviljelijöitä ympäri Suomea. Kaikki sopimusviljelijät ovat sitoutuneet luomutuotantoon. Frantsilassa valmistetaan tällä hetkellä jo yli 200 korkealaatuista yrttituotetta.

Yrttien ideana Virpi pitää sitä että, ihmiset saavat niistä apua terveysongelmiinsa luonnollisella ja lempeällä tavalla. "Yrteistä saa terveyttä fyysisellä, psyykkisellä ja henkisellä tasolla."


Latautumispaikkana vanha rippikoulutupa



Kuva: Merja Turunen
Piakkoin puoli vuosisataa täyttävä Virpi on ollut 30 vuotta kasvissyöjä. Virpi osaa kuunnella omaa kehoaan ja tietää milloin on esimerkiksi ruokavalion keventämisen tai paaston aika.

Virpi Raipala-Cormier korostaa pysähtymisen ja hiljaisuuden merkitystä. "Nykyajan ihmisen ongelma on se ettei osata pysähtyä." Virpi kehottaakin ihmisiä makaamaan niityllä ja katsomaan taivasta!

Virpille itselleen tärkeä latautumispaikka paikka on1660-luvulta peräisin oleva rippikoulutupa, Koskelan museotorppa Suodenniemellä, joka sijaitsee n.50 km ajomatkan päästä Tampereelta. Se on perinnetila joka tarjoaa tulevina vuosina myös matkailijoille Frantsilan tapaan kasvisruokaa ja luontopolun.

Virpi Raipala- Cormier istuu puutarhassaan hiljaa, mietteliään näköisenä. "Kai mä olen aika hyvät kortit saanut," Virpi hymähtää ja huokuu käsinkosketeltavaa rauhaa.

Yrtti- ja kasvikirjallisuutta:
Virpi Raipala- Cormier: Luontoäidin kotiapteekki
Virpi Raipala- Cormier: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja
Toivo Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat
Hendrik Relve: Puiden juurilla


Opintiellä



Opiskellessaan agronomiksi 70-luvulla Virpi vannoutui luomuun sen ajan kemian, fysiikan ja maanviljelyksen kovat arvot koettuaan. Ruotsissa hän opiskeli vuoden biodynaamisen viljelyn koulussa. Siellä Virpi oppi, että luonnonmukaisuus lähtee myös sydämestä.Vuonna 1978 hän lähti Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin. Hän tutustui kompostikonsulttina ollessaan Guatemalan ja Mexicon intiaanikulttuurien aurinkoenergiaan ja yrttiviljelytiloihin ja tapasi shiatsuterapeutti Jim Cormierin, tulevan aviomiehensä.


» Virpi Raipala-Cormierin lempiyrtit

Sisältö

Valmista kosmetiikkasi itse
Kaupunkien lähiluontokin vähentää stressiä
Syö pakastimen marjoja – nyt!
Kasvata omat yrttisi
Kokemukseen perustuvia kotikonsteja
Flunssalle kyytiä kotikonstein
Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu
Luonto kutsui - mielimaisemakuvilla
Valokuvakilpailun satoa
Sokeria haavan hoitoon
Hunajaa flunssaan, kittivahaa tulehduksiin
Kotimaiset yrtit selvästi puhtaampia
Kotimaiset yrtit selvästi puhtaampia
Luonto ja taide parantavat
Yrtit, luontoäidin lahja!
Kiinalainen lääketiede, infektioiden ennaltaehkäisijä?
Kiinalainen apteekki
Auringonhattu elättää
Lähetä linkki
Tätä sivua ylläpitävät Ari Meriläinen ja Rita Trötschkes

Vastaava ohjelmatoimittaja.

Yleisradio OY | Käyntiosoite: Radiokatu 5 Helsinki | Puh: +358 9 14801 fax: +358 9 1480 3215 | etunimi.sukunimi@yle.fi